Maatalous on Suomen pahin Itämeren rehevöittäjä.
- Emme voi syyttää Venäjää tai Puolaa Suomen rannikkovesien tilasta. Niihin vaikuttaminen on kokonaan omissa käsissämme, sanoo hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laine ympäristöministeriöstä.
Vesiensuojeluohjelman tavoitteena oli, että maatalouden typpi- ja fosforipäästöt laskevat vuoteen 2005 mennessä puoleen 1990-luvun alkupuolen tasosta. WWF:n seurantaraportin mukaan typpipäästöt eivät ole viimeisten viiden vuoden aikana vähentyneet lainkaan ja fosforipäästötkin vain 25 prosenttia, eli puolet tavoitteesta.
Viljelijät ovat tehneet, mitä on vaadittu. Ympäristötukien avulla maataloudessa on toteutettu ohjelma, jossa lähes kaikki viljelijät ovat mukana. Oliko hallitus mitoittanut toimet väärin?
- Meillä oli optimistisempi kuva tukitoimien tehosta kuin mitä tulokset osoittivat. Olemme olleet pettyneitä, myöntää Kaarikivi-Laine.
Pelloilla tehty liian vähän
Vesiensuojelua tukevat toimet haittaavat maanviljelijän elinkeinoa. Suojavyöhykkeiden jättäminen on pois viljelyalasta.
Sama ongelma on tietenkin myös teollisuudella tai kaupungeilla. Jätevesien puhdistukselle on tiukat määräykset, eikä niiden noudattaminen ole vapaaehtoista. Teollisuuden ja asutuksen päästöt onkin saatu hyvin kuriin.
- Ympäristönsuojelun pääperiaate on, että aiheuttaja maksaa. Mutta maataloudessa se ei voi täysin toteutua, sanoo Kaarikivi-Laine.
Siihen on monia syitä, osa käytännöllisiä. Viljelijä ei esimerkiksi voi valita tuotantolaitoksensa paikkaa sen mukaan, missä toiminta on kannattavinta ja sopivinta.
Niinpä sen sijaan, että maataloudessa aiheuttaja maksaisi ympäristölle aiheuttamastaan kuormituksesta, hänelle maksetaan sen vähentämisestä.
- Perustukien piirissä on yli 90 prosenttia viljelijöistä. Mutta heistä vain kolmannes on tehnyt erityistukiin oikeuttavia toimia, sanoo Kaarikivi-Laine.
Porkkanat eivät riitä
Onko uudessa maatalouden ympäristötukiohjelmassa asetettu tiukemmat vaatimukset ja tarjottu paremmat houkutukset?
- Parannuksia on saatu, mutta edelleen varsinkin erityistuet ovat pienet. Pelkään pahoin, että nämä toimet eivät riitä, vastaa Kaarikivi-Laine.
Mikä tässä nyt mättää? Tiedetään, mikä saastuttaa vesiä, mutta sitä ei saada vähenemään. Puuttuuko osaamista?
- Keinotkin tiedetään. Alueelliset ympäristökeskukset ovat esimerkiksi tehneet kattavat suunnitelmat siitä, mihin peltojen suojavyöhykkeitä pitäisi perustaa. Mutta tukia ei pystytä kohdentamaan tehokkaasti, sanoo Kaarikivi-Laine.
Tuet eivät siis ole tarpeeksi houkuttelevia. Viljelijä osaa laskea, mitä suojavyöhykkeen jättäminen maksaa ja paljonko siitä saa tukea.
- Esimerkiksi Aurajoen varrelle suojavyöhykkeiden perustaminen tulisi tehdä niin houkuttelevaksi, että ne varmasti tehtäisiin joka tilalle. Jossain muualla vyöhykkeitä voitaisiin vastaavasti tehdä vähemmän.
- Mutta suomalaiselle maatalouspolitiikalle tämä ei käy. Kaikilla pitää olla samat mahdollisuudet tukiin, Kaarikivi-Laine selittää.
