sillä suomalaisten miesten sperman taso on romahtanut eikä tyttärenne kuitenkaan tule pitämään nysäkullien heikkolaatuisesta seksistä. Liika energiajuoman käyttö, punttisalit sekä hormoonien synti on heikentänyt suomalaisten älykkyyttä jo vuodesta 1997 lähtien, vienyt tukan päästä miehiltä ja lisännyt impotenssia. Suvun jatkumisen nimissä on siis syytä suositelle viriilejä mustia miehiä tyttärillenne puolisoiksi.
Isät - naittakaa tyttärenne mustille miehille
6
<50
Vastaukset
- 4nonyymmi
Miksi muut kansallisuudet eivät sitten muka kelpaa? Afrikassa ollaan harrastettu ristiinnaimista, ei siellä ole sen puhtaampi perimä kuin täällä.
- rtydfgdfg
Geneettisesti ovat afrikkalaiset kaikkein diversiteetein väestöryhmä, jopa koko muuhun maailmaan verrattuna. Erot ovat huikeita. Eli kun suomalainen saa afrikkalaisen kanssa yhteisiä lapsia on näillä lapsilla huomattavasti parempi geenivalikoima verrattuna joihin kuusamolaisiin jotka ovat niin kertakaikkisen ristiinnaituja keskenään että kaikenlaiset ainutlaatuiset taudit heitä vaivaavat.
- Loistava_idea
Niillähän onkin huikean korkea keski-ikä, terveys (myös länsimaihin asumaan otetuilla), älykkyys, suoriutuminen opiskeluista, rikostilastot jne.
- TeeLapselleKarhunpalvel
Suomalaisten keskimääräinen älykkyys on n. 105-107, ja esim. Afrikan sarvessa 65 hujakoilla, joten tyttäresi lapsista tulisi keskimäärin 85 älykkyydeltään, millä ei oikein pärjää ammattikoulussakaan.
Paitsi jos, kuten on väitetty, negridigeenit periytyvät dominoivasti, jolloin jää alle tuonkin.- Ein_reicht
Apinan kanssa ei kannata lisääntyä, jos tahtoo älykkään ja kauniin lapsen!
- Pimppipieneksi
Lähettäkää ennemmin Viroon pimpin pienennykseen niin että ei tarvitse etsiä mustaa jättikullia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792359Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411828Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi161662Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661357Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391336Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191128Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641088- 621039
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja112777Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46715