Ote Marjatan päiväkirjasta; tämä kaikki on totisinta totta:
Minua kiusattiin koulussa kuukautisista ja seurustelusta. Vakuutin, että en seurustele, opintoni olivat kesken, eikä minulla ollut seurustelusuunnitelmia. Mummoni oli vanha ja pidin koulussa ylläni nailonhaalariani, joskus jopa mummon vanhoja vaatteita. Olen se marjatta joka asui mummonsa luona.
Välitunnilla ehdotit seurustelua, ja suostuin. Sovittiin, että tulen ’aavetaloon’, taloon jonka nuoret olivat vallanneet. Perillä et ollut yksin, vaan olit ottanut mukaan kavereita, joilla tuntui olevan hauskaa.
Ojensit alkoholipullon ja kehotit minua juomaan. Join kunnes menetin tajuntani. Aamulla heräsin sotkuisena ja alastomana. Käytitte minua hyväksenne, sinä ja kaverisi. Kehooni oli kirjoitettu spriitussilla pilkkaavia sanoja. Häpesin ja vaikenin. Koulussa haukuitte minua huoraksi ja anoitte ymmärtää, että annan kaikille.
Päätin selvitä ja unohtaa sinut. Sait minut innostumaan, että olisin seurustelun arvoinen, mutta käytit hyväuskoisuuttani hyväksesi.
Radanvartta kävellessään Marjatta tunsi houkutuksen mennä raiteille, ikään kuin olisi kuullut jonkun sanovan, tule tänne, ei sinusta kukaan välitä. Alakuloisena Marjatta meni kihisevien kiskojen väliin seisomaan. Pikajuna lähestyi, eikä hän voinut liikkua. Rättinä Marjatta lensi päin aitaa ja juna jyskytti kolisten ohitse
Yöllä Marjatta mietti mikä voima heitti hänet vasten kiskojen välistä aitaa. Turvallinen kuun sirppi oli ikkunan kohdalla mustalla taivalla. Miksi olen elossa mietti Marjatta ja pyyhki hien otsaltaan
Nailonhaalari kahisi koulun käytävällä ja oppilaat nauroivat Marjatan takkuisia hiuksia. Se oli yhdeksännen luokan viimeinen koulupäivä.
Valmistuin lopulta lääkäriksi, enkä ole asunut enää pitkään aikaan mummoni luona. Kauppakeskuksessa vastaan tulee usein kouluaikojen suosikkeja. Aamulla tuli vastaan se poika joka houkutteli minut talolle. Katseemme kohtasivat. Sanoin, että olen se Marjatta joka asui mummonsa luona ja jolla oli yllään nailonhaalari.
Pikajuna nosti roskat ilmaan. Marjatan mieleen jäivät pojan sameat silmät ja niistä näkyvä epätoivo. Olin antanut anteeksi jo kauan sitten mietti Marjatta ja koki empatian tunteita.
Siinä miettiessään Marjatta näki kaukana kiskojen välissä hahmon ja kiskot kihisivät samalla tavalla kuin kauan sitten, silloin kun Marjatan oli valittava elämän ja kuoleman väliltä. Marjatta huusi, että oli antanut anteeksi, mutta juna jyskytti armottomasti ohi ja roskat jäivät leijumaan kuin hidastetussa elokuvassa Korson vanhan asemarakennuksen kohdalle. Marjatta huomasi, että aidan vieressä oli nyyhkyttävä poika. Sameasilmäinen poika samassa kohdassa rataa.
Marjatan päiväkirja
7
<50
Vastaukset
- kylläsesiitä
Ei tästä taida Sami bestselleriä tulla. Draama on siitä vaikea kirjoituslaji että tragediasta tulee helposti farssi kuten tässä pääsi käymään. Mutta hei, tsemppiä ja jatka harjoittelua.
- jotenolkoon
Eikä sinusta, kysesesiitä,taida tulla rohkaisijaa. Tuskin kirjailijaakaan, mutta niitäkin Härkösiä ja Oksasia jo on.
- lukee.kai.tuonkin.kerran
Ihan rehellisesti, minusta se seksuaalisesti hyväksikäytetyn keski-ikäisen miehen tarina oli jotenkin koskettavampi. Puhuttelevampi, omakohtaisesti.
"käytitte minua hyväksenne, sinä ja kaverisi."
Eikö tuollainen olisi kannattanut ottaa poliisin selvitettäväksi?- UrbanLegends
Totisimmasta todesta antaa kyllä jonkin käsityksen se, miten Marjatta päiväkirjassaan kirjoittaa välillä minä-muodossa, välillä kolmannessa persoonassa.
Marjatta vaikuttaa olevan hoidon tarpeessa, kuten eräs muukin.
- ååppåå
Njoo. Koulukiusaus on ongelma. Omaa tytärtäni ala-asteella kiusanneet lestadiolaislapset tuskin vielä tänä päivänäkään tiedostavat tehneensä mitään väärää. Ovat jo aikuisia. Koulun rehtori, luokanvalvoja ja koulukuraattori... Kaikki lestadiolaisia. Kaikki sitä mieltä että jos ongelmaa oli, se oli tyttäressäni tai pikemminkin vanhemmissaan. Pahimpina aikoina kävi mielessä vaikka mitä, kun mikään ei uponnut sen lahkoilulla kyllästetyn muurin lävitse. Eräs tyttären luokkakavereista sanoi päin naamaa, että hän voi tehdä ihan mitä tahansa kunhan muistaa kotona lukea raamattua. Vasta paikkakunnan ja sitä myötä koulun vaihto auttoi.
Tältä pohjalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780