- Emme voi syyttää Venäjää tai Puolaa Suomen rannikkovesien tilasta. Niihin vaikuttaminen on kokonaan omissa käsissämme, sanoo hallitusneuvos Ulla Kaarikivi-Laine ympäristöministeriöstä.
Vesiensuojeluohjelman tavoitteena oli, että maatalouden typpi- ja fosforipäästöt laskevat vuoteen 2005 mennessä puoleen 1990-luvun alkupuolen tasosta. WWF:n seurantaraportin mukaan typpipäästöt eivät ole viimeisten viiden vuoden aikana vähentyneet lainkaan ja fosforipäästötkin vain 25 prosenttia, eli puolet tavoitteesta.
Viljelijät ovat tehneet, mitä on vaadittu. Ympäristötukien avulla maataloudessa on toteutettu ohjelma, jossa lähes kaikki viljelijät ovat mukana. Oliko hallitus mitoittanut toimet väärin?
- Meillä oli optimistisempi kuva tukitoimien tehosta kuin mitä tulokset osoittivat. Olemme olleet pettyneitä, myöntää Kaarikivi-Laine.
Pelloilla tehty liian vähän
Vesiensuojelua tukevat toimet haittaavat maanviljelijän elinkeinoa. Suojavyöhykkeiden jättäminen on pois viljelyalasta.
Sama ongelma on tietenkin myös teollisuudella tai kaupungeilla. Jätevesien puhdistukselle on tiukat määräykset, eikä niiden noudattaminen ole vapaaehtoista. Teollisuuden ja asutuksen päästöt onkin saatu hyvin kuriin.
- Ympäristönsuojelun pääperiaate on, että aiheuttaja maksaa. Mutta maataloudessa se ei voi täysin toteutua, sanoo Kaarikivi-Laine.
Siihen on monia syitä, osa käytännöllisiä. Viljelijä ei esimerkiksi voi valita tuotantolaitoksensa paikkaa sen mukaan, missä toiminta on kannattavinta ja sopivinta.
Niinpä sen sijaan, että maataloudessa aiheuttaja maksaisi ympäristölle aiheuttamastaan kuormituksesta, hänelle maksetaan sen vähentämisestä.
- Perustukien piirissä on yli 90 prosenttia viljelijöistä. Mutta heistä vain kolmannes on tehnyt erityistukiin oikeuttavia toimia, sanoo Kaarikivi-Laine.
Porkkanat eivät riitä
Onko uudessa maatalouden ympäristötukiohjelmassa asetettu tiukemmat vaatimukset ja tarjottu paremmat houkutukset?
- Parannuksia on saatu, mutta edelleen varsinkin erityistuet ovat pienet. Pelkään pahoin, että nämä toimet eivät riitä, vastaa Kaarikivi-Laine.
Mikä tässä nyt mättää? Tiedetään, mikä saastuttaa vesiä, mutta sitä ei saada vähenemään. Puuttuuko osaamista?
- Keinotkin tiedetään. Alueelliset ympäristökeskukset ovat esimerkiksi tehneet kattavat suunnitelmat siitä, mihin peltojen suojavyöhykkeitä pitäisi perustaa. Mutta tukia ei pystytä kohdentamaan tehokkaasti, sanoo Kaarikivi-Laine.
Tuet eivät siis ole tarpeeksi houkuttelevia. Viljelijä osaa laskea, mitä suojavyöhykkeen jättäminen maksaa ja paljonko siitä saa tukea.
- Esimerkiksi Aurajoen varrelle suojavyöhykkeiden perustaminen tulisi tehdä niin houkuttelevaksi, että ne varmasti tehtäisiin joka tilalle. Jossain muualla vyöhykkeitä voitaisiin vastaavasti tehdä vähemmän.
