Suomen ostamat F-35:t eivät voita ilmataisteluja

PakkoPaskaaPaketissa

Tammikuussa 2015 USA järjesti taistelutestin F-35:lle 50 vuotta vanhaa F-16:sta vastaan.

F-35:n testilentäjä raportoi konetyypin olevan kyvytön ilmataisteluun. Raportissa todetaan, että F-35 häivehävittäjä ei kykene voittamaan ilmataisteluja eikä edes 70-luvulla kehitettyjä neljännen sukupolven F-16-hävittäjiä vastaan?

Raportissa todetaan, että F-35 on kyvytön ja tehoton kohtaamaan ilmataistelussa muita konetyyppejä. USA:n historian kallein kehityshanke ei ole kyennyt tuottamaan tarpeeksi tehokasta ja lentokykyistä konetta, jolla se kykenisi tiputtamaan vastustajia taivaalta.

Testilentäjän 5-sivuinen ja julki tullut 'vain viranomaisille' luokiteltu raportti kertoo, että F-35:n aerodynaamiset ongelmat ovat huomattavia eikä koneen tehot riitä ilmataisteluun.

Lentäjä ei mm. kykene operoimaan ahtaassa ohjaamossaan ja liian suuri kypärä estää näkemästä tarpeeksi. Ilmataistelussa F-16 oli mm. onnistunut livahtamaan F-35:n selkäpuolelle, koska lentäjä ei näe tarpeeksi ohjaamostaan.

F-35 oli yrittänyt saada F-16 hävittäjää tykkinsä tähtäimiin, mutta F-16 oli helposti väistänyt tällaiset aikomukset, joka johti testilentäjän suorasanaiseen päätelmään, ettei F-35 kykene ilmataistelua voittamaan näköetäisyydellä viholliskoneesta.

71

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TiltuOnKalkkuna

      Asialla ei ole merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    • Tiltun-valeita-taas

      Tiltut eivät kyllästy valehteluun.
      Suomi ei ole ostanut F-35 koneita, eikä toistaiseksi mitään muitakaan.

      Ostopäätös tehdään 2021. Tiltujen valeet eivät asian vaikuta.

      • JäykkäkouristusEv.luti

        Älä nyt jauha samaa jäykkäkouristusta everstiluutnantti. Suomi ei ole vielä ostanut F-35:ia kun maksuja ei ole maksettu.

        Mutta Suomi on jo tehnyt poliittisen salasopimuksen Pentagonin ja Lockheed Martinin kanssa aivan kuten Kanada, jolla Suomi on luvannut ostaa F-35:t.

        F -35-salakauppasopimusta ovat hoitaneet mm. Häkämies, Kanerva, S. Niinistö, Haglund, Lindberg, J. Niinistö ja Stubb.

      • TohtoriTäsäHei
        JäykkäkouristusEv.luti kirjoitti:

        Älä nyt jauha samaa jäykkäkouristusta everstiluutnantti. Suomi ei ole vielä ostanut F-35:ia kun maksuja ei ole maksettu.

        Mutta Suomi on jo tehnyt poliittisen salasopimuksen Pentagonin ja Lockheed Martinin kanssa aivan kuten Kanada, jolla Suomi on luvannut ostaa F-35:t.

        F -35-salakauppasopimusta ovat hoitaneet mm. Häkämies, Kanerva, S. Niinistö, Haglund, Lindberg, J. Niinistö ja Stubb.

        "Mutta Suomi on jo tehnyt poliittisen salasopimuksen Pentagonin ja Lockheed Martinin kanssa"

        Kerrotko, ja sitten oikein yksiselitteisen tarkasti, mistä tämän mielikuvitusväittämäsi voidaan todentaa oikeaksi. Linkki jonnekkin ? Ai, ei vai . Huomaatko, sulla viiraa lätyssä. Et ole mikään sisäpiiriagentti, sulle ei ole alkeellistakaan käsitystä asekaupoista, et ole niitä millään tavalla päättämässä. olet pelkkä anonyymisti, anonyymillä palstalla jauhaava tyhjäntoimittaja. Pelle Hermanni ja Nobody, leikit salaista agenttia laserpointterilla. Nyt kerrot sitten miksi meidän pitäisi kuunella Pelle Hermanni Nobody:ä ?

