Tiltu valehteli kenraali Rätyn lausunnosta

AntiTiltu

Suomi ei onnistuisi pysyttelemään ulkopuolisena lähialueen kriiseistä, arvioi puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty.

Hän sanoo Lännen Medialle, että Euroopan ja Yhdysvaltojen idänsuhteiden jännite voi johtaa pienenkin ongelman nopeaan laajentumiseen.

Suomen tulee Rädyn mukaan näyttää ulkomaailmalle, että se kykenee pitämään huolta itsestään. Kansliapäällikkö silti samalla painottaa, että Suomeen ei kohdistu tällä hetkellä mitään suoraa uhkaa.


Kenraaliluutnantti Räty muistuttaa, että maanpuolustuksen keinovalikoiman tulee uudistua, koska elämme verkottuneessa korkean teknologian maailmassa.

Suomessa ei ole tällä hetkellä tiedustelulakia. Rädyn mukaan meille tarvitaan sekä siviili- että sotilastiedustelulaki.


MTV UUTISET - STT

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-muuten-sanaakaan

      presidentin toimista, joita tiltu valehteli Rätyn kritikoineen.

    • Voi-tiltua-voi

      Tiltuilla on ongelmia. Aina ne jäävät valeista kiinni.

    • S_Tubb

      Suomi ei onnistuisi pysymään ulkopuolisena lähialueen kriiseistä.
      Ei ainakaan nykyisen hallituksen aikana.'
      Se on päinvastoin tehnyt kaikkensa,että Suomi mahdollisen kriisin aikana olisi alttiina kaikenlaisen voiman käytölle.

      • TiltuOnTyhmä

        Suomi ei nykykäytöksellään ole minkäänlainen osapuoli kriiseissä! Tiltu jauhaa skeidaa!


      • E_Versti

        Kaksi väitettä ja molemmat tyhmiä.


    • oaisdjfmczv

      Kyllä riisit ovat vitun hyviä. On totta, että rajan yli tuotavia riisejä on mahdoton vastustaa. Kukapa ei olisi syönyt ah aina niin ihanaa riisiä?

    • LaadullaOnTekijänsä

      Hehe! Venäjän Tiltuista älykkäin pääsi ääneen?

    • Voi-tiltuja-voi

      Tiltujen väite, ettei Räty pärjännyt sotilastehtävissä on järjetön.

      Hän oli aivan kärkipään miehiä.

      Kansliapäällikön tehtävä on tosin siviilivirka, mutta se on puolustushallinnon kakkosmies eli rinnastettavissa PE:n päällikköön.
      Räty on erityisen pätevä ja arvovaltainen.
      Tiltujen valehtelu ei asiaan vaikuta.

      • Räty-on-toiminut

        mm. Pääesikunnan operaatiopäällikkönä ja maavoimien esikuntapäällikkönä.

        Hänellä on poikkeuksellisen hyvä kansainvälinen koulutus ja kokemus.

        Räty on upseerikunnan huippuja,


      • kuinedeltäjänsä

        Ja Natoyhteensopiva, eikä sotilasta demokratiamenettely sido.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nuorille miehille ei kelpaa enää paljon käytetty nainen

      "En ikinä huolisi mitään kyläpyörää", Tomi täräyttää TikTokissa https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27182b8f-7759-49d0-8
      Sinkut
      368
      3993
    2. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      252
      3101
    3. Marinin hallituskaudella Suomen BKT sentään kasvoi

      Tämä ns. kauhukabinetti ei ole saanut aikaan kuin vahinkoa. Otti ennätysvelat rikkaiden veroalennuksiin ja sai työttömyy
      Maailman menoa
      67
      2533
    4. Kuka lääketeollisuuden lahjoma "professori" on tämän takana

      Lääkäri Ari Miettinen on otettu kiinni poliisin toimesta. Ari on avoimesti tuonut esiin lääketeollisuuden bisneksen vast
      Helsinki
      5
      1971
    5. Loppuiko MTV3 näkymästä? Vinkki, miten näet mm. Salatut elämät jatkossa

      MTV:n maksuttomien tv-kanavien (MTV3, MTV Sub, MTV Ava) näkyvyys Elisan palveluissa päättyi 12.5.2026. Tämä aiheutti har
      MTV3
      25
      1610
    6. Drone-epäily Uudellamaalla

      Ihmisiä kehotetaan siirtymään sisätiloihin. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012008358.html
      Maailman menoa
      182
      1570
    7. Oho! Martina Aitolehti teki radikaalin hiusmuutoksen - Uskaltaisitko itse?

      Martina Aitolehti on menestyvä yrittäjä. Nyt hän on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukoissa Aitolehti nähdään
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1545
    8. Muistatko? Pete Parkkonen kohahdutti intiimillä videolla - Katso se tästä!

      Pete Parkkonen sai kohujulkisuutta Kohta sataa -videolla. Nyt Parkkonen voi kohahduttaa Euroviisuissa ainakin silloin, j
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      1160
    9. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      49
      1080
    10. 61
      1032
    Aihe