- Mutta suomalaiselle maatalouspolitiikalle tämä ei käy. Kaikilla pitää olla samat mahdollisuudet tukiin, Kaarikivi-Laine selittää.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Yksi sairastapaus lisää, oireet viittaa punikin sairastuneen kepusyöpään, johon ei ole hoitokeinoja. Siksi viisainta rypeä siellä saastuneissa vesissä, kun meillä Kepulandiassa vedet ovat erinomaisessa kunnossa ja ihmiset terveitä.
Kun maatalouden osuus vesistöjen typpipäästöistä on Suomessa 70% ja fosforipäästöistä 75% niin toiminnan liikevaihdon ja työpaikkojen kokonaismäärän suhteessä tämä on aivan kohtuutonta! Tätä tosiasiaa ei varmasti kukaan voi kiistää, muulla kuin jättimäisellä valheella.
Kaiken lisäksi tämä tuho saadaan aikaan veronmaksajien 4,5 miljardin euron suuruisella vuosittaisella avaustuksella likaamisen mahdollistamiseksi.
Syöpäsairaan höpinöitä.
Egyptin viljanviljely perustui muinoin juuri tulvien tuomaan humukseen jossa jo tuolloin mukana rehevöittävää fosforia.
Katsokaapas saastuneisuuskartaa. Pohjanlahden rannoilla ei ole yhtään maataloutta. Koko Suomen maatalous näkyy olevan Etelä-Suomessa.
Piste hesan edustalla meressä.
Siihen vähemmän maataloudesta tulee.
Hesan vihreät homot kusta losottaa.
Jokos maajussilla on heinät seipäällä?
Äkkiä kuselle !
Tehotalous vaatii rankat päästöt.
eehhhehhhehhhehhe
PRRRRRRRRRT
Maatalouden lopettaminen Suomesta olisi myös ympäristöteko.
Samoin jos nämä palstan jurputtajat lopettaisivat syömisen kokonaan, se vasta olisi ympäristöteko.
Joko perunat on seipäällä?
Maanviljelijöille on maksettu ympäristötukea kahdenkymmenen vuoden ajan, noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Silti maatalous saastuttaa yhä Itämerta. Tilanne on pahin Saaristomeressä, jossa liki 80 prosenttia fosforista tulee maataloudesta.
”Yhdeksän maanviljelijää kymmenestä kuuluu Suomessa ympäristötuen piiriin. He joutuvat noudattamaan annettuja lannoitusrajoja. Ympäristötuen raja-arvot ovat olleet löysiä, MTT:n Kasvintuotannon tutkimuksen erityistutkija Risto Uusitalo sanoo.
Jos ympäristötuen fosforirajat olisivat tiukemmat, ravinteiden huuhtoutumista vesistöihin olisi voitu vähentää, Uusitalo sanoo.
Hänen mielestään ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että sadot huononisivat, jos fosforin käyttöä vähennettäisiin. Maataloustuottajien MTK sekä maa- ja metsätalousministeriö ovat vastustaneet tiukempia lannoitusrajoja. Ne pelkäävät satojen heikentymistä.” 13.11.2014 Yle.
Maatalous"yrittäjät" ovat rosmoja, jotka huijaavat tukiaishakemuksissa.
Suomessa alkaa vesistöt puhdistuu vauhdilla, kun saatiin ne Delfviinit sinne minne lämpimän maan elätit kuuluukin. Täältä Jääkarhujen maasta, koska alkaa piipertäjien tuomitseminen eläinrääkkäyksestä. Kun niitä väkisin täällä kylmässä pohjolassa pidettiin.
