Jumalatonko kelpaa Jumalalle?

Node316

1. Hetken kuluttua Jumalan edessä tekemässä tiliä

Haluan viedä tällä puheenvuorollani meidät edes hetkeksi rajalle, elämän ja kuoleman rajalle. Siitäkin vielä eteenpäin hetkeen, jolloin olemme Jumalan pyhien silmien edessä, sillä "jokaisen ihmisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle" (Hepr 9:27), "meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen" (2 Kor 5:10).

Siinä on hän, josta Raamattu todistaa, että hän on "yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1 Tim 6:15-16).

Hänen silmänsä ovat kuin tulen liekit (Ilm 9:22). Ehkä olemme kevyesti voineet sivuuttaa tuohon hetkeen asti Heprealaiskirjeeseen talletetut sanat: "Herra on tuomitseva kansansa. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin" (Hepr 10:31). "On tullut tuomion aika, ja tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Mutta jos se alkaa meistä, mikä onkaan niiden loppu, jotka eivät taivu uskomaan Jumalan evankeliumia?" (1 Piet 4:17). Hän tutkii kaiken ja tietää kaiken. Kaikki avointa ja paljastettuna hänelle. Kirjat on avattuna. Jokaisesta turhasta sanastakin joudumme tekemään tiliä.

Nyt kaikki minusta itsestäni on paljastettuna ja avoimena myös itselleni. Ehkä ensimmäistä kertaa silloin kohtaan todellisuuden omasta luonteestani, elämästäni ja itsestäni. Täällä en ole koskaan sitä halunnut, en uskaltanut, en voinut kohdata. En olisi sitä kestänyt. Nyt minun on pakko kerrankin nähdä oikeassa valossa kuka ja millainen ihmisenä olen ollut ja olen.

Väitän, että meidän on mahdotonta ennakolta totuudellisesti kuvitella itseämme ja tuntemuksiamme tuossa kaiken ratkaisevassa tiliteon hetkessä. Voimme korkeintaan vain aavistella jotakin ja paeta!

Mitä silloin minulle luetaan, minusta julistetaan? Mitä minusta sanoo hän, joka sanoo sen viimeisen ratkaisevan sanan? Siitä riippuu kaikki! Se on lopulta ainoa merkittävä ja ratkaiseva asia koko elämässäni!

2. Olemme Jumalan edessä aina syntisinä

Olen usein mietiskellyt eräitä pieniä, ehkä huomaamattomia välähdyksiä Jumalan ilmoituksen sivuilta. Niissä aivan kuin leimahtaa näkyviin jo täällä alhaalla tuo Jumalan pyhyyden tunto ja sen vaikutus ihmisen sydämessä. Mitä Johannes sanokaan uskoville kirjeessään: ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä” (1 Joh 1:8). Kuinka karusti Raamatun alkulehdet kuvailevatkaan ihmistä: "Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat" (1 Moos 6:5). "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka" (1 Moos 8:21). Miten Mooses rukoilikaan: "Muista palvelijoitasi Aabrahamia, Iisakia ja Jaakobia, älä katso tämän kansan uppiniskaisuutta, jumalattomuutta ja syntiä" ( 5 Moos 9:27). Tai entä nämä Salomon sanat temppeliä vihittäessä: "Sinä yksin tunnet kaikkien ihmislasten sydämet" …"ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee" (1 Kun 8:39, 46).
Lue lisää..
http://rovasti.fi/node/316

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niinköluulet

      Jumalatonko kelpaa Jumalalle?

    • InhottavaRealisti

      Ymmärtääkseni kenelläkään teistä ei ole esittää todisteita siitä, että Jumala olisi sen tyyppinen kuin te väitätte?

      Sen sijasn se on nähtävissä, miten ihmiset puhuvat Jumalan nimissä ja perustelevat asioita uskonnolla. Mieluusti uskovaiset hengellistävät sellaisiakin asioita arkielämästä, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.

      • Theendd

        Jumalattoman loppu on jumalaton ikuisuus ja hammasten kiristys.


      • tyuytu

        ytuyuttyu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe