No niin, arvasinhan minä

maailmanpolitiikkaa

USA:n itäeurooppalaiset nukkehallitukset ja pahimmat Venäjän vihaajat olivat niitä, joiden ansiosta Suomi tuli höynäytetyksi paljon kritiikkiä aiheuttaneeseen matkustuskieltopäätökseen. Sitten kun höynäytys onnistui, niin Suomi jätettiin yksin vastaamaan seurauksista. Epäilemättä USA on nukkehallitustensa taustapiruna ollut puuhaamassa tätäkin temppua. Sille ja sen hajoita ja hallitse politiikallehan se on hyvä, jos Suomen ja Venäjän ja Eu:n ja Venäjän välit ovat mahdollisimman huonot.
"Iltalehden tietojen mukaan Viro, Liettua, Puola ja Romania sanoivat ei poikkeusluvan myöntämiselle sanktiolistalla olevien venäläisdelegaattien maahantulolle."
" Eipä ollut puoltaviakaan kovin paljon, oli hiljaisuutta. Oli paljon halua jättää Suomi vastaamaan yksin siitä, mitä tässä tapahtuu, vaikka kyse oli EU:n säännöksestä."
Näin Suomea vietiin kuin pässiä narussa tässäkin asiassa. Opitaanko tästä mitään? Ei. EU:n ja USA:n pillin mukaan suomipoika hyppää edelleen. Tyhmä kun on.

25

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • historianharrastaja

      Itäeurooppalaiset maat ovat kokeneet Venäjästä aiheutuvan piinan ja toipuminen vie vuosia.

      • maailmanpolitiikkaa

        Neuvostohallituksesta aiheutuvan piinan, ei Venäjästä. Samanlaisen kuin venäläiset itse ovat kokeneet gulageineen, pidätyksineen kyttäämisineen ja toisinajatelijoiden vainoineen.
        Tämä koettu trauma on tuottanut aiheettoman pelon, epäluulon ja venäläisvihan, jota on sitten käytetty hyväksi valtapolitiikan välineenä USA:n taholta.


      • lysynvainmitäsitten

        itä itkee mitä sitten?


      • SirGalahad
        lysynvainmitäsitten kirjoitti:

        itä itkee mitä sitten?

        Suomen tässä pitäisi itkeä.


    • PikkuKukkoilijat

      Viro, Liettua ja Puola vastustivat, sekä Niinistö, Soini, Kanerva.

    • näinseonnähtävä

      Ilman internettiä olisi tämäkin virolaisten, liettualaisten jne. puljailu jäänyt melko piiloon ja syylliset näkemättä. Mutta nyt me pikkuhiljaa alamme näkemään minkälaiseen seuraan meitä ajetaan, ja keneen kannattaa luottaa.

      Siinä ei nato- ja marxikiimailijoiden räksytykset paljoakaan paina, kun todellisuuus puhuu puolestaan.

      • maailmanpolitiikkaa

        Nykyään tavallisen ihmisen, joka haluaa olla vähänkään kartalla, kannattaa etsiä sitä tietoa eri lähteistä netin kautta.
        Mitähän kivaa tästä seuraa:
        "Putin ja Tsipras keskustelevat tänään puhelimessa"
        "Lähteen mukaan Putin teki aloitteen puhelinkeskustelulle."
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015070619989430_ul.shtml


      • näinseonnähtävä
        maailmanpolitiikkaa kirjoitti:

        Nykyään tavallisen ihmisen, joka haluaa olla vähänkään kartalla, kannattaa etsiä sitä tietoa eri lähteistä netin kautta.
        Mitähän kivaa tästä seuraa:
        "Putin ja Tsipras keskustelevat tänään puhelimessa"
        "Lähteen mukaan Putin teki aloitteen puhelinkeskustelulle."
        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015070619989430_ul.shtml

        Se tullaan näkemään ja tutkimaan, sillä ei kaikki todellakaan aina ole sitä miltä näyttää.


    • NoAiKauheetaTaas

      Ryhmähaliii, pillitetään kaikki yhdessä !

      • maailmanpolitiikkaa

        Lisää tulee haukkumisia ja ihan oikein on, että tulee. Tolvanoille.
        "Ranskan Etyj-edustaja: Suomi teki todella typerän päätöksen Venäjän suhteen"
        "Se oli todella typerä päätös. Todella typerä päätös, kamalaa"
        "Saksalainen kristillisdemokraattinen CDU:n kansanedustaja Tankred Schipanski on myös sitä mieltä, että venäläiset olisi pitänyt päästää maahan.


      • maailmanpolitiikkaa

      • KauheetaTaas
        maailmanpolitiikkaa kirjoitti:

        Lisää tulee haukkumisia ja ihan oikein on, että tulee. Tolvanoille.
        "Ranskan Etyj-edustaja: Suomi teki todella typerän päätöksen Venäjän suhteen"
        "Se oli todella typerä päätös. Todella typerä päätös, kamalaa"
        "Saksalainen kristillisdemokraattinen CDU:n kansanedustaja Tankred Schipanski on myös sitä mieltä, että venäläiset olisi pitänyt päästää maahan.

        Kauheeta, ryhmähaliii. Itketään kaikki yhdessä !


