Suomalaisten ulkonäkö

HämeenVuosi

Eri puolilla Suomea asuvat suomalaiset omaavat erilaisen lookkin. Se johtuu sekoittumisesta toisiin rotuihin. Rajan tuntumassa asuvat saavat naapurien ominaisuuksia. Sisäsuomessa asuvat muuttuivat vähiten. On ehdotettu, että Häme olisi Suomen sydän. Hämeen järven seudulla on löydetty jälkiä muinaisasutuksesta.

Perussuomalainen Hämeestä on blondi, tonttunenä, joka osoittaa ylöspäin, kehon rakenne on pulskea, pyöreä, iso, harvat hiukset, kehossa ei karvoitusta ja pää kaljuuntuu helposti.

Rovaniemen seudulla ihmisillä on tummat silmät ja tukka, he ovat kauniita, "aristokraatti" (hyppyrillä keskellä) nenä ja kasvot heijastavat ruotsista tullutta vaikutusta.

Pohjanmaalaisilla on leveällä olevat silmät.

Turun suomalainen ja ruotsin jälkeläiset ovat hoikkia, kauniita, hoidettuja, vaaleatukkaisia, pitkiä, joukossa on kuvakauniita yksilöitä tummine hiuksineen tai epätyypillisine kasvopiirteineen.

Lahden seudulla on paljon puhtaita suomalaisia ja monia sotaevakkojen jälkiläisiä. Blondeja, tavallisia. Ennen vanhaan suomisukuiset kansat asuttivat alueita pitkälle Venäjään, siksi karjalaisten "tavallinen" lookki on kuin keskeltä katkaistu jatkuvuus, sillä rajan toisella puolen asuu yhtä blondeja, suomen sukuisia kansoja edelleen. Puhuvat että pohjoismaalaisia eli Novgorodin asti. Karjalaisten joukkoon mahtuu kuitenkin erilaista rotua, jotka sulattuivat historiallisten vaiheiden kautta yhteen. On mustaa tukkaa ja vierastuntuisia kasvopiirteita. Yksilöllistä vaihtelua voi esiintyä sisämaahan asti.

En pysty tarkasti kuvaamaan miltä näyttävät suomalaiset alueittain. En tunne hyvin Kuusamon aluetta tai Pohjois-Lappia, mutta sellainen oppi on mahdollinen suorittaa.

2

940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajiat

      Suomen sisäinen muuttoliikenne kyllä sekoittaa lujasti noita eri alueiden eroja nykyään. Parhaiten eri alueiden ihmiset erottaa puheestaan. :)

    • Auran_anustappi

      Aloittajan kuvaus turkulaisista ei ollut kovin osuva. Turkulaiset ovat lättäjalkaisia, pulleita, lyhyitä ja harvahampaisia menninkäisiä, joilla silmät muljahtaneet taakse.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5775
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      2983
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      22
      2238
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      1985
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1848
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1833
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1569
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1182
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1181
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      75
      1026
    Aihe