Koko tukijärjestelmä mättää kun jo isoilla aloilla lohkoja jo fosforit punaisena kun jo huutava tarve ja satotaso jo kärsii kun typen ohella tärkein kasville eikä mikään ympäristöhaitta
Tukiaisten jakaminen saastuttajille on vahingollista. Ei saastuttaja sillä toimintaansa muuta. Saastuttajille pitää jakaa:
- Täysi korvausvelvollisuus
Sakkoja vahingonteosta
vähennyksiä muihinkin vastikkeettomiin tukiaisiin
tuomituista saastuttajista on pidettävä julkista rekisteriä
Suomea saastutetaan tuottamalla ylituotantoa, joka ei kelpaa kellekkään. Ja suomalainen veronmaksaja maksaa tästä vielä tukea peltopelleille että saavat jatkaa mieletöntä menoaan vuosikymmenestä toiseen.
Tukiaishullutus jatkuu jo kolmatta sukupolvea. Rahaa on palanut satoja miljardeja euroja eikä hulluuden loppua ole näkyvissä. MTK vaatii ja saa yhä uusia tukiaisia kuolleen maatalouden tehohengittämiseen.
Maatalousloisille maksetaan järjettömiä ympäristötukia ,mutta mitään ei tapahdu,tuet pitää lopettaa ei ne ole tarkoitettu uusien traktorien ostoon,siinä taas yksi vain yksi monesta vastikkeettomastatuesta joka nostaa suomalaisen veronmaksajan ruokalaskua ylituotantotilanteessa.
Koht alkaa parannus, "helppo" fosfori loppumas tält planeetalt ennenkö öljy. Kantsii talikkokommarinkin herätä.
Maataloustukiaiset on lopetettava.
Helsingin ympärillä meri on täynnä huumejäämiä. Asumistuki on lopetettava.
Olen ihan samaa mieltä. Asumistuki ja lisäksi kaikki muutkin tuet lopetettava.
Katsotaan sen jälkeen kuka saastuttaa.
Minua ei oikein edes kiinnosta Itämeri. Enemmän keljuttaa miten sisävedet on pilattu. Kymmeniä vuosia sitten sisävedet olivat kirkkaita ja rannat hiekkapohjaisia. Nyt siellä missä viljelys on veden äärellä on kaislikko, mutapohja ja samea vesi.
Viljelijät ovat saaneet lisätukia kun ovat jättäneet vesistöjen äärelle suojakaistaleita jotka ovat vain muutaman metrin levyisiä. Miten ihmeessä joku voi kuvitella että muutama metri riittää. Yleensä pellot ovat korkeammalla kuin vesistöt, kuka ihmeessä kuvittelee etteivät lannoitteet valu alamäkeen vesistöön.
Sama kyrsiin minuakin. Mökkijärvellä (noin 2 km2) oli vielä 1980-luvulla puhdas kivi- /hiekkapohja, kivasti jalkojen alla oli sellaisia oliivin kokoisia kiviä ja 4 - 5 metriä syvällä näkyi pohja täysin kirkkaana. Nyt ei veneestä näe aina edes kareja jotka ovat puolen metrin syvyydessä, puhumattakaan että laiturin päästä näkisi noin 1,5 metrin syvyisellä kohdalla pohjaan. Paikalliset maajussit yhtä poikkeusta lukuunottamatta eivät välitä hevon peetä järven tilasta, vaan sen kun väittävät että heidän pelloiltaan ei tule tippaakaan fosforia tai mitään muutakaan järveen. Mistä hitosta sitä muka tulisi, järven laskualueella ei ole yhtään teollisuutta ja kaiki metsätkin ympärillä ovat samojen maajussien omistuksessa.
Olenpa minäkin ollut salaojia rakentamassa kivekset peräkkäin. Arvatkaa mikä oli salaojien määränpää. Oikein arvattu, järveenhän ne tietysti päätyivät. Ja päätyvät tietysti vieläkin, ei siinä oikein suojavyöhykkeet auta. Järvi puolestaan on ihan paskana.
Tähän asiaan ei ole tutkijoiden mukaan tullut korjausta, vaikka maalaisia on pyritty saamaan aikaan parannus maksamalla heille kohtuuttoman suuria maataloustukiaisia.
