YLE PISTI UHKAILUKSI

sallikaa_naurut

9

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täsä_näin_ole_hyvä
    • vittuilun_suomenmestari
      • HaHaHAhaAHHHHAAAAA

        Se että tätä ETTE TÄTÄ NÄE ENÄÄ TELEVISIOSTA I K I N Ä on kirjoitettu kirkon kirjoihin ja painettu mustaa valkoisella Yle on vahvistanut elinikäisen esityskiellon tälle

        http://www.vaiettulapsikauppa.blogspot.fi

        Yle saa nuolla haavojaan ja päästellä aivopieruja korvista ulos


    • yletönyle
    • Hallaahon-äänestäjä7
    • Yle_kankkulan_kaivoon

      Yletön Suomi!!
      Suomen Yleisradio eli Yle on osoitus järjen köyhyydestä. Yle puhaltaa usemman taaajuuden ja kanavan voimalla. Viimeaikaiset tapahtumat ovatkin herättäneet kysymyksen tarvitsemmeko enää Yleä siinä kokonaisuudessa kuin se on, Uberuutisten mielipidekirjoitus kysäisee.

      Ylen kanavista mainittava osa on nimittäin taloudellisesti kannattamattomia. Yle on sekava ja byrokraattinen laitos joka on järjenkäytön suhteen ristiriidassa jopa itsensä kanssa.

      Yle on kuin kahden kerroksen väkeä. Alakerran amatöörit käyttävät ajattelutoimintaan pyllyvakoa ja yläkerran väki jolla on vielä järjenrippeitä jäljellä, heidän aikansa menee alakerran tuulenhuuhtomien perseiden pyyhkimiseen.

      Laki kieltää lisäksi Yleltä mainostamisen mutta Ylepä on piilottanut mainokset ohjelmiensa kerroksiin sekä uutisiin.

      Mitä Yle sanoo?
      Yle valehtelee ja liioittelee jopa pääuutissaan täyttää ruudun urheilulla koska urheilu-ohjelmien teko on edullisinta ja johan Mikael Jungnerikin antoi esimerkkiä miten pöllitään Frankie G to Hollywoodin tuotantoa, siis se sama Jungner joka salasi kaikki vuodet totuuden eli sen että Ylen talous onkin kuralla ja yritti vielä muokkailla tilinpäätöstiedot kunnes käry kävi.

      Syövän uuvuttamalle pikkumiehelle piti saada eläketurva ja sokeat sekä tyhmät äänestivät Arkadianmäen kukaksi tyypin jolla ei ole pienintäkään ymmärrystä politiikasta.

      Kysymyksessä on todellakin se sama Jungner joka ennen lähtöään teetti itselleen ilmaisen ja sikakalliin vaalimainoskampanjansa Yle kakkosen piikkiin.

      Ja ojasta allikkoon. Jungnerin tilalle tuli kiire pestata joku mannekiini ja tehtävään sopikin sitten aivan vallan hyvin Lauri Kivinen- niminen koomikko jolla ei ole harmainta aavistustakaan kuinka Ylen oloista hapanta dinosaurusta johdetaan.

      Kivinen ei ole tähän mennessä pystynyt kuin elvistellä hävyttömällä palkalla ja Kivisen ensimmäiset mädät hedelmät alkavatkin näkyä jo ruudussa mm. typerän uutisvuodon ja puoli seitsemän ohjelman muodossa.

      Katso lisäksi tästä miten Yleä tuhlataan ylimalkaisesti

      Huvittavinta koko asiassa on se että yhden valtion monopolin saattohoitajaksi on valittu koomikko.

      Lauri Kivisen kustannukset ja hölmöilyt maksamme nimittäin veronmaksajat sinä minä ja me.

      Kansalaisten varmasti yhteisenä huolenaiheena onkin ironia sekä se että uskottavuutensa menettänyttä yleisradiota tahdittaa vielä loppupeleissä pelle.

      Niin se Ylen sanominen? tuulesta temmattua puutaheinää ja ruutun täytettä. Yleä “avustaa” kylähullut amatöörit kertakäyttökameroilla kuvaamillaan laaduttomilla kuvilla kulmiltaan.

      Samaan tapaan kuin kansalaiset lähettelevät kännykkäkameroilla otettuja kuvia ilmaisjakelulehtiin.

      Yle profiloi ohjelmansa keskiluokkaisen väestön eli kansankielellä laatutiedottomien tyhmien aasien perusteella joilla on ihan sama mitä televisiosta tulee kunhan masiina on päällä.

      Ylellä ei ole laatuvelvoitteita ohjelmiensa suhteen niinkuin MTV3:lla jonka on pidettävä laatutasoa yllä mainostajiensa takia.

      Yle tuhlaa tuhottomasti. Esimerkiksi lyhyen tuotantoon jonka voisi suorittaa yksi ammattilainen käsivarakuvauksella tunnissa, sellaiseen Yle tarvitsee kokonaisen kuorma-autollisen kuvauskalustoa päiväksi ja usemman henkilön ruokatunteineen.

      Yle laskee katsojalukunsa sen perusteella mikä taajuus milloinkin on auki.

      Välittämättä että lukema ei olisikaan realistinen sillä prosentuaalisesti talouksista vastaanottimet on vuorokausittain tyhjän päiten auki eikä niitä katsota.

      Vastaanottimien käyttöasteet eivät kerro todellisia katsojalukuja. Ylen kertomat “katsojaluvut ovatkin toisin sanoen tuulesta temmattuja ja valheellisia.

      Ylen mitättömän pienipalkkaiset duunarit kohentelevat mitättömiä itsetuntojaan veistelemällä toisistaan kuvitteellisia erilaisiin internetin portaaleihin ja järjestävät itse kutomiaan “kilpailuja” mm. Prix Europa ja Prix Italia, jonka tuomaristoissa on päättämässä Ylen omat edustajat ja päättävät tietysti itse kabinettien savuisissa ja konjakintuoksuisissa hämyissä ohjelmansa eduksi.

      Urheiluliitot- ja järjestöt ottavat myös kaiken irti Ylestä mainosvälineenä.
      Ylen “urheilutoimittajat” manipuloivat urheilutapahtumia, markkinoivat itseään toimittajanpenkiltä sekä johdattelevat ja laittavat sanat urheilijoiden suuhun ja lantin parin reppanoiden taskuun. Ylellä jos missä on havaittavissa työntekijöittensä esimerkiksi puutteellinen kielitaito.

      Ylelle tärkeää on myös puffata menneen talven lumien urheilusankareita ja kiistää täydellisesti totuus että nykypäivän kansainvälisen urheilun metodit eivät ole enää samanlaisia kuin kolme vuosikymmentä sitten.

      Uutta ja lohduttavaa tietoa on myös se että Yle pilkotaan lähivuosina, hyvinkin nopeasti. Asia hoidetaan sisäpiirin tietojen mukaan ulkopoliittisesti.

      http://mvlehti.net/2015/06/11/yleton-suomi/

    • se_panee_nauramaan
    • verkon_aikakausi
    • ime_munaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe