Ruotsalaiskirjailija Liza Marklund soitatti Ultima Thulen kappaleen ”Sverige, Sverige fosterland” lauantaisessa radio-ohjelmassa, mikä sai poliittisesti korrektit näkemään punaista.
Tunnettu ruotsalainen rikoskirjailija ja toimittaja Liza Marklund valitsi kuulla Ultima Thule -yhtyeen kappaleen ”Sverige, Sverige fosterland” viime lauantaina esitetyssä P1-radiokanavan kesäohjelmassa. Marklundin kappalevalinta oli tuottaja Henrik Johanssonin mukaan tarkoin harkittu; Marklund halusi testata, kuinka suvaitsevaisia ihmiset todellisuudessa ovat kohdatessaan jotain, josta he eivät ole samaa mieltä.
Johansson kertoo Marklundin kappalevalinnasta: ”Syy siihen, että tuo kappale soitettiin siinä kohtaa, oli se, että ennen kappaleen alkua Liza puhui suvaitsevaisuudesta – että meillä on taipumus suvaita kaikkia, jotka ajattelevat juuri kuten me itse. Mutta heti, kun kohdataan jotain, joka käy tätä vastaan, syntyy hirvittävä haloo.”
Dagens Nyheter -lehden mukaan Ultima Thulen kappaletta pidetään rasistisena ja nationalistisena. Lehden mukaan monet sosiaalisessa mediassa ovat miettineet lopettavansa Marklundin kirjojen ostamisen, koska tämä soitti radiossa ”natsimusiikkia”. Marklund ei ole itse kommentoinut kohua.
Toimittaja Christoffer Röstlundin Twitter-julkaisu antoi viitteitä miehen omasta suvaitsevaisuudesta toisia ihmisiä kohtaan:
http://www.patriootti.com/wp-content/uploads/2015/07/UK_Rostlund_Twitter.jpg
”En välitä kontekstista. Jos soitat merkittävintä ruotsalaista rasistirockbändiä ikinä, olet ihmisenä nolla.”
Lähteet: Nordfront.se, Dagens Nyheter, Helsingin Sanomat
http://www.patriootti.com/rasismikohu-liza-marklund-soitti-viikinkirokkia-ruotsin-radiossa/
Rasismikohu: viikinkirokkia Ruotsin radiossa
2
<50
Vastaukset
- totuus_ihmisestä
Outoa. Tätä ketjua ei ole kommentoinut kukaan. Todella outoa.
No, tässä sen nyt taas näkee, kuinka ihmiset kadottavat älykkyytensä ja ajattelukykynsä lähes täydellisesti, kun on kyse asioista jotka herättävät voimakkaita tunnereaktioita. Se, että KUKAAN tuomitsee Marklundin tässä yhteydessä rasistiksi, on käsittämättömän typerää reagointia. On aivan kuin osa ihmisistä olisi äkillisesti vajonnut henkisesti kehitysvammaisen asteelle, kykenemättä ajattelemaan älyllisesti. Marklundhan nimenomaan painotti avoimia rajoja ja suvaitsevaisuutta. Ja selvensi jälkeenpäin, että kappale oli valittu osoittamaan, kuinka suvaitsemme niitä, joilla on sama arvomaailma kuin meillä. Kuinka tyhmä täytyy ihmisen olla, jos vetää tästä johtopäätöksen, että Marklund viittasi nationalisteihin? Siis kuinka h*lvetin tyhmä? Hänhän viittasi siirtolaisiin, joilla on sama arvomaailma kuin meillä.
On todella pelottavaa, jos koulutetun sivistyneistönkin piirissä on niin täydellisiä idiootteja, että he kykenevät väittämään, että Marklund on nyt tullut poliittisesti ulos kaapista tämän kappalevalintansa takia. Ihmisen täytyy olla joko henkisesti kehitysvammainen, tai täydellisen sokea apina, tehdäkseen tällaisen johtopäätöksen. Siis sokea apina, joka näkee vihollislaumansa edustajia sielläkin missä heitä ei ole, vain voidakseen hyökätä heitä vastaan ja siten heikentää vihollislaumansa asemia. On hämmentävää, että jopa koulutetut, sivistyneet ihmiset voivat vajota lajikehityksessä näin alas.
Ja nyt tietenkin joku sokeaakin sokeampi apina luulee, että olen varmasti rasisti, koska en pidä siitä että jälleen kerran, yksi ihminen tuomittiin rasistiksi ilman syytä. Tällaisen sokean apinan toimimattomiin aivoihin ei pälkähdä, että ihminen voisi vastustaa tällaista turhaa tuomitsemista siksi, että on itse joutunut sellaisen kohteeksi, kuten moni muukin kiusattu henkilö. Nykyisin rasistiksi tuomitseminen on yksi kiusaamisen metodi, ja luulenpa että myös Marklund on tällaisen kiusaamisen kohteeksi joutunut, kateellisten kollegojen taholta.
En ole Marklund-fani, en juuri edes lue dekkareita. Pidän enemmän scifistä ja kauhusta. :)- Korjaus
Korjaus:
Kuinka tyhmä täytyy ihmisen olla, jos vetää tästä johtopäätöksen, että Marklund viittasi nationalisteihin ja siihen että heitä ei hyväksytä arvomaailmaansa takia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700