Venäläinen pimeä lentokone aiheutti kaksi vaaratilannetta lauantaina noin kello 10 aikaan. Iltalehden tietojen mukaan tilanteet sattuivat hyvin lähellä toisiaan meren yllä, noin puolivälissä lentoreitillä Tukholmasta Maarianhaminaan.
Kun Estonian Airlinesin lennonjohto sai tiedon, että lähistöllä on pimeä kone, he käänsivät koneen lentosuunnan.
– Tarkkaa tietoa pimeän koneen sijainnista ei ollut, joten käännös piti tehdä sokkona. Väistämisen onnistuminen oli arpapeliä. He eivät voineet muuta kuin toivoa, että kääntö sattui oikeaan suuntaan, kertoo tietojen salaisuuden vuoksi nimettömänä pysyttelevä lähde Iltalehdelle.
Myös Ruotsin puolustusvoimat vahvisti lauantaina iltapäivällä havainneensa venäläisen lentokoneen lauantaina aamupäivällä Itämerellä Gotlannin itäpuolella.
Pimeä kone aiheutti vaaratilanteen myös alueella lentäneelle SAS:n koneelle.
– Kun pimeä kone havaittiin, lentäjä muutti koneen korkeuden alaspäin. Vaaratilanteiden välillä oli vain muutaman minuutin ero.
Ilmatilaloukkauksia päivittäin
Iltalehden tietojen mukaan vastaavia ilmaloukkauksia sattuu Suomen ilmatilassa päivittäin. Ilmatilaloukkausten määrän arvioidaan jopa kolminkertaistuneen muutamassa vuodessa.
– Tämä on Venäjän kiusantekoa ja näyttämisenhalua. Venäjä tekee niin kuin huvittaa, pimeiden lentojen ajoitusta tai sijaintia on mahdotonta arvioida etukäteen.
Tietolähteen mukaan on käsittämätöntä, ettei Suomelle ole saatu primaaritutkaa, jolla pimeät koneet pystyttäisiin havaitsemaan.
– Tässä leikitään ihmishengillä. On lennonjohdolle painajainen joutua tekemään väistämispäätöksiä hakuammunnalla.
Päätöstä tutkasta ei saatu
Finavia ei ole kuitenkaan myöntänyt rahoitusta primaaritutkalle. Arvion mukaan tutka maksaisi noin miljoona euroa.
Iltalehden tietolähteen mukaan Itämeren valtioiden neuvottelut ilmatilaloukkauksiin puuttumisen keinoista ovat väärällä suunnalla.
– Ei puhelimella tapahtuva maiden välinen tiedonvaihto hyödytä mitään. Lennonjohdossa tilanteet tapahtuvat salamannopeasti, joten vain primaaritutkan avulla vaaratilanteet voitaisiin ehkäistä.
Lähde epäilee, että tutka saadaan vasta, kun pimeä kone aiheuttaa onnettomuuden
Venäläiskoneista tänään kaksi uutta vaaratilannett
22
<50
Vastaukset
- Erommel
Yllättikö että oli itä koneet. No ei tietenkään yllätä
- sanktiotaloittajalle
Yllättikö, että oli teksti, jota ei kukaan jaksa lukea, ja sen vuoksi täytyy heittää roskalavalle.
- Pakote
Itä trollit kuriin ja lisää pakotteita itään
- ERommel
Suurentelua koko asia, jos nyt on perää koko jutussa?
Ei kaikkia kannata noteerata, varsinkin nyt kun yritetään huomio kääntää pois Suomen historian kenties suurimmasta poliittisesta munauksesta. - Erommel
Kyseessä ei todellakaan ole mikään pikku juttu vaan r...ät tahallaan vaarantaa Länsimaiden ja niiden koneiden turvallisuuden.. Erittäin vakavaksi sen tekee se että itä tekee sen tietoisesti
- ERommel
Äläpä revi pelihousujasi, siellä pilotit tietävät mitä tekevät....aivan kuin Kimi formuloissa.
- Natoon
Myös Ruotsin puolustusvoimat vahvisti lauantaina iltapäivällä havainneensa venäläisen lentokoneen lauantaina aamupäivällä Itämerellä Gotlannin itäpuolella.
- ERommel
Oi kauhia että havaittu oikein sotilaskone hirveää, varmaan tulossa tai menossa Kaliningradin tukikohtaan?
Oletteko Natokiimaiset rusinaaivot ylipäätään tietoisia miksi Venäjällä on liikennettä Itämeren yläpuolella? - erommel
Ruotsin ilmavoimien koneet ovat aamupäivällä käyneet Itämeren yllä tunnistamassa kaksi lentokonetta, jotka osoittautuivat venäläisiksi Tu-22-pommikoneiksi. Asiasta tiedottaa Ruotsin puolustusvoimat.
- JoKyllSeSiit
Jus so, poikkarna kävi vain tutkimas, onks niil pommit mukan, tai peräti ydinaseet. Nato värkeil pystys toteaa, onks mukana säteilyä, ei tarvis, ku ohi lenttä.
- voivoi
Ryssä on kuin pahainen rakki, tai kovasuinen hevonen. Se ei usko puhetta, vaan ainoa keino on laittaa se seinää vasten ja lyödä kontilleen. Ampuisivat nyt vahingossa jonkun noista alas ja sitten levitellään käsiä ja selitellään, ei me tiedetä kuka se oli, ufo varmaan.
- erommel
Natoon
- bror-erik
Venäläinen pimeä lentokone aiheutti kaksi vaaratilannetta lauantaina noin kello 10 aikaan. Iltalehden tietojen mukaan tilanteet sattuivat hyvin lähellä toisiaan meren yllä, noin puolivälissä lentoreitillä Tukholmasta Maarianhaminaan.
- Eromme
Natoon
- slördelord
Suomi natoon viipymättä.
- ERommel
Natoon
- Pro_pah_ghanda
Ihan propagandaa. Kääntyivät sokkona? Joten miksi ylipäätänsä kääntyä? Tuskinpa pimeä kone oli sokko.
- Bror-Erik
Venäläinen pimeä lentokone aiheutti kaksi vaaratilannetta lauantaina noin kello 10 aikaan. Iltalehden tietojen mukaan tilanteet sattuivat hyvin lähellä toisiaan meren yllä, noin puolivälissä lentoreitillä Tukholmasta Maarianhaminaan.
Kun Estonian Airlinesin lennonjohto sai tiedon, että lähistöllä on pimeä kone, he käänsivät koneen lentosuunnan. - Pro_pah_ghanda
Mitä apua siinä oli että kääntyy sokkona? Sitäpaitsi Natonkin koneet, eteenkin USA:n, lentää nekin pimeästi.
Lehdistö lietsoo vaaratilanteita koska länsi tekee aina TUNNEPROPAGANDAA. Faktoilla ei ole niin väliä jos tunnemuistiin saa uskomuksen että Saddam on uusi Hitler joka haluaa valloittaa maailman ydinaseilla, hermokaasulla ja bioaseella. (Saddamilla ei todellisuudessa "TODISTEISTA" HUOLIMATTA ollut massatuhoaseita eikä ohjemaa. Ei mitään löytynyt koko maasta.)
Tunnemuistiin tallettunut vale on ja pysyy siellä.
- tolkutonta-rähinöintiä
Tuohan on taas aivan tyypillistä isovenäläistä uhkailua. Ei ne halua turvallisuutta lentämiseen, vaan valtaa ilmatilassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703