      • Jenkkipettääaina

        Asia on ilmiselvå jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.
        Lentotukialus-Hornetille pitää saada seuraaja,joten looginen valinta on F35.
        Näin siis mikäli Sekoomus on vallassa seuraavalla vuosikymmenellä.

      • TohtoriTäsä
        Jenkkipettääaina kirjoitti:

        Asia on ilmiselvå jokaiselle ajattelevalle ihmiselle.
        Lentotukialus-Hornetille pitää saada seuraaja,joten looginen valinta on F35.
        Näin siis mikäli Sekoomus on vallassa seuraavalla vuosikymmenellä.

        Asia on ilmiselvä jokaiselle ajattelevalle ihmiselle., että sulla viiraa vintissä.

      • Villasuuraa

        Sikäli kuin viiraa minulla on siihen varaa.
        Nimittäin tasoisesi keskustelijan suhteen.

    • HäirikköIdeoi

      Ilmeisesti Moskovan Tiltu haisevassa kotiluolassaan phtii aina, että mistä seuraavana trollaisin? Ai niin, en olekaan moneen päivään cvopy/pastanjnut F -35_hävittäjästä! Ja niin Tiltun ehdoton pakkomielle kukkii taas aiheetta palsatalla!

    • F-35-skeidaa

      Valtion nettitrolli on täyspaniikissa kun Niinistön/kokoomuksen Nato-Suomi ostaa amerikkalaista F-35-skeidaa eikä everstiluutnantti pysty puolustamaan F-35:ia kun ne ovat pelkkää skeidaa.

      Sen takia everstiluutnantti on käsketty haukkumaan keskustelijoita.

      • TiltunSkeidaa

        Valkeakosken tiltun hoitojakso on näköjään päättynyt.

      • U.Thant

        Amerikkalaisten koneiden ohjattavuus on huomattavasti parempi kuin venäläisten koneiden.

      • TiltuOnKalkkuna

        "Sen takia everstiluutnantti on käsketty haukkumaan keskustelijoita."

        En hauku keskustelijoita vaan haukun yksin SINUA Tiltu!

        Asialla ei ole merkitystä, koska...

        TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

        Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

        TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

      • SuljettuSälli
        TiltunSkeidaa kirjoitti:

        Valkeakosken tiltun hoitojakso on näköjään päättynyt.

        Sinä se everstiluutnantti vaan jatkat suljetulla osastolla.

      • SullaViiraa
        SuljettuSälli kirjoitti:

        Sinä se everstiluutnantti vaan jatkat suljetulla osastolla.

        Palstalla olikin melko rauhallista, kunnes palasit näkemään everstiluutnanttejasi kaikkialla.

    • F-35-Kusetus

      F-35 alkaa olla maailman kallein Kusetus heti 9/11:n jälkeen.

    • TiltuOnKalkkuna

      Turhaan toistelet, koska asialla ei ole merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    • 20MiljardiaHukkaan

      Suomelta menee 20 miljardia täysin hukkaan.

      F-35:t ovat huonompia kuin naapurimaamme hävittäjät eikä niillä voi puolustaa Suomea, mutta USA :n ja NATO:n sotiin niillä pitää osallistua.

    • F35RahoitusKiville

      Suomen rahoituspohja F-35-kaupalle koki kovan kolauksen kun USAn merijalkaväki ei osta Patrian Lockheed Martinin panssariajoneuvoa.

    • F-35OnSurkimus

      F-35:n viestintäjärjestelmä ja tutkat ovat täysin kehitysmaatasoa.

