Persut kurittavat myös työttömiä

armoa.tuntematta

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuus.valkenee
      • VarsinainenJymyPaukkuko

        Avuton mielipidekirjoitus Kouvolan Sanomissa ? No, niin kai sitten.


      • VarsinainenJymyPaukkuko kirjoitti:

        Avuton mielipidekirjoitus Kouvolan Sanomissa ? No, niin kai sitten.

        Hyvin se on sanottu kuitenkin.


    • oouyuiiuy

      Jos maajussi olisi kyseessä, niin lisärahoitusta laitettaisiin pikapäätöksellä menemään, mutta kun työttömät. Hoitakoon itse asiansa..Jaada Jaada. ..

    • EroaSoini

      Terhon ja Putkosen taloustyöryhmähän esitti jo vuonna 2013 leikkausohjelmaa, joka piti sisällään työttömyysturvan kiristämisen, lääkekorvausten alasajon ja ruuan arvonlisäveron korottamisen. Varakkaille persut eivät tietenkään esitä mitään lisävelvoitteita, sillä se ei kuulu kokoomuksen apupuolueen tehtäviin.

      Persut saivat "EU-kriittisyydellään" äänestäjikseen suuren osan vähävaraisista, jotka ovat persujen leikkauslistan kohderyhmänä. Hämäysliike kannatti, sillä persujen ääniosuuden laskusta huolimatta paikkamäärä pieneni vain yhdellä. Soini pääsikin palkkiona köyhien kyykyttämisen hyväksymisestä ministeriaudin takapenkille.

      Tajunnanvirtaministeri ei kuitenkaan ymmärtänyt, että ulkoministerinäkin joutuu oikeasti päättämään Suomen kannalta merkittävistä asioista. Jopa sellaisista, joilla on iso merkitys Suomen turvallisuudelle ja taloudelle. Mitä pitempään persujen leikkiministerit saavat jatkaa, sitä enemmän vähävaraiset ja koko Suomi kärsivät.

      • Ymmärryksessäkö_vikaa

        Mitään päätöksiä ei edelleenkään ole tehty, eli mikään ei ole muuttunut.


      • Perssullaviiraa
        Ymmärryksessäkö_vikaa kirjoitti:

        Mitään päätöksiä ei edelleenkään ole tehty, eli mikään ei ole muuttunut.

        Taitaa olla sinulla: Nuo asiat on kirjattu hallitusohjelmaan ja siksi perssut ovat jo niihin suostuneet ja täten kääntäneet takkiaan. Meniköhän nyt perille?


      • YmmärryksessäköVikaa
        Perssullaviiraa kirjoitti:

        Taitaa olla sinulla: Nuo asiat on kirjattu hallitusohjelmaan ja siksi perssut ovat jo niihin suostuneet ja täten kääntäneet takkiaan. Meniköhän nyt perille?

        edelleenkään ainoatakaan leikkausta ei ole tämän hallituksen päätöksillä tehty ! Menikö perille ! Sipilä myös nimenomaan on painottanut, että hallitusohjelman tulee olla tiekartta, joka muuttuu jos olosuhteet muuttuu. Ymmärrätkös ? Menikö perille !!


      • Perssullaviiraakunnolla
        YmmärryksessäköVikaa kirjoitti:

        edelleenkään ainoatakaan leikkausta ei ole tämän hallituksen päätöksillä tehty ! Menikö perille ! Sipilä myös nimenomaan on painottanut, että hallitusohjelman tulee olla tiekartta, joka muuttuu jos olosuhteet muuttuu. Ymmärrätkös ? Menikö perille !!

        Juu. Iiihan varmaan muuttuukin tosi paljon. Sekä olosuhteet että hallitusohjelma. Ja se että ne leikkaukset ovat hallitusohjelmassa tarkoittaa että niistä on sovittu ja perssut niihin suostunut. Jotta onko taas niin vaikeaa tajuta?


      • VoiVoiSenttäs
        Perssullaviiraakunnolla kirjoitti:

        Juu. Iiihan varmaan muuttuukin tosi paljon. Sekä olosuhteet että hallitusohjelma. Ja se että ne leikkaukset ovat hallitusohjelmassa tarkoittaa että niistä on sovittu ja perssut niihin suostunut. Jotta onko taas niin vaikeaa tajuta?

        tätä älykääpiötä. Älä sinä sitä täällä itse, pistähän menemään viestiä Sipilälle ja ilmoita hänelle ettei sovi tuollaisia kertoilla, kun sinä et tykkää ;)


    • aina_sama_jama

      Persuaukiset vippailee toisiltaan
      takaisinmaksuista loisitaan
      kuin kreikkalaiset muinoin

    • PS.oikeassa

      Älä valehtele. Hallituksessa istuu Keskusta pääpaikalla. Stubb ajaa köyhät alas, ei jokainen voi olla yrittäjä.

      • NiinhänSeOn

        Ja persut nielevät kakomatta kaiken ja ihastelevat päälle, että parempaa ei voisi olla. Ja kyllähän Audin takapenkki hyväileekin Soinin leveää ahteria suorastaan ihanasti.


