Patomäki oikeassa - persut väärässä (Kreikka)

Kaarle-Martel

"Jotkut sanovat, että Kreikan hallitus piiloutuu kansan selän taakse. Syytös on absurdi.

Demokratia on sitä, että kansalaiset päättävät. Isot ja keskeiset kysymykset pitää alistaa kansalaisten päätettäväksi. Hallituksen mandaatti ulottuu ensisijaisesti vain niihin asioihin, jotka ovat sen vaalilupausten ja -ohjelmien mukaisia.

Tsipraksen, Varoufakiksen ja ylipäänsä Syrizan näkemys demokratiasta on jotain aivan muuta kuin mihin muualla Euroopassa ja myös Suomessa on totuttu.

Täällä VM hallitsee, tapahtui vaaleissa mitä vain. Koulutuksesta leikataan raskaasti vaalilupauksista huolimatta. ETYJ:in henki romutetaan ja välit Venäjään turmellaan heti hallitustaipaleen ensimmäisinä viikkoina, vaikka sellaista mandaattia ei kukaan ole Soinille, Stubbille tai Sipilälle antanut – ei edes presidentti Niinistölle."


http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197906-demokratian-voitto-kreikassa-–-milloin-euroopassa

Heikki Patomäki on tässä asiassa oikeassa, persut ja valtaeliitti yleensäkin väärässä. Demokratia on sitä että kansa päättää ja puolueet toteuttavat kansan vaaleissa ilmaiseman tahdon mukaista politiikkaa. Mutta mitä tekivät eteenkin persut ja keskusta vaalien jälkeen? Menivät VM:n ja Kokoomuksen linjan taakse eli pettivät äänestäjät.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erfdgsfdsfdg

      Kiistaton tosiasia on se että vaalien jälkeen juuri Keskusta ja eteenkin PS käänsivät 180 astetta kelkkaansa ja siirtyivät 6 miljardin euron leikkauslinjalle. Mikäli noin rankan leikkauslistan olisivat esittäneet vaaliuurnilla olisi molemmat puolueet menettäneet noin 100 000 äänestäjää.

    • persut-on-tyhmiä

      Huvittavaa lukea Uuden Suomen kommenttiosastoa jossa täysin pihalla olevat persut yrittävät suoltaa puppugeneraattorista huuhaataan kun Patomäki esittää faktoja siitä mitä kurjistamispolitiikka on tähän mennessä aiheuttanut: pahentanut katastrofia eikä ole aiheuttanut juuri Kreikan talouden tilan kohentumista.

    • faktaapukkaa

      Punikit vaativat Suuomesta uutta Kreikkaa.

      • aina-mun-pitää

        Ei sitä tarvitse punikkien vaatia, sss-hallitus poliittisilla päätöksillään johtaa siihen pyytämättäkin, kun vievät suurimmalta osalta kansasta ostovoiman toteuttaessaan samoja leikkauslistoja, millä Kreikkakin tuhottiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      266
      3338
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      80
      1448
    3. 66
      1213
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1049
    5. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      943
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      941
    7. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      51
      932
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      787
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      113
      716
    Aihe