Jeesuksen kerrotaan sanoneen kuulijoilleen, että he erehtyvät, koska EIVÄT TUNNE KIRJOITUKSIA ja Jumalan voimaa.
Antaako UT:n kuvaus sellaisen vaikutelman, että Jeesus olisi ollut hyvin kijoituksia tunteva, ehkä oppinut? Kysymys on esitetty erityisesti oppineille, ei niille, jotka lähestyvät aihetta uskonnollisesti.
Kirjoitusten tuntemus
9
<50
Vastaukset
- näin
Ei erehdytä, vaan paljon vakavampaa, EKSYTÄÄN, jos emme tunne kirjoituksia jne. ja sehän tarkoittaa , ettei löydä perille Taivaaseen jos on eksynyt.
Evankeliumi Markuksen mukaan 12 luku jae 24
24. Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa? Lk.2:42 Hänen ollessaan kaksitoistavuotias he niinikään vaelsivat ylös sinne juhlan tavan mukaan. - - - 46 Ja kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet pyhäköstä, jossa hän istui opettajain keskellä kuunnellen heitä ja kysellen heiltä. 47 Ja kaikki, jotka häntä kuulivat, ihmettelivät hänen ymmärrystänsä ja vastauksiansa.
Jeesus oli jo 12-vuotiaana oppineempi ja viisaampi kuin ihmiskunta yhteensä.- dogmatikos
Syntymäkertomukset ja temppelissäkäynti ovat sangen erilaisia kuin muut kertomukset Jeesuksesta. Muun muassa syntymäkertomuksissa Maria kätki enkelien sanat sydämeensä. Sama Maria aikuiskertomuksissa pyysi apua, koska hän arveli poikaansa mielenvikaiseksi. Näyttää siltä, että lähteet ovat eri suunnilta.
Temppelissäkäynti on ainoa kertomus, joka kertoo Jeesuksen nuoruudesta ennen julkista esiintymistä. Irralliselta tuntuu.
Tarkoitin lähinnä aikuiskertomuksia. Viittavatko ne oppineisuuteen, ehkä johonkin farisealaiseen kouluun vai vain kansanhurskauteen. Eivät ole irrallisia. Kerrotaan että evankelistoista vain Luukas pääsi henkilökohtaisesti haastattelemaan Mariaa, siksi hän mainitsee Jeesuksen lapsuus- ja nuoruusvuoden tapahtumia, vaikkakin valitettavan niukasti.
Se ettei koulusta mainita mitään, viittaisi siihen, että hän istui Nasaretin synagoogassa fariseusten opissa niin kuin muutkin kylän pojat. Hän oli monissa yhteyksissä erittäin hyvin tietoinen fariseusten opinkappaleista, joita hän ei hyväksynyt. Tämä on päättelyäni. Joku muu voi tietää paremmin.
Myös Luukas mainitsee 8. luvussa tapahtuman, jossa Jeesuksen perhe etsii häntä saadakseen hänet holhoukseen. Maria oli mukana, vaikka hän olikin kätkenyt sydämeensä noin 30 vuoden takaiset enkelin sanat. Lähde ei siis ole ristiriitainen, vaikka Marian käytös ehkä ihmetyttää.
Itse ajattelen, että Maria oli samalla viivalla kuin opetuslapsetkin; ei heistä kukaan ymmärtänyt, kuka Jeesus oikeasti oli (muutkin olivat saaneet enkeli-ilmoituksia hänestä). Vasta Jeesuksen kuoltua ja ilmestyttyä heille valkeni, että Jeesus oli luvattu Messias ja se, miten hänen voittonsa oli toteutunut.>Jeesus oli jo 12-vuotiaana oppineempi ja viisaampi kuin ihmiskunta yhteensä.
Olihan tämä vitsi, vai otatko propagandistiset tarinat aina todesta jos ne on präntätty raamattuun?Mikuliina kirjoitti:
Eivät ole irrallisia. Kerrotaan että evankelistoista vain Luukas pääsi henkilökohtaisesti haastattelemaan Mariaa, siksi hän mainitsee Jeesuksen lapsuus- ja nuoruusvuoden tapahtumia, vaikkakin valitettavan niukasti.
Se ettei koulusta mainita mitään, viittaisi siihen, että hän istui Nasaretin synagoogassa fariseusten opissa niin kuin muutkin kylän pojat. Hän oli monissa yhteyksissä erittäin hyvin tietoinen fariseusten opinkappaleista, joita hän ei hyväksynyt. Tämä on päättelyäni. Joku muu voi tietää paremmin.
Myös Luukas mainitsee 8. luvussa tapahtuman, jossa Jeesuksen perhe etsii häntä saadakseen hänet holhoukseen. Maria oli mukana, vaikka hän olikin kätkenyt sydämeensä noin 30 vuoden takaiset enkelin sanat. Lähde ei siis ole ristiriitainen, vaikka Marian käytös ehkä ihmetyttää.
Itse ajattelen, että Maria oli samalla viivalla kuin opetuslapsetkin; ei heistä kukaan ymmärtänyt, kuka Jeesus oikeasti oli (muutkin olivat saaneet enkeli-ilmoituksia hänestä). Vasta Jeesuksen kuoltua ja ilmestyttyä heille valkeni, että Jeesus oli luvattu Messias ja se, miten hänen voittonsa oli toteutunut.>Kerrotaan että evankelistoista vain Luukas pääsi henkilökohtaisesti haastattelemaan Mariaa
Jaa missäs tällaista kerrotaan?
- aetryhtrujyuiop
Ahaa, en ole siis erehtynyt, kun lopetin uskomisen kaiken sen lapsuuden raamattupaasauksen jälkeen. Tuohan oli hyvä uutinen. Nyt kaikki vaan eroamaan kirkosta ja hylkäämään jumalan! Jeesus sanoi, ettei se ole erehdys!
- 12_13
"Antaako UT:n kuvaus sellaisen vaikutelman, että Jeesus olisi ollut hyvin kijoituksia tunteva, ehkä oppinut?"
Kyllä. - opetusneuvos
-- Näistä tarinoista saa sellasen käsityksen , että maria möi sitä poikaa temppeli pedofiileille - mitä mieltä te muut ??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475345Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "602042Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181750Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 141445
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301397Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887