      F-35 ei pysty kommunikoimaan lennossa/taisteluissa kuin korkeintaan yhden tai kahden F-35:n kanssa eikä pysty välittämään on-line taistelutilannekuvaa muualle esim. merivoimille (ml. Suomen Jehut, joihin on rakennettu "F-35-integraatio") tai maavoimille (Suomen Nato-Leopardit, joihin rakennetaan "F-35-integraatio").

      F-35:n tutka havaitsee vihollisobjektin vasta noin 160 kilometrin etäisyydeltä, jolloin peli on jo pelattu.

    • TiltuOnSurkimus

      Asialla ei ole merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

      EI VALE TOISTELEMALLA TODEKSI MUUTU!

      • SuomiOstaaF-35t

        Häkämies, Kanerva lupasivat jo 2008 ja 2009 sekä Petagonille, USAn ulkoministerille että Lockheed Martinille että Suomi ostaa F -35:t. Sen jälkeen kauppaa ovat vahvistaneet mm. S. Niinistö, Haglund, Lindberg ja kohta jo J. Niinistö.

    • TiltuOnKalkkuna

      Asialla ei ole mitään merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

      EI VALE TOISTELEMALLA TODEKSI MUUTU!

    • F35llePelkkääHäviötä

      F-35 ei ole voittanut vielä yhtäkään ilmataistelua, ei simulaattorissa eikä testilentoissa.

    • F35OnAltavastaaja

      F-35 ei pärjää AIM-120-ohjuksilla. Ne ovat huonommat kuin esim. venäläisten stealthien R-77:t tai Kiinan stealthien PL-12:t.

    • TiltuOnKalkkuna

      Usko jo!! Asialla ei ole mitään merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

      EI VALE TOISTELEMALLA TODEKSI MUUTU!

    • Ihmettelijä8890

      Ohjusia koko rahalla vaikkapa 200 000 kpl joka kylään muutama patteri niin jäävät lentelyt vähiin.

      Myös tiedustelu lennokkeja joka kylään niin saadaan tietoa realiaikaisesta toiminnasta.

      Lentokoneina voisi toimia vanhatkin hävittäjät jotka erikoistuvat erilaisiin puolustustehtäviin.

      Miksi hommata isolla rahalla samaan koriin muutama kone kun voi hankkia satoja tuhansia ohjuksia ja lennokkeja sekä erikoistua puolustukseen?

    • TodellisuusJaHarhat

      It-ohjus ei KOSKAAN pysty samoihin dsuorituksiin kuin osaava torjuntahävittäjä! Siksi ei kannata luottaa pelkkiin ohjuksiin ja lennokkeihin. Kunnollinen torjuntahävittäjä pystyy toimimaan hankinnan jälkeen 25-30 vuotta! Kerran se vain kirpaisee!

    • F35HelppoTuhota

      F35 on helppo pudottaa sekä maasta ammuttavilla ohjuksilla että hävittäjistä ammuttavilla ohjuksilla.

      F-35:ssä ei ole minkäänlaisia elektronisten iskujen, ohjusiskujen torjuntajärjestelmiä, F-35:n lentonopeus on alhainen ja F-35:n moottori käy ylikuumana joten F-35 on helppo tuhita lämpöön hakeutuvilla ohjuksilla.

      • PakkiaPolttaa

        Hauskemmaksi menee. Tietysti F-35:ssä on järjestelmä vastatoimia ja häirintää varten. Mutta katsopa hauska kuva, missä koneessa se moottori ylikuumenee. Siinähän onkin PAK FA ilmailushowssa juuri ennen nousun keskeyttämistä.

        http://theaviationist.com/2013/10/18/pak-fa-problems/

        Pitkä on tulenliekki, mutta eipä sillä väliä kun samassa MAKS-expossa PAK FA:n lentoliikkeitä rajoitettiin, koska runko ei kestä G-voimia. Paloipa yksi PAK sittemmin kokonaan, mutta syytä ei ole paljastettu.

    • TiltuOnKalkkuna

      EI SUOMEA LIIKUTA TIPOAN VERTAA ONKO F-35 HELPPO PUDOTTAA TAI EI, KOSKA
      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

      • TietoaPietarista

        Juhlapäivä! PAK on saanut tyyppinimet! Yli-superilmaherruushävittäjä on mallia T-50 "Jeltsin" ja erityisesti ulkomaalaisille asiakkaille räätälöity vientimalli "Afganistan". Pystysuoraan syöksyvä erikoismalli on saanut komealta kalskahtavan nimen "Gulag". Tiltujen tietotoimiston mukaan jo yli 900 maata on tehnyt alustavat tilaukset historiallisten nimien innoittamina.

    • lisäärahaa

      Mitä sitten? Tiltu selitäs mitä sitten meinasiite tehdä kun nuo olemattomat koneet on ammuttu alas?

    • F35nLelut

      Kun F-35 havaitsee viholliskoneen myöhemmin kuin viholliskone F-35:n niin F-35:n jenkkiohjuksetkin jäävät muista jälkeen.

      F-35:n Amraam-ohjukset eivät pärjää Venäjän hävittäjien R-77-ohjuksille lentomatkassa, lentokorkeudessa, lentovsuhdissa eikä räjähdysvoimassa.

      R-77:n maaliinhakeutuminen on myös selvästi parempaa luokkaa kuin jenkkien Amraamit.

      • PietarinTietoa

        Oikein, toveri. R-77 "Oligark" on ylivoimainen ase, kuten häiveohjus "Polonium"!

      • R77ParempiKuinAmraam
        PietarinTietoa kirjoitti:

        Oikein, toveri. R-77 "Oligark" on ylivoimainen ase, kuten häiveohjus "Polonium"!

        R-77 ei ole ylivoimainen, mutta parempi kuin F-35:n Amraamit.

      • Ruslan77
        R77ParempiKuinAmraam kirjoitti:

        R-77 ei ole ylivoimainen, mutta parempi kuin F-35:n Amraamit.

        Venäjä on Ukrainasta riippuvainen ilmasta-ilmaan -ohjusten tuotannossa. Nyt voi olla hieman vaikeat ajat päivittää ohjuksia...

    • asdghijk

      Keskeneräinen kone lienee tuo vieläkin!

      • F35IkuisuusRomu

        F-35 on ollut keskeneräinen vuodesta 1994 lähtien.

    • TiltuOnKalkkuna

      Turha luetella vikaluetteloita, KOSKA asialla ei ole merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

    • F-35nHäpeä

      Nyt on paljastettu että F-35 on hävinnyt simulaatiotaistelut Kiinan J-11:lle, joka on jo 90-luvulla valmistettu hävittäjä.

      • Kuolinisku

        Nyt on paljastettu että koko T-50 -tuotanto pannaan jäihin "odottamaan tulevaisuutta". Se oli Venäjän lentokoneteollisuuden kuolinisku.

      • HyvinPyyhkii
        Kuolinisku kirjoitti:

        Nyt on paljastettu että koko T-50 -tuotanto pannaan jäihin "odottamaan tulevaisuutta". Se oli Venäjän lentokoneteollisuuden kuolinisku.

        T-50 tuotanto alkaa etuajassa tänä vuonna syksyllä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan T-50 sarjatuotanto piti aloittaa " vasta" talvella 2016.

    • TiltuOnKalkkuna

      TODELLISUUDESSA AINOIA ASIA, JOKA ON "PALJASTUNUT" ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

    • F35HävisiPetkutuksenkin

      Aloittajalle,

      "Testi" suoritettiin niin, että F-35:llä ei ollut aseita eikä pommeja lainkaan kuormanaan kun taas F-16 oli hitaampi 2-paikkainen jota oli hidastettu ylimääräisillä pitkää lentomatkaa varten tarkoitetuilla lisäpolttoainetankeilla.