      • maailmanpolitiikkaa

        Te Washington-Tiltut saattekin ryhmähalia ja itkeä keskenänne, kun kieroudet paljastuvat:D


      • kyrvät
        maailmanpolitiikkaa kirjoitti:

        Te Washington-Tiltut saattekin ryhmähalia ja itkeä keskenänne, kun kieroudet paljastuvat:D

        Tyypillistä KGB probaa. Valehdellaan kaikkea mikä liittyy länteen.


    • Oliloistopaikka

      Niinistö huomasi ettei EU valtiot niin vimmatun innoissaan olekkaan syventämään Venäjävihaa, joten hän teki sen tyylinsä mukaan itse ja sai moitteita
      Eikö herran nimessä olisi kannattanut ottaa riski ja tehdä sovitteluun vihjaava päätös ja mahdollisesti saada siitä muiden huomautuksen.
      Hänen täytyy tietää että Suomen kansa ei muuta niin alua kuin elää rauhassa.
      Ehkä lietsojien suosio on mukavampaa.

      • maailmanpolitiikkaa

        Saksan Etyj-valtuuskunnan johtaja Doris Barnett liittyi moittijoihin, Sale seliseliselittelee:)
        "Barnettin mielestä on erittäin valitettavaa, että venäläiset eivät päässeet Helsinkiin – erityisesti kun kyse on Ety-kokouksen 40-vuotisjuhlasta."
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1436237384282.html


    • 27774433

      Ryssät kidutti ihmisiä itä-Euroopassa vielä sodan jälkeenkin.

      • 65504883

        Siksi ne hakee natosta turvaa.


      • maailmanpolitiikkaa

        Entäs Guantanamo? Eivätkö jenkit kiduta?


      • reilupeli

        Kun nämä Tiltuttelijat ovat viemässä minua Natoon, kerron heille ettei haluta.
        Perustelen sitä tiedoilla jotka ns länsimaisista arvoista on saatavilla.
        Niillä ei voi ylpeillä.
        Kun tätä vastenmielisyyttä tuo esiin hyökkää joukko idiootteja Venäjän kimppuun ja hakee sieltä vastaavia ja vielä pahempia kauheuksia.
        Se tosiaankin on typerää koska en senkään ikeen alle halua, enkä ole näitä Natohihhuleitakaan sinne houkuttelemassa.
        Muuttakaa Natomaahan heti, mutta älkää olko minua mitenkään sinne kampeamassa.


    • Joko_selkis

      Viro ja muutamat muut maat saavat haistaa piiiitkän vitun!

    • bushmar

      Kyllä tässä haisee nyt sellainen, että Niinistöä vituttaa nuo eu-maiden pakotteet ja matkustuskiellot muutenkin, ja kun niissä on pakko olla mukana kun ollaan eu-maa. Taisi haluta Sale ja kumppanit vähän näpäyttää eu-maita, kieltämällä Venäjän tulon, kun sai vierittää syyn muille eu-maille. Kaikki ei tosin mennyt aivan putkeen, koska sääntöä olisi voinut tulkita toisinkin, ja Suomi sai osakseen lokaa niskaan tästä Venäjän puuttumisesta. Uskon kuitenkin että Etyj-maat sekä eu joutuvat pohtimaan näitä kieltoja uudessa valossa, ja miettimään esim pakoteasioita uudelleen. Venäjäpakotteista on ainakin Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Niinistö ehkä tajusi, että Venäjä saattoi olla muutenkin haluton tulemaan etyj-kokoukseen, ja haistoi tilaisuuden näpäyttää ns omia. Toki Venäjän mediateatteri revittelee asialla mielin määrin, ja saa koko eu:n näyttämään naurettavalta.

    • Inhimillisyys

      Ryssäfobian pitäisi olla eri asia kuin ulkopoliittinen osaaminen.No kuka meillä on tossa itänaapurissa?Pelaisivat meillä joskus ihan omaan pussiin.Paras muistaa sananvapaus!Ihmisoikeudet!Ja noi trollit.

      • maailmanpolitiikkaa

        Sitä fobiaa hyväksi käyttämällä USA on jo saanut baltit täysin vasalleikseen ja niillä tuskin enää on itsenäistä ulkopolitiikkaa, vaan kaikissa jenkkejä kiinnostavissa asioissa tehdään jenkkien tahdon mukaan. Onhan Viron presidenttikin melkeinjenkki asuttuaan siellä mukulasta lähtien ja opiskeltuaan ja vartuttuaan aikuiseksi siellä.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Toomas_Hendrik_Ilves
        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1436245643916.html
        Nyt Suomen media on valjastettu saman fobian lietsomiseen. Vähän väliä on joku jenkki "asiantuntija" varoittelemassa sormi pystyssä milloin mistäkin "uhasta" Venäjän taholta. Tavoite on saada suomalaiset pelon valtaan ja anomaan jäsenyyttä NATO:on.


    • UsaOsasiVedättää

      Usa vedätti kun se tiesi että 1) Niinistö on avuton 2) Niinistö on pelkuri 3) Niinistö on Usa-kyykyssä 4) Niinistö on tyhmä 5) Niinistöstä ei ole kansainvälisten asioiden poliitikoksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2260
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1801
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1581
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1303
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1296
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1111
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1052
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      1012
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      733
    Aihe