Pienuus on suuruutta

ohjradiossa

Vuosia sitten eräässä lehdessä oli kirjoitus, joka sisälsi 7-vuotiaan Maria-tyttösen kirjeen tutulle papille. Kun kirje julkaistiin, tyttö oli muutamaa päivää aikaisemmin kuollut. Kirjeessään Maria kertoi pappisedälle - niin kuin hän tätä kutsui - monenlaisista asioista. Hän kirjoitti mm. siitä, miten hän halusi olla Jeesuksen lammas ja miten hänen koulutoverinsa olivat häntä siitä syystä nauraneet ja pilkanneet. Sitten hän yllättäen totesi, että joillakin ihmisillä on niin suuri pää, etteivät he mahdu taivaan ovesta sisälle. Myös omalle tutulle papilleen hän esitti paljon puhuvan kysymyksen: "Onko sinulla pappi-setä liian suuri pää, niin ettet sinä mahdu sisälle taivaan ovesta"? Marian kysymys puhutteli pappia niin voimakkaasti, että hän halusi julkaista kirjeen muidenkin luettavaksi.

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumin luvussa 19: "14. Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni, sillä heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." Jeesus ei aseta esikuviksi lapsia yleensä, vaan lapset, jotka tulivat hänen luokseen, niin kuin esimerkiksi pieni Maria. Siinä on pääsy sisälle taivasten valtakuntaan, siinä uskovan lapsen kaltaiseksi tulemisessa. Maria oli huomannut, että joillakin oli liian iso pää, jotta he mahtuisivat portista sisälle. Saman totesi eräs vanha savolainen saarnamies nuorelle itsetietoiselle lääketieteen opiskelijalle. "Siul' on liian suur piä", hän sanoi. Sanat pysähdyttivät opiskelijan ja hän nöyrtyi lapsen kaltaiseksi, yksinkertaisesti uskomaan Jeesukseen Vapahtajanaan. Hänestä tuli sittemmin lähetyslääkäri.

Ensin jokaisen on suostuttava kääntymään, jotta pääsisi sisälle taivasten valtakuntaan. Mutta ei sen jälkeenkään kenelläkään ole varaa lähteä kulkemaan pystypäin etumaisille sijoille pyrkien. Jeesus viittasi sylissään lepäävään lapseen ja sanoi Matteuksen luvussa 18 "4. Joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa."
http://www.liisijokiranta.fi/avaimiaosio/ohjradiossa_30.htm#Torstaina

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näkymätön-ninni

      Hieno ja puhutteleva kirjoitus! -kiitos-
      Antaa voimia taas jatkaa eteenpäin! :)

      • Pätkäjatkoa

        Jeesus puhuu nöyrtymisestä. Se on taipumista. Monet, vaikka he ovat kerran kääntyneet ja tulleet lapsen kaltaisiksi, ovat kuin vahvat puut, jotka kurottavat kohti taivasta Toisia taas voi verrata hentoihin koivuihin, jotka nekin tahtovat seisoa suorassa. Myrskyssä ja lumikuorman alla hento puu taipuu helpommin. Vahvat männyt saattavat myrskyn riepotuksessa kaatua juurineen. Profeetta Jeremia valitti aikanaan Jumalan edessä: "Herra, sinä olet taivutellut minua, ja minä olen taipunut" (Jer. 20:7). Hurskas Daavid kaatui, pahasti, julkisesti ja nöyryyttävästi. Juuri hänestä tuli Israelin suurin kuningas.

        Nöyryys ja suuruus kuuluvat yhteen, jos asioita katsoo Jumalan näkökulmasta. Muistan nuoruudestani raamatunopettajan, joka sanoi, ettei nöyräksi voi tulla muuten kuin nöyryytysten kautta. Usein nöyryytykset merkitsevät itkua, kipua ja tuskaa. Jotkut rukoilevat nöyryyttä, mutta parkuvat, kun Jumala ottaa heidät työnsä alle ja sallii heille nöyryytyksiä. Pyhän Hengen vaikutuksesta nöyryytykset synnyttävät pikku hiljaa nöyryyttä. Ilman taipumista Hengen työhön mieli saattaa elämän nöyryytyksissä muuttua mustaksi ja katkeraksi.


      • Kivaalukemista

        Liisi täti on armoitettu opettaja, mitä Raamattuun tulee.


      • Aamenia

        Amen.


      • Olkaapahyviä

        Opettavainen kirjoitus.


      • 5687

        586


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      117
      7010
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      108
      4767
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      59
      4036
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3374
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      704
      2117
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      240
      1479
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1368
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1348
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      53
      1306
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      982
    Aihe