Maajussille tulee määrätä kunnon sanktiot jos luonnon pilaaminen ei lopu. On se nyt saatana ettei ohjeet ja ukaasit pure.
Tehkää paremmin. Kertokaa maa jonka maataloudesta ei päästöjä tulisi. Syötäväkin olisi tai muuten kitisijät kuolee nälkään.
Ostakaa maatila ja näyttäkää mallia kuinka viljellään maata oikeaoppisesti. Tehän punikit maatalouden vihaajat olette priimusväkeä siinä hommassa kaikesta päätellen. Tulkaa sitten vasta puhumaan asiasta.
Onko jussien syy, kun väkeä on liikaa maapallolla? Kaikenhan te syyllistäjät laitatte jussien syyksi. Jussit tekevät prikulleen kuten hallinto vaatii, joten syytätte väärää puuta.
Maapallon luonto kestäisi noin miljardin porukan, ei juuri muuta. Vaikka Suomen jussit lopettaisivat viljelyn, ei merien tilanne paranisi hyttysenkään vertaa, kun väkeä tulee maailmaan miljarditolkulla lisää. Sitten haittamaahanmuutto tuo teidän punikkien vaatimuksesta ja halusta miljoonia ukkoja lisää tähän maahan järviä ja luontoa rasittamaan. Onko teillä tuo suhteellisuudentaju varmasti nyt kohdillaan? Ei näy olevan.
Teidän kepulien ex- Messiaanne Sipilä niitä juhlapaikanhakijoita tilasi tänne oikein läjäpäin ja vieläpä asuntoonsa kutsumalla. Sitäkin laskua maksellaan vielä pitkään.
Veikkaan että teiltä vasemmistolaisilta kitisijöiltä jäisi ruoka tuottamatta, jos teidän pitäisi sitä alkaa tehdä.
Olen persu enkä ikinä äänestäisi yhtään maanpetturipuoluetta. Kepukin on sellainen.
No käyttekö maatilan hankintaan, ja näytättekö mallia oikeaoppisesta viljelystä? Sen haluaisin nähdä aitiopaikalta. Mitä estää? Hopihopi.
Mikä estää siis? Laiskuusko?
Kaksi asiaa haluaisin nyt teiltä punaisilta, elämän vihaajilta kuulla. Mikä on se maa jonka maataloudesta ei tule päästöjä? Toinen kysymys on että mitä aiotte syödä kun näemmä haluatte kaiken maatalouden pois maailmasta? Teidän logiikallahan se pitäisi poistaa, kun se saastuttaa kaikkialla. Mitä aiotte syödä? Heinäsirkkojako?
Kannan korteni kekoon ja vähennän omalta osaltani päästöjä.
En syö mitään mitä ei olisi kasvatettu tai tuotettu vähintään 1000 km:n päässä. Väliin hieman hankalaa kun joutuu ajamaan naapurikaupunkiin ostoksille hakemaan harvinaisempia tuotteita mutta mitäpä ei tekisi luonnon hyväksi.
Lisää vielä, että me persut olemme isänmaamme Venäjän asialla.
Saastuttavatko halla-ahon 2015 kutusumat vieraat?
Työnnä se Venäjäsi nyt sellaiseen paikkaan missä ei aurinko paista.
Ei Jussi heitä kutsunut, vaan Sipilänne.
Jussin väkeä ei liiemmin hallituksessa ollut. Siellä vilisi soinilaisia suvakkeja, näitä maanpettureita. Vai näittekö hallituksessa Jussin porukkaa, esimerkiksi Lauraa, Teukkaa, Taviota, Niikkoa, Tynkkystä, tai itse Jussia? En minä ainakaan nähnyt heitä siellä, vaan pelkästään suvakkeja.
Että te ilkeätte valehdella päin kasvoja. Jussi ei kutsunut yhtään ukkoa tänne vuonna 2015. Sen teki Sipilä. Tämä asia on koko Suomen tiedossa.
