Tartuin metalliseen kahvaan joka pistelee sormissani. Ulkona on lumikerreos, kevät oli silti tulossa. Hymyillen painoin kahvan alas ja astuin sisään taloon. Lämpö täytti heti koko kehoni sisään astuessani. Riisuin korkevartiset kenkäni ja asettelin ne nätisti muiden kenkieni joukkoon. Avasin takkini vetoketjun ja riisuin tummansinisen villakangastakkini. Ripustin sen naulakkoon muiden takkien viereen. Kävelin keittiöön lennokkain askelin. Olin onnellinen, olin aina onnellinen. Asetin suodatinpussin kahvinkeittimeen ja aloin katselemaan kuinka kahvi tippui ensin pisaroissa, ja sitten yhtenä vanana pannun pohjalle. Kaadoin kahvin valkoiseen, posiiliseen kahvimukiin ja istuin samettiselle tuolille. Vein kahvimukin huulilleni ja tunsin lämpimän kahvin suussani.
Kävelin portaita ylös kohti omaa huonettani. Halusin leikkiä sinun kanssa. Halusin tuntea lämpimän turkkisi poskeani vasten. Halusin painaa huuleni valkoista karvaasi vasten. Avasin huoneeni oven hiljaa, etten säikäyttäisi sinua. Nukuit terraariossasi rauhallisena. Avasin terraariosi oven hiljaa ja kuiskasin kuinka paljon rakastin sinua. Henkäisin huolestuneena. Et reagoinut. Kosketin sinua hiljaa. Kylmyys. Olit jääkylmä. Nostin sinut syliini ja silloin tajusin. Kaikki ei ollut hyvin, sinä olit lähtenyt luoltani. Istuin lattialle sinä sylissäni ja kuumat kyyneleet vierivät poskeani pitkin, kastellen sinun turkkisi. Tämä ei voi olla mahdollista, mietin silloin, mutta se oli mahdollista. Liian mahdollista, liian myöhäistä kertoa viimeisen kerran rakastavani sinua. Olin epäonnistunut, et koskaan saanut kuulla minun sanovan, että rakastan sinua.
<3 ~~~Watashi no saiai~~~<3
Istun itkien haudallasi. Miksi sinun piti lähteä? Mikset voinut jäädä ? Teinkö jotain väärin? Anna anteeksi...Pieni enkelini, rakkaani.
Kirjoittelin tässä novellin kun mietin jo kauan sen kirjoittamista. Ja tämä siis tosiaan kertoo edesmenneestä gerbiilistäni, Nöpöstä. Vaikka novelli antaakin luulla toisin niin gerbiililläni oli kaverikin ja kaveri on vielä elossa ja hyvässä voinissa. Rip. Nöpö 3v
Kävelin portaita ylös kohti omaa huonettani. Halusin leikkiä sinun kanssa. Halusin tuntea lämpimän turkkisi poskeani vasten. Halusin painaa huuleni valkoista karvaasi vasten. Avasin huoneeni oven hiljaa, etten säikäyttäisi sinua. Nukuit terraariossasi rauhallisena. Avasin terraariosi oven hiljaa ja kuiskasin kuinka paljon rakastin sinua. Henkäisin huolestuneena. Et reagoinut. Kosketin sinua hiljaa. Kylmyys. Olit jääkylmä. Nostin sinut syliini ja silloin tajusin. Kaikki ei ollut hyvin, sinä olit lähtenyt luoltani. Istuin lattialle sinä sylissäni ja kuumat kyyneleet vierivät poskeani pitkin, kastellen sinun turkkisi. Tämä ei voi olla mahdollista, mietin silloin, mutta se oli mahdollista. Liian mahdollista, liian myöhäistä kertoa viimeisen kerran rakastavani sinua. Olin epäonnistunut, et koskaan saanut kuulla minun sanovan, että rakastan sinua.
<3 ~~~Watashi no saiai~~~<3
Istun itkien haudallasi. Miksi sinun piti lähteä? Mikset voinut jäädä ? Teinkö jotain väärin? Anna anteeksi...Pieni enkelini, rakkaani.
Kirjoittelin tässä novellin kun mietin jo kauan sen kirjoittamista. Ja tämä siis tosiaan kertoo edesmenneestä gerbiilistäni, Nöpöstä. Vaikka novelli antaakin luulla toisin niin gerbiililläni oli kaverikin ja kaveri on vielä elossa ja hyvässä voinissa. Rip. Nöpö 3v
Vastaukset 2
Vanhimmat
Harmillisia tollaset jutut, mutta onneksi kamulla ei ole mitää siellä pikku terraariossa. Mutta varmasti suuri menetys sulle ja kamulle. Jatka seikkailuasi gerbusi kanssa ja et varmastikkaan ole tehnyt mitään väärin Nöpöä kohtaan. Otan osaa gerbusi menetykseen by: Gerbun omistaja
Kiitos paljon kommentista :3 juu nämä gerbuherrat eivät tosiaan olleet ensimmäiset lemmikkini joten osasin hoitaa asiallisesti :)