    • AikaHeikkoaOnSivistys

      palstahäiriköllä, mutta minkäs teet kun ei edes ymmärrä itse linkittämästään "palstahäirikön raamatun" kijroituksesta, ja otsikointihan on palstahäirikölle mahdoton tehtävä. Typerä huuto ja uho onnistuu, tiedon hankinta ja sen eymmäsrtäminen näköjään ei.

      Persutko ?

    • Hallaahonäänestäjä7

      Parhaillaan tulee BBC muistotilaisuus jihadistisikojen hyökkäys 7/7 Lontooseen
      http://www.bbc.co.uk/programmes/b01kl0yv


      Punavihreä kupla on tuonut maahan islamisteja ja luokkataistelu vihreitä ja vasemmistoliittolaisia vastaan jatkuu

    • kenttä.kauhuissaan

      Miksi Soini vihaa niin silmittömästi köyhiä??

      • VatsakkaanAsialla

    • kohtiparempiaaikoja

      Perussuomalaiset ovat saaneet hallitusohjelmaan niin sanotun Tanskan mallin ja kuten hallitusohjelmasta näkyy, työttömien parempaan palveluun tullaan panostamaan. Vaikeasti työllistyvien palvelu siirtyy kunnille ja myös muiden työnhakijoiden työllistymistä parannetaan hallitusohjelman mukaisesti muun muassa purkamalla kannustinloukkuja.

    • Hallaahon-äänestäjä7

      Onko Kreikan ero eurosta varma?

      Video

      http://video.ft.com/4340264111001/Is-Grexit-inevitable-/editorschoice

      EUROALUEEN HAJOMINEN RIIPPUU SAKSASTA

      Nyt odotetaan kriisiä Ranskassa, joka ei pysty rakenteellisiin muutoksiin ja joka käy sotaa Afrikassa

      Ranskan Hollande kehottaa ymmärtämään solidaarisesti Kreikkaa ja suomalaisia maksamaan kulut. Hollande tietää, että Ranskan talous on romahtamassa ja romahtaa noin 5 vuoden sisällä, joten Hollande haluaa 1. solidaarisuusperiaatteet, jotta suomalaiset maksavat myös Ranskan kulut ja 2. Kreikan pois apujonosta riitelemästä nopeasti, jotta Ranska pääsee sen tilalle mankumaan. Lisäksi 3. Ranskan talous on totaalijoustamaton ja se ajautuu vauhdilla tuottavuuskriisiin. Lopuksi 4. Ranskan on käytävä kallista sotaa Afrikan ranskankielisissä osissa kuten Malissa, Keski-Afrikassa jne. ja se tarvitsee sotaan EU-rahaa. Sota EI LIITY edes ISIS-al Qaida sotaan, vaan on jatkunut jo vuosikausia salaisena sotana Ranskan etujen ja kunnian puolesta, englantilaiset kertovat http://www.independent.co.uk/news/world/africa/inside-frances-secret-war-396062.html

      • spämspäm

        Eihän tää liity mitenkään ketjun aiheeseen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olisiko sinulla mitään toiveita?

      Miten sinä toivoisit minun sinua lähestyvän? Mitään mitä olisi tosi hyvä tietää ennen sitä? Jos ei sen kummempia, niin
      Ikävä
      99
      2725
    2. Turun tunnin juna toteutetaan

      Köyhiltä viedään mutta tunnin juna Turkuun viedään läpi. Puhaltakaa PS nyt tämä poikki! https://www.hs.fi/politiikka/ar
      Perussuomalaiset
      199
      1794
    3. Oletko kertonut tästä

      Meidän oudosta jutusta kenellekään? Olen kertonut ystävälleni, että olet saanut minut sekaisin…, mutta tästä hän ei tied
      Ikävä
      91
      1757
    4. huono vai hyvä juttu

      Miten ulkopuoliset reagoisivat jos olisit kaivattusi kanssa yhdessä....?
      Ikävä
      93
      1390
    5. Miksi miehet kohtelevat mua huonosti

      Oon nyt tapaillut kolmea ihmistä. Ensimmäisen kanssa nähtiin kolme kertaa, ja meidän oli tarkoitus mennä leffaan tiettyn
      Sinkut
      123
      1338
    6. Hitsi että olet tyylikäs!

      Sinulla on upea näkemys ja oikeaa värisilmää. Hyvä etten melkein pudonnut polvilleni eteesi kun hämmästytit minut jällee
      Ikävä
      36
      904
    7. Mitä mielestäsi on aito

      rakkaus? Miten sen kuvailisit?
      Ikävä
      83
      894
    8. Poliisi etsii Leif Lindemannia

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-etsii-leif-lindemania-julkaisi-kuvan/8982310#gs.cec6zf Onko nähty jo tarhar
      Kokkola
      23
      894
    9. Voisiko kaivattusi tehdä jotain mitä

      Et voisi antaa anteeksi
      Ikävä
      43
      784
    10. Ensi kerralla aion ottaa sinun kanssa

      Tuijotus kisan ja mitäs sitten tapahtuu jää nähtäväksi 🤩😃 Voi olla vähän hankalaa jos muita ihmisiä mutta odotelkoot s
      Ikävä
      42
      753
    Aihe