Marjatan päiväkirja

Ote Marjatan päiväkirjasta; tämä kaikki on totisinta totta:


Minua kiusattiin koulussa kuukautisista ja seurustelusta. Vakuutin, että en seurustele, opintoni olivat kesken, eikä minulla ollut seurustelusuunnitelmia. Mummoni oli vanha ja pidin koulussa ylläni nailonhaalariani, joskus jopa mummon vanhoja vaatteita. Olen se marjatta joka asui mummonsa luona.

Välitunnilla ehdotit seurustelua, ja suostuin. Sovittiin, että tulen ’aavetaloon’, taloon jonka nuoret olivat vallanneet. Perillä et ollut yksin, vaan olit ottanut mukaan kavereita, joilla tuntui olevan hauskaa.

Ojensit alkoholipullon ja kehotit minua juomaan. Join kunnes menetin tajuntani. Aamulla heräsin sotkuisena ja alastomana. Käytitte minua hyväksenne, sinä ja kaverisi. Kehooni oli kirjoitettu spriitussilla pilkkaavia sanoja. Häpesin ja vaikenin. Koulussa haukuitte minua huoraksi ja anoitte ymmärtää, että annan kaikille.

Päätin selvitä ja unohtaa sinut. Sait minut innostumaan, että olisin seurustelun arvoinen, mutta käytit hyväuskoisuuttani hyväksesi.

Radanvartta kävellessään Marjatta tunsi houkutuksen mennä raiteille, ikään kuin olisi kuullut jonkun sanovan, tule tänne, ei sinusta kukaan välitä. Alakuloisena Marjatta meni kihisevien kiskojen väliin seisomaan. Pikajuna lähestyi, eikä hän voinut liikkua. Rättinä Marjatta lensi päin aitaa ja juna jyskytti kolisten ohitse

Yöllä Marjatta mietti mikä voima heitti hänet vasten kiskojen välistä aitaa. Turvallinen kuun sirppi oli ikkunan kohdalla mustalla taivalla. Miksi olen elossa mietti Marjatta ja pyyhki hien otsaltaan

Nailonhaalari kahisi koulun käytävällä ja oppilaat nauroivat Marjatan takkuisia hiuksia. Se oli yhdeksännen luokan viimeinen koulupäivä.

Valmistuin lopulta lääkäriksi, enkä ole asunut enää pitkään aikaan mummoni luona. Kauppakeskuksessa vastaan tulee usein kouluaikojen suosikkeja. Aamulla tuli vastaan se poika joka houkutteli minut talolle. Katseemme kohtasivat. Sanoin, että olen se Marjatta joka asui mummonsa luona ja jolla oli yllään nailonhaalari.

Pikajuna nosti roskat ilmaan. Marjatan mieleen jäivät pojan sameat silmät ja niistä näkyvä epätoivo. Olin antanut anteeksi jo kauan sitten mietti Marjatta ja koki empatian tunteita.

Siinä miettiessään Marjatta näki kaukana kiskojen välissä hahmon ja kiskot kihisivät samalla tavalla kuin kauan sitten, silloin kun Marjatan oli valittava elämän ja kuoleman väliltä. Marjatta huusi, että oli antanut anteeksi, mutta juna jyskytti armottomasti ohi ja roskat jäivät leijumaan kuin hidastetussa elokuvassa Korson vanhan asemarakennuksen kohdalle. Marjatta huomasi, että aidan vieressä oli nyyhkyttävä poika. Sameasilmäinen poika samassa kohdassa rataa.