Jussi ehkä laati jonkun maahanmuutto-ohjelman, kyllä. Tuskin hän sitä tarkoitti, eikä ikinä ole tarkoittanut, että tänne tulee joutilaat ukot ilman hätää, elätyttämään itseään maailman tappiin. Te suvakit tätä haluatte vielä tänäkin päivänä. Miettikää kuinka tekopyhiä olette.
Suvakit ovat niin ovelaa ja pirullista väkeä, että syyttävät Jussia haittamaahanmuutosta, vaikka hänen ehkä laatima ohjelma ei sitä todellakaan aja takaa. Ovatko he edes sanatarkasti tutustuneet siihen mitä Jussi mahdollisesti laati? Nyt on hyvä syyttää Jussia sitten kun ukkoa tulee kuin meren mutaa. Syyttäisittekö samalla tavalla jos joku kepuli tai demukka olisi samat asiat laatinut? Ette tasan.
Jussi ei ikinä ole tässä kääntänyt takkiaan kuten ovat tehneet kepupettääaina-puolue sekä soinilaiset siniset. Eikä tule tekemään sitä Jussi jatkossakaan. Te olette suvakkeja, ja teitä kismittää suunnattomasti persujen suosio.
Kukaan ei tiedä kuinka paljon on tullut ukkoa tuon 2015 jälkeen. Ihmettelisin suuresti ellei saman verran, tai enemmän kuin tuli tuossa päävyöryssä. Tätä asiaa voidaan salata niin tehokkaasti, että kansa luulee ukkojen tulon hiipuneen. Mitä saa lukea pääkaupunkiseudulla asuvien kirjoituksista, niissä päivitellään jatkuvasti hirveää tulijoiden määrää Helsingin lähikunnissa. Siellä lienee lähiöitä, joista kantikset ovat häipyneet jo. Suomi islamisoituu kovaa kyytiä. Laura sanoi että Ruotsi on Pohjolan Afganistan vuonna 2040 varmuudella.
Kävin viime syksynä Kaivopuiston rannassa. Järkytyin sitä likaista vettä ja niiden rojujen määrää. Ovatko nämäkin purkit jussien aikaansaannosta? Luin näiltä palstoilta, että hesan joku jätevesiputki laskee paskat kaupungista suoraan käsittelemättömänä Itämereen. Onko tämäkin jussien syy?
halla-aho kirjoitti hallitusohjelman maahanmuuttokirjoituksen. Sanoi vielä persujen hajotessa, että he hyväksyvät hallitusohjelman.
Kuvitelkaa. Vihreiden sontia on näiden paskojen joukossa kolmisenkymmentä prossaa. Tekopyhien vihreiden.
Tarkoitatko tätä iso utareista Plagiaatti-Lauraa? Hänen mukaan kaikki pakolaiset syntyivät 6000 vuotta sitten.
Hän ei tällaista vyöryä taatusti tarkoittanut. Sen voin jo sanoa suoralta kädeltä, vaikka en ole ohjelmaa lukenut. Nyt suvakit vaan jatkaa ja jatkaa tätä vyöryjen haluamista maailman tappiin. Eivät tee koskaan mokutuksesta parannusta.
He vaikka näkevät mitä kauheuksia ja ongelmia tämä aiheuttaa, eikun lisää vaan pökköä pesään ja suomalaisten turvat kiinni. On kyse historian kauheimmasta ja suomalaisvihamielisimmästä hallituksesta, jota saamme nyt todistaa. Ei armoa suomalaisille, vaan näille tulijoille. Viittaan pahoihin puheisiin ja tekoihin. Mikä tässä on niinkun se pointti, että vain persuja tai muita isänmaallisia rangaistaan, ei koskaan vihervasuria saati tulijaa? Kertokaas se.
Kuvitelkaa. Vihreiden sontia on näiden paskojen joukossa kolmisenkymmentä prossaa. Tekopyhien vihreiden.