      Silti F-35 oli kömpelömpi eikä pystynyt väistämään F-16 hyökkäyksiä ja laukauksia eikä saanut F-16 tähtäimeensä.

    • TiltuOnKalkkuna

      Moskovan Tiltu on sekä aloittaja että kirjoittaja! Esiintyy taas kahtena?

      TODELLISUUDESSA AINOIA ASIA, JOKA ON "PALJASTUNUT" ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

    • F35OjastaAllikkoon

      Niinistö, Kanerva, Lindberg joutuvat kuseen. F-35:lla ei voi laukaista USA:n JASSM-risteilyohjuksia.

    • TiltuOnKalkkuna

      MIKSI JOUTUISIVAT KUN KAUPPOJA EI OLE EDES TEHTY!

      TODELLISUUDESSA AINOIA ASIA, JOKA ON "PALJASTUNUT" ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

    • F35Altavastaaja

      Sen lisäksi, että F-35 näkee viholliskoneet myöhemmin kuin viholliskoneet näkevät F-35:t niin F-35:n ohjusten lähtö- ja lentonopeus on huonompi kuin viholliskoneiden, koska F-35:n lentonopeus on huonompi kuin muiden hävittäjien.

    • TiltuOnKalkkuna

      ASIALLA EI OLE MERKITYSTÄ, KUN KAUPPOJA EI OLE EDES TEHTY!

      TODELLISUUDESSA AINOIA ASIA, JOKA ON "PALJASTUNUT" ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

    • IlmapuolustuksenTuho

      Suomella ei ole ilmapuolustusta kun Hornetit on vaihdettu F-35:iin.

      • SiviilejäTappamaan

        Hornetitkaan eivät pysty puolustamaan Suomen ilmatilaa. Sen taka ja USAn sekä NATOn vaatimuksesta Suomi on muuttanut ne Niinistön aikana ilmasta maahan ampuviksi.

        Tarkoitus on tappaa siviilejä, sillä Hornetien ohjukset eivät ole sofistikoidumpaa maaliin hakeutuvaa mallia.

    • TiltuOnKalkkuna

      ASIALLA EI OLE MERKITYSTÄ, KOSKA SELLAISTA VAIHTOA EI TEHDÄ!

      TODELLISUUDESSA AINOIA ASIA, JOKA ON "PALJASTUNUT" ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EIVÄT OLE OSTANEET/HANKKINEET/LUVANNEET OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!!!!

    • F35OnIhanAvuton

      F-35:t eivät pysty lentämään täydellä teholla yli 7000 metrissä eikä F-35 pysty laukaisemaan AIM-ohjuksiakaan yli 7000 metrissä.

      • KahdenKerroksenKoneita

        Joo, pieni ero, sillä esimerkiksi Venäjän MIG-29, MIG-31, Mig-35, SU-27, SU-30, SU-33, SU-34, SU-35S ja T-50 operoivat ongelmitta yli 20000 metrissä.

    • SuomenAvoimetOvet

      Suomen ilmapuolustus on nyt niin, että amerikkalaiset Amraamit ylettyvät juuri ja juuri 5 kilometriin.

      Sitten kun F -35:t on saatu, ne lentävät 5-8000:ssa eli yli 8000 metrin ilmatila eli juuri se ilmatila, missä ja mistä hävittäjät, pommikoneet, ohjukset operoivat on F -35-Amraam-Suomessa täysin avointa tilaa.

      • F35nLelut

        F-35:n amraamit lentää n. 100 km, Venäjän R-77 n. 275 km.

    • TiltuOnKalkkuna

      Asialla ei ole merkitystä, koska...
      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!
      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    • NATOsetienSyytäKertoa

      Niinistön, Kanervan, Lindbergin on syytä selvittää, miten Suomen F-35:t tankataan kesken taisteluiden.

      Ostaako Suomi F-35-tankkauskoneen, vai pyytää apua USAlta tai NATOlta, ja miten Suomi antaa ilmasuojaa F-35:n tankkauskoneelle.

