Urpilaisen klikki ei vieläkään näytä tajunneen sitä, että oman pesän likaaminen ei auta.
Kyseinen katkeroituneinen häviäjien joukon pitäisy nyt vaan ymmärtää, että vaalit tuli ja meni ja Urpilainen hävisi. Eikö asia mene jo pieneen päähän?
Viime eduskuntavaalien lasku johtuu nimenomaan oman pesän likaamisesta. Hallitusmahdollisuus kaatui siihen kun eräät elämöivät kuin kanalauma, että he haluu sen ja sen viran tai ministeripaikan. Todella tyhmää käyttäytymistä sellainen.
Klikille sanoisin, että jos ei Sosiaalidemokraattinen puolue miellytä niin perustakaa oma puolue, mutta älkää jarruttako meidän puoluetta.
Kyseinen katkeroituneinen häviäjien joukon pitäisy nyt vaan ymmärtää, että vaalit tuli ja meni ja Urpilainen hävisi. Eikö asia mene jo pieneen päähän?
Viime eduskuntavaalien lasku johtuu nimenomaan oman pesän likaamisesta. Hallitusmahdollisuus kaatui siihen kun eräät elämöivät kuin kanalauma, että he haluu sen ja sen viran tai ministeripaikan. Todella tyhmää käyttäytymistä sellainen.
Klikille sanoisin, että jos ei Sosiaalidemokraattinen puolue miellytä niin perustakaa oma puolue, mutta älkää jarruttako meidän puoluetta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Puolue on nimenomaan meidä puolue, eli Jutan kannattajien. Ay- Rinne kaappasi puoluejohtajan paikan Jutalta melkoisella vääryyrellä Ay- yrmyjen tukemana. Jos nyt äänestettäisiin niin ei olisi epäilystäkään kuka voittaisi. Voisitte lopettaa puolueemme tuhoamisen.
Keskittyis Urpilaisen räpätäti-remmi lohtusyömiseen ja jättäisi puolueen rauhaan. Kuppiakin voi ottaa jos vanne kiristää päätä. Sitäkään vitsiä ne ei tajua.
Voi-voi. On AY-Rinteellä ja hännystelijöillä hätä. Vieläkin Jutan mollaaminen jatkuu.
AY-Rinne valittiin vain kahdeksan (8) äänen enemmistöllä.
Rinne teki myyräntyötä vuosikausia ympäri maata, ja tietysti täydellä AY-pomon palkalla. Jutta keskittyi siihen, mistä hänelle maksettiin. Euro-asioissa joutui matkustelemaan Suomen ja Brysselin väliä jatkuvasti.
Suoraan SAK:sta vuonna 2012 SDP:n puoluesihteeriksi siirtynyt Homo-Paananen onnistui manipuloimaan jokusen julki- ja kaappihomon, samoin ministeripestistään kesken kauden siirretyt Jukka Gustafsson ja Maria Guzenina. Puukkoa selkään löivät myös SAK:n juristi Tarja Halonen sekä hännystelijät Pia Viitanen ja Krista Kiuru. Pelkästä naisellisesta kateudesta.
Siinäpä on SDP:N uudella puheenjohtajalla kannatuspohjaa. Rinne pääsi lopultakin myös eduskuntaan, joskin hävettävän pienellä äänimäärällä.
Äänikuningatar Jutta Urpilainen keräsi yli kaksinkertaisen äänisaaliin. Siihen ei vippaskonsteja tarvittu
Jo silloin ”täydet vakuudet” kohun aikana Jutta tiesi ettei Kreikka tule koskaan maksamaan lainojaa. Nyt näyttää siltä, että ei-sosialistisiipi ”Helsinki demokraatit”-klikki on jo aloittanut puolueen hajoittamisen. TUS panikoi kun ”mandaatti” ei enää näytäkään elinikäiseltä saavutetulta edulta. Suru-säätiöillä on tietenkin merkittävä osuus asiassa.
Urpilainen pitäisi erottaa puolueesta. Muutama pahin perässähiihtäjä myös.
Sosiaalidemokraattisen puolueen pitää tehdä pesäero niihin henkilöihin, jotka aiheuttivat vaalitappion ja alamäen. Muuten äänestäjien käsitys puolueen sisäisistä riidoista vain pahenee. Persutkin potkaisi sen James poninjäntä-kansanedustajan. Eipä enää kirjoiteta uutisissa toilailuista. Sam pitäisi tehdä Urpilaiselle. Hän joutaa myös politiikan kaatopaikalle, sinne pinon päälle raakkumaan.
Urpilainen hokee videossa olevansa "täiti tiukka"
https://www.youtube.com/watch?v=lyOHff7kU6Y
Urpilaisen ura SDP:n johdossa oli yksi mahalasku. Lisäksi se akka yrittää vielä kaataa Rinnettä. Katsokaa video:
https://www.youtube.com/watch?v=lyOHff7kU6Y
“Jutta has now started a campaign,” Rinne said.
“Campaign for what?” Kažimír asked.
“For the presidency,” Rinne replied.
“Of the party?” Kažimír enquired.
“Yes,” Rinne replied.
“Asshole! So she would like to come back?” Kažimír pressed.
“Yes,” Rinne said.
SDP:n maine on sitten liattu aina ulkomaita myöten.
Sanook tosiaan asshole vai "Aah so" Vaikea sanoa. Aika kovaa puhetta.
Joka tapauksessa Rinne tuhosi SDP:n sisältäpäin.
Tuhotäti! Yhteisöveroalemoka ja indeksileikkaukset!
Rinteen alkoholismi pilasi sosiaalidemokraattien mahdollisuuden palata kansanpuolueeksi.
Kynnyskysymys SDP:n hallitukseen menemiseen, kiinteistöveroa on korotettava, tiukkana oli juttapulla ,ja lupaus piti.
Tilanne demaripuolueessa, siis Urpilaisen itkupotkuilu, on todellinen siunaus jokaiselle rehelliselle suomalaiselle. Se näyttää juuri kouriintuntuvasti, miten tyhmiä demarit oikeasti ovat.
Siten toivon että Urpilainen pysyy puolueessa kuin myllynkivi uimarin kaulassa, keskellä avomerta.
JunttiRinne on ulkomaita myöten käynyt hokemassa mitä kummallisimpia juttuja SDP:n sisäisistä muka- eripura- asiosta, vaikka todellisuudessa nämä ovat vain alkoholihöyryistä hohtuvien pikku- ukkojen höpötyksiä. Pahin pesä likaaja on varmasti itse JunttiRinne.
Täyttä totta ne on. Asia oli YLEssä, tosin kokkareiden sinne ujuttamana. Urpi kun on hakemassa kokkareilta taustatukea.
Ainahan sitä on maksettava eikös juu mitä tässä maailmassa velkaantuu......
Jutan lempi lause.
Joutaa eläkeleikkaaja puolue tuhoutua!
Miten tai millä voi sontakaa liata ?
Jos äänestää pitää niin Urpilainen ennen Rinnettä . AY:pomon asenteella nyky yhteiskunnassa on vaikeuksia sillä yhteiskunnassa elää toisenlaisiakin ihmisiä ,,, heillä on myöskin kansanedustajia joiden porukkaan pitäisi yltää myös SDP:n . Joka on pelkkä AMMATTILIITON rukkanen .