kuin venäjä. Eihän sitä maantieteelle tietenkään mitään voi mutta eihän se maantieteellinen kysymys olekaan. Kyse on siitä järjen määrästä ja laadusta mikä venäjällä on käytössä. Olen monesti ihmetellyt, että mikä siinä kansassa on mennyt niin pahasti pieleen, että siitä on ajan saatossa kehittynyt tuollainen hirviövaltio, jossa ihmisoikeudet ja yleinen oikeudentaju ja humanismi on täydellisen rappeutunut? Ainoa asia mikä toimii, on rikollisuus. Niin kaduntasolla kuin valtakunnan johdossakin. Murhia, lahjontaa, kiristystä, luonnon saastuttamista, uhkailua, valehtelua.
Näistä asioista koostuu tämän päivän venäjä. Miten yksi valtio voi ajautua noin täydelliseen rappiotilaan, varsinkin kun sillä olisi muitakin vaihtoehtoja. Olisi ainakin ollut jos olisi ymmärtänyt pelata korttinsa oikein. Koko venäjän historia perustuu valheeseen ja sama valehtelunkierre jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Putin valehtelee silmät puoliummessa maailman johtaville poliitikoille, "emme ole Ukrainassa joten emme voi sieltä vetäytyäkään". Luuleeko tuo idiootti muitakin yhtä idiooteiksi kuin mitä itse on? Käsittämättömän yksinkertaista järjenjuoksua. Onneksi on olemassa sivistynyt Eurooppa (Ruotsi pois laskien) ja sivistynyt USA joiden varaan voi vielä rakentaa tulevaisuutta.
Ikävää, että Suomella on tuollainen naapuri
10
<50
Vastaukset
- AbrahamMossad
Kohta meillä on juutalaisvaltiokin - jossain Kaavilla sillanpääasema.
- tosiaankin
Unelma kivasta sodasta senkun laajenee. Tyhmiä nuo suomalaiset, mieluummin nujerretaan koko viismiljoonainen kansa, kuin lopetetaan EU-pomojen persnuolenta! Rahatkin tungetaan mahtavaan EU linnakkeeseen.
- waler-
Ja sisäinen uhka nimeltä kokoomus.ikävää.
- dadadavaidavai
Kyllä sitä saa miettiä vaan, miten hienosti asiat olisivat, jos meillä olisi sama rajanaapuri kuin Kanadalla on. Suomi olisi maailman rikkain maa.
Koko elinikämme olemme joutuneet säälittävän epävakaan diktatuurin naapurissa pärjäilemään...verivainolaisen.- Perskele
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418288023705.html?pos=ok-trm-uutk
Miten joku niin mieletön järjestö, kuin CIA voi olla demokratiaksi itseään kutsuvan valtion organisaatio?
- 976955
Ei ne siellä ainakaan lasten sukupuolielimiä silvo, kuten nämä uussuomalaiset..
- häh-täh.YYZ
Hyvä aloitus mutta ihmettelen, eikö Ruotsi ole sivistysvaltio?
- liito-orkku
Minua ei naapuri-Venäjä ole häirinnyt vielä ollenkaan. Ehkä johtuu siitä, että elän arkimaailmassa. Sotaa en kaipaa, siksi on hyvääksyttävä tosiasiat.
Enempi minua kiukuttaa ajoittain tuo EU ja ne hienot lupaukset, mitä siihen liittyminen tuo tullessaan. No mitä hyvää olemme saaneet EUn avulla? - p.r.a.v.d.a
liito-orkku kirjoitti:
Minua ei naapuri-Venäjä ole häirinnyt vielä ollenkaan. Ehkä johtuu siitä, että elän arkimaailmassa. Sotaa en kaipaa, siksi on hyvääksyttävä tosiasiat.
Enempi minua kiukuttaa ajoittain tuo EU ja ne hienot lupaukset, mitä siihen liittyminen tuo tullessaan. No mitä hyvää olemme saaneet EUn avulla?Olemme ikuinen nettomaksaja, joten ei niin mitään hyvää olla saatu. Ainoastaan huonoa.
- järki.käteen
Aloittaja haaveilisi kai päästä USAn naapuriksi. Siellä olisi loisto-olot pikkuvaltiona, heh.
Oltaisiin niinkuin Kuuba tai Väliamerikan banaanivaltiot. Meksiko on iso maa mutta todella kusessa siinä roistovaltion kupeessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762173Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe371771Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121511Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2361276Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621260Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161088Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621013- 60987
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103692