Hannu Suhonen (vas.) iso rahareikä kunnalle

Poroakalkassa

"Valituksia tehtailevasta miehestä tuli riesa – uusimmat valitukset maksaneet kunnalle liki 50 000 euroa".

http://yle.fi/uutiset/valituksia_tehtailevasta_miehesta_tuli_riesa__uusimmat_valitukset_maksaneet_kunnalle_liki_50_000_euroa/8132340

Iittiläinen pitkän linjan kunnanvaltuutettu Hannu Suhonen (vas.) on tunnettu värikkäästä kielenkäytöstään, tempauksistaan – ja tekemistään valituksista.

Iitin kunnan mukaan Suhonen on tammikuusta 2013 kesäkuuhun 2015 tehnyt yhteensä 24 valitusta, jotka kunnanhallitus on käsitellyt.

Kunnan tekemän arvion mukaan yhden valituksen käsittely maksaa noin 2 000 euroa. Näin Suhosen valitukset ovat maksaneet Iitille noin 48 000 euroa viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana.

No täytyy sanoa tuohon, että se on täysin hatusta tempaistu luku. Mitään kustannusta ei erikseen tule. Virkamiehet istuisivat tuoreimpien juorujen kanssa kahvilassa muutenkin ja käyttäisivät sen ajan siihen, hän sanoo.

– Minä en nyt tuollaista Suhosen ajattelua aivan voi allekirjoittaa, että voidaan teettää ihmisillä ainakin osittain turhaa työtä sen takia, kun he olisivat muutenkin töissä, vastaa kunnanjohtaja Rönnholm.

Suhosen mukaan yksi luottamusmiesten tärkeimmistä tehtävistä on toimivallan käytön seuraaminen. Hän ei koe käyttävänsä väärin demokraattisia oikeuksiaan.

– Kysymys on täysin väärin aseteltu. En käytä. Käytän niitä oikeuksia, mitä vähemmistölle on perustuslaissa suotu, hän toteaa.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyväjätkä

      Suhonen on hyvä jätkä.

      • Aivann

        Iitin fiksuin poliitikko. Onko kukaan laskenut paljonko hän on säästänyt kunnan rahoja?


    • ei_löydy_kartalta

      Missähän taas on Iitti

      • syväjokijiihaa

        Kepulandiassa.


      • itisboende

        Maankuulu Iitti


    • meillevaiteilleeejuuhnoh

      Onhan tuo vähemmän mitä isännät siellä saavat maataloustukea.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe