Ihmisten kapina Jumalaa vastaan

ElänJumalalle

"USA:n ulkoministeriön laatiman ja keskiviikkona julkistaman raportin mukaan terrorismi maailmalla on rajussa kasvussa ja terroriuhrien lukumäärä jyrkässä nousussa. Eivät terrori-teot ole itsetarkoitus, joku niitä suunnittelee ja toteuttaa saadakseen herätettyä kansoissa pelkoa ja kauhua valmistellessaan kansoja seuraavia siirtoja varten.
MAAILMAN kristilliset kirkot ja seurakunnat ovat – mukautuessaan tämän maailmanajan mukaan, mistä Raamattu varoittaa – menettäneet suolaisen makunsa, eivätkä enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäviksi ja ihmisten tallattaviksi. Kirkkojen ja seurakuntien johtajat ovat avoimesti nousseet kapinaan Jumalan antamia käskyjä ja ohjeita vastaan selittäen, etteivät tuhansia vuosia sitten annetut käskyt sovellu kehittyneen yhteiskunnan oloihin. He ovat menettäneet uskonsa elävään Jumalaan, joka on muuttumaton, ja jolle menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat tässä ja nyt. Eikä Hän ole kuolleitten Jumala vaan elävien, jolle kaikki elävät, vaikka olisivat fyysisesti kuolleita, kuten Jeesus todisti."

13

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lopussaolemme

      Lopunloppukausi alkanut.

      • Uhwot

        USA hyökkää taivaaseen , siellähän jumala pesii . Muutenhan avaruuslentoja ei voi käsittää , jokin syyhän niiden kehittelyyn . Siis hyökkää jumalan valtakuntaan eli taivaaseen . HYVÄ saamme uudet otsikot kun Kreikka maksaa velkansa niin mualima on pelastunut.Rukoilkaa sirkat


    • Taikauskonnoton

      Taitaapa vaan tämän päivän terroristit olla likipitäen kaikki uskovaisia, vieläpä erittäin vahvassa uskossa.

      Kaipaako aloittaja muuten Mooseksen moraalisääntöjä?

      • IsraelinTila

        Väittäisin kyllä, kapina Jumalaa vastaan ja moraaliton, Jumalaton, synnilliinen elämä on koko maailmassa esimerkillisesti tiivistynyt nykypäivän Israeliin.
        Se ei todellakaan ole Jumalan liittoa kunnioittavien hallussa.

        https://www.youtube.com/watch?v=uSo5gkXuWrk


    • Taikauskonnoton

      Kapina Jumalaa vastaan on yhtä hedelmällistä ja älykästä, kuin kapina Loch Nessin hirviötä, Sasquatchia tai seireeneitä vastaan.

    • Herätykseksi

      Krist. uskovien, "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsuttujen tehtävä on osoittaa Raamatun UT mukaisella, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle hyväksi tavalla, kaikkia kohtaan Totuuden / Oikeuden mukaisella elämällään, sanoillaan ja teoillaan oikean talouden pidon ja hoidon, suuntaa ja tietä, itse esimerkillisesti edellä kulkevina / sille kaikkia muitakin vetävinä.

      Sitä, kullekin turvallisen ja turvatun, kaikinpuolisen hyvinvointi elämän ja tulevaisuuden mahdollistaavaa ja takaavaa, Lain / Laillisuuden täyttymyksen, = Krist. Rakkaus, joka ei ole kenellekään pahaksi, mukaista suuntaa ja tietä. Sitä kaikille hyväksi Oikein elämisen ja toimimisen / vaikuttamisen malli, vaihtoehtoa rakentamaan alkamalla / yhtymällä. Ovat siihen tästä pahan vallassa olevan, saata naa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmikunnan touhuista ja politiikasta ULOS kutsuttuja.

      Mutta missä ovat kaikki muut, tähän Jumalan valtakunta yhteyteen / yhtenäisyyteen Raamatun UT mukaisuudessa / Kristuksessa Jeesuksessa YHDEKSI, yhtä oleviksi ja kaikesa yhtä pitävästi eläviksi ja toimiviksi kutsutut / armoitetut. Kun ei näy eikä kuulu! Vaikka Raamatun UT mukaan kuuluisi näkyä, ja kuulua, ihan kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille!

      Jeesuksen nimessä...etsivä. vähäinen, Totuudessa pystyvä ja mukaisesti elävä ja toimiva palvelijansa ja seuraajansa.

    • a---a

      Mielikuvitosolentoja vastaan ei voi kapinoida.

    • Tuoko.on.hyväksyttävää

      Muslimiuskonnon väkivaltaiselle julmuudelle ei vedä vertoja juutalaisuus tai edes katolisen kirkon inkvisitiolaitos.
      Talmudin ja Raamatun Vanhan testamentin historiasta kertovat käskyt ja tavat eivät ole voimassa olevaa kehotusta.
      Mutta koraanin yhä voimassa oleva ja kaikkia muslimeita velvoittava käsky kuuluu:
      Suura 8:12: "Herrasi antoi enkeleille ilmoituksen: ”Minä olen teidän kanssanne. Vahvistakaa niitä, jotka uskovat. Minä asetan pelon uskottomien sydämeen. Hakatkaa poikki heidän kaulansa ja raajansa. "
      Tätä Isis tekee, koska he noudattavat koraanin käskyä.
      Että sellainen rauhanuskonto.
      Tässä linkissä pedofiliaan opastava esimerkki:
      http://www.answering-islam.org/suomi/html/lapsimorsiamet.html

      • Käsittääkseni ISIS ei niinkään käy ateistien (uskonnottomien) kimppuun, kuin muiden muslimien ja mahdollisuuksien mukaan kristittyjen ja juutalaisten kimppuun. Näistä kahdesta jälkimmäseistähän Koraani tosin sanoo:
        > Niitä uskovista sekä juutalaisista, kristityistä ja saabilaisista, jotka
        > uskovat Jumalaan ja viimeiseen päivään ja tekevät hyviä töitä, odottaa
        > palkka heidän Herransa luona. Ei heidän tarvitse pelätä, eivätkä he joudu
        > suremaan.

        Merkityksetöntä sinänsä. Uskovaisuus on sairaus, joka pahimmillaan johtaa isisksen kaltaiseen sekoiluun. Tähän ei liity mitenkään se, mitä "pyhää" kirjaa seurataan tai mitä siinä lukee. Vastustavathan meidänkin kristittymmme kovin kovaäänisesti vaikkapa tasa-arvoista avioliittolakia, vaikka Raamatun perusteella mitään syytä moiseen ei olisi. Pikemminkin päin vastoin...


      • >Tätä Isis tekee, koska he noudattavat koraanin käskyä.
        Mistähän syystä Isis sitten mahtaa olla fataaleissa riidoissa kaikkien muiden muslimien kanssa? Jopa jyrkkinä pidetyt Taleban, Al-Qaida ja Hamas vastustavat sitä ankarasti.


    • Vallan merkillistä...... Kun tarkastellaan maailman tilaa niin lähes kaikki mittarit menevät ns. kaakkoon.
      Jotkut voivat ottaa kaupanvahvistajaksi uskonnon ja tulevat sillä onnelliseksi mutta onko se kuitenkaan reaalielämää?

      Eräs tilasto taas luo positivismia mutta ei lupaa taivaspaikkaa.

      http://www.vox.com/2015/7/13/8908397/11-charts-best-time-in-history

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1012
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      902
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      837
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      88
      802
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      790
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      699
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      48
      696
    Aihe