Kreikan vaalien tulos aiheuttaa melkoisen paniikin Eurojohtajien housuissa ja hameissa, voi ruveta haisemaan. He luulivat helposti hoitelevansa Kreikan, mutta se ei käynytkään.
Eurojohtajat ovat nyt todellisen ongelman edessä. Päästääkö Kreikka anarkiaan ja sekasortoon vai aloittaako tekohengityksen maksukyvyttömälle maalle?
Mikäli he päättävät aloittaa elvytyksen, siihen palaa valtavasti rahaa, ei voida puhuakaan enää mistään pienistä summista ja tilanteella on aika kiire. Aikaa tuskin on edes viikkoja - ehkä vain yksi viikko maksimissaan, sitten Kreikassa alkaa levottomuudet ja tulee uhreja.
Kreikan hallitus tuskin on itse lainkaan varautunut siihen, ettei Euro maat riennä apuun. Ei ole Drakmoja, menee vähintään puoli vuotta ennenkuin niitä saadaan. Sitä ennen Kreikka on kaaoksessa ja armeijan on täytynyt tulla väliin rauhoittamaan tilannetta.
Mikäli Euro johtajat aloittavat elvytyksen, se merkitsee muille kriisimaille myös uusia tuulia ja mahdollisuuksia, velkoja on leikattava heiltäkin tai kansat nousevat kaduille.
Nyt alkaa Troikan kylvämän sadon niitto Euroopassa! Nyt nähdään, mihin laittomuus EU:ssa johtaa!
Sipilä ja Stubb ovat varmaan jo saaneet puhelut Merkelin pyynnöstä ja kutsut hätäkokoukseen.
Euromaiden johtajat kutsuttaneen hätäkokoukseen
hätäkokoustulossa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722