Me Pietarissa paskotaan suoraan mereen.
Sekin vielä päälle. Sitten syytetään kaikesta suomalaisia. Ettekö osaa hävetä suvakit.
Mikä helkkarin itseruoskimiskansa tämä on kun kaikesta pitää syyttää aina omaa kansaa? Ei missään järkevässä maassa näin toimita. En sano Ruotsia järkeväksi maaksi, kun siellä hallitsee eräs uskonto sukupolven päästä. Se maa on ääriesimerkki kuinka ei pidä toimia.
Suomi on kuitenkin maailman erikoisin kansa kun pitää vihata omaa maataloutta näin paljon. Missään maassa tämä ei käy päinsä. Ranskassa on tilanne toisin. Siellä koko kansa puolustaa maatalouttaan, saastutti se tai ei.
Tämä varmastikin juontaa juurensa sisällissodan ajoilta, jolloin oli asetelma; valkoiset vastaan punaiset, ja vasureilla on tämä loppumaton kauna talonpoikaa kohtaan. Se ei pääty ikinä, teki jussit asiat kuinka hyvin tahansa.
Kauna loppuu kun maajussitkin rupeaa itse elättäämään itsensä niin kuin muutkin yrittäjät/työssäkäyvät. Kansa on perin kyllästynyt työntämään tukiaisia moolokin kitaanne.
ero Suomen ja muiden Eu-maiden maataloustuissa löytyy nimenomaan kansallisten tukien osuudesta.
Ko. tuet nostavat viljelijöidemme kokonaistukipotin ihan omalle tasolleen EUn sisällä.
Muiden EU-maiden veronmaksajilla ei ole yhtä massiivista kansallisten tukien taakkaa maksettavanaan joten on heidän helppo puoltaa yhteisestä EU-potista saatavien maakohtaisten osuuksien nostoa tms.
Kuten sanoin, tehkää paremmin kun olette niin eteviä. Mikä mättää?
Ei tällaista itsetuhoista kansaa ole missään, ei missään. Ensin haukutaan jussit vuosisataisen perusteettoman kaunan vuoksi sitten otetaan miljoonia ukkoja eräine uskontoineen hallitsemaan meitä. Tämä on maailman masokistisin kansa. Punikit eivät haluakaan siitä kaunastaan pois. Eräs demarivaikuttaja tokaisi, että ”tapa talonpoika päivässä”. Tämä kuvaa punikkien asennetta ruuantuottajiin, kun heillä on niin pirullinen tuo kateus sekä se kauna.
Saastuttavan haittamaa- ja karjatalouden harjoittajilta tukiaiset pois, kunnes muuttavat elinkeinonsa saastuttamattomaan muotoon.
Haittaverotus luonnon ja ilmaston saastuttamisesta!!
Ympäristöhaitat vain kärjistyneet EU-aikana, kun viljelijät haalineet vuokramaita kymmenien kilometrien päästä. Melkoinen ralli järeillä traktoreilla eestaas keväin syksyin, ja välillä kuskataan lietepaskaa niin että tiet liukkaina paskasta.
Pitäisi kehittää jotenkin vanhaa systeemiä, että lanta ajettaisiin tiiviissä muodossa, niin se ei niin kovin huuhtoutuisi vesistöihin heti.
Sano missä se maatalous ei laske päästöjä. Missä? Ei teitä mitkään saasteet kiinnosta vaan jussien haukkuminen kaunan vuoksi. Se on itseisarvo teillä punaisten puolella olevilla.
Niin, ei jussit siihen pimeyden ytimeen halunneet. Te suvakit ja eu-vouhottajat halusitte. Kitiskää nyt tuista.
Minä ajatan kiinteänä sonnat peltoon ja se heti mullataan. Tämä tiedoksi.
Näin pitää menetellä.
Tekisivät kuten minä demarina. Makoilen kotona piereskelen.