    • TiltuOnKalkkuna

      EI OLE, KOSKA KONETTA EI OSTETA!

      TOTUUS ON SE, ETTÄ Häkämies, Kanerva, S.Niinistö, Haglund, Lindberg tai J.Niinistö EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    • F35Hävisi100-vuotiaalle

      Nyt elokuussa USA järjesti F-35:lle ilmataistelun Saksan I maailmansodan vuoden 1917 Fokker Dr. Istä vastaan.

      F-35 hävisi senkin ilmataistelun kun ei saanut Fokkeria kiinni, ei tähtäimiinsä eikä tutkaansa eikä lukituksi ohjuksiinsa.

    • TiltuOnKalkkuna

      Tuo on täysin yhdentekevää Suomen kannalta!

      TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    • Häviö50Ja100vuotiaille

      Aloittaja,

      se oli silloin 50 vuotiasta hävittäjää vastaan se F-35:n häviö.

      Nyt panttin paremmaksi, F-35 hävisi 100 vuotiaalle hävittäjälle

    • TiltuOnKalkkuna

      Kirjoittaja = Aloittaja eli Tiltu itse!

      Suomea ei liikuta tpan vertaa se, että voittaako joku F35 ilmataisteluja tai ei!

      TIEDÄTKÖ MIKSEI? TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

    • EiOleTaisteluhävittäjä

      F-35 ei voita mitään taisteluja kun se ei ole virallisesti taisteluhävittäjä koska ei ole läpäissyt taisteluhävittäjän testiohjelmaa.

    • TiltuOnKalkkuna

      Asialla ei ole merkitystä, koska...

      TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

      Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

    • F35HelppoTuhota

      F35:t on helppo tuhota jo kaukaa. Niiden lentokyky on huono, aseistus heikko, häive ei toimi, F-35:n moottorilämpö ja liekki näkyy yli 1000 kilometriin ja F35 tarvitsee suuren joukon signaali-informaatiota kyetäksen operoimaan, mikä näkyy satojen kilometrien päähän.

    • TiltuOnKalkkuna

      MUTTA ÄLÄ SURE TILTU! HUOLESI ON TURHA! Tiedätkö miksi?

      TOTUUS ON SE, ETTÄ SUOMI EI OLE OSTANUT/HANKKINUT/LUVANNUT OSTAA F-35-KONEITA!

      Moskovan Tiltu ei ole edes pyynnöstä pystynyt osoittamaan pienintäkään todistetta väittämälleen kaupalle! Vaikeata se olisikin, koska hän on keksinyt muka tehdyn kaupan omassa päässään!

      TILTU ON PATOLOGINEN VALEHTELIJA!

      Lisäksi mitään "F-35:n 4C-ulottuvuutta" ei ole olemassa vaan se on Tiltun oma sepitelmä!

    • HölmöläisenTäkkiä

      Kalliiksi tulee meille Sauli Niinistön ja Kanervan NATOjuoksu, 25-30 miljardia hukkuu helposti.

      Herrat ostavat Suomelle F-35:ia jotka eivät pysty puolustamaan itseään vaan niitä varten tarvitaan suojaavat hävittäjät.

      Vaan kun Hornetit eivät kelpaa kun niistä on justiin tehty miljardeilla ilmavoimien NATO-taistelutapaan sopivat ilmasta-maahan ampuvat niin sitten pitää ostaa F-16-hävittäjiä F-35:n kylkiäisiksi.

    • VanhoillaKorvataanPaskaa

      Suomen on pakko ostaa ilmataisteluun kykeneviä hävittäjiä kun F-35:t ja Hornetit eivät siihen pysty.

      Sen takia hävittäjävaihtoehtoihin yhtäkkiä lisättiin F-15 ja F-16.

    • EiIlmapuolustusta

      Suomella ei ole eikä tule omaan minkäänlaista ilmapuolustusta yli 5 kilometrin korkeudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe