Pentti Rönkän puhe Tammisunnuntaina 2004 juhlassa Raudaskylän koululla. Hyvät veteraaniveljet –ja sisaret, arvoisa juhlayleisö. Suomen kansan historia on pitkä. Se ei rajoitu vain yli 86 vuotta kestäneeseen itsenäisyyden aikaan, vaan ulottuu tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua olleeseen aikaan, jolloin esi-isämme alkoivat asuttaa tätä maata. Näin ollen meillä suomalaisilla on tuhansia vuosia kestänyt kunniakas, joskis vaikea taival kuljettuna.
Lukemattomien sukupolvien ja tuhansien vuosien aika tässä maassa on tehty paljon työtä korpien ja peltojen raivaamisessa jokapäiväisen leivän antajaksi, tuskalla, hiellä ja vaivalla kivien ja kannokoiden vääntämisellä pala palalta saatu maa tuottavaksi. Ilmaista, jos niin voisi sanoa, on ollut vain se maa-alue, jota merestä vapautuvana maan kohoamisen seurauksena on avautunut viljeltäväksi ja asuttavaksi rantaviivan siirtyessä. Esimerkiksi Iin korkeudella n.120 kilometriä lännemmäksi noin 9000 vuoden aikana. Mutta sekin alue on vaatinut oman työnsä, nämä lakeuden pellot kaikkinensa.
Tähän vuosituhantiseen ajanjaksoon sisältyy taistelut sotineen kansamme olemassaolon säilyttämisen puolesta näillä karuilla Pohjolan mailla, mutta meille ja kaikille edesmenneille sukupolville niin rakkailla mailla. Pitkän historiamme aikana olemme joutuneet käymään sotia yhteensä noin sadan vuoden ajan, sotia, jotka kulloinkin ovat päättyneet silloisiin rauhansopimuksiin alkaen Pähkinäsaaren rauhasta 1373, tuosta ikuisiksi ajoiksi tarkoitetusta rauhasta aina Pariisin rauhaan 1947 saakka. Tuo runsaan kuuden vuosisadan pituinen ajanjakso käsittää yhteensä yhdeksän eri rauhansopimusta, niihin sisältyen väliin muutamia rajan tarkistuksia erillissopimuksilla.
Ehkä viime vuosisata 1900-luku on kaikkien noiden sotajaksojen joukossa merkittävin. Sisältyyhän siihen nykyistä itsenäisyyttämme ja kansainvälisestikin tunnustettua asemaa ajatellen kolme sotaa: vapaussota, joka sittemmin muuttui kansalaissodaksi sekä talvi- ja jatkosota mukaan lukien Lapin sota.
Näin kansamme pitkään historiaan sisältyy lukematon määrä erilaisia merkkipäiviä, jotka eivät juuri ole esillä, mutta kuitenkin pysyvästi historiaan kirjattuja. Edellä mainittuihin kolmen sodan päiviin kuitenkin sisältyvät ne merkkipäivät, jotka ovat nykypolvienkin muistissa ja joita tavalla tai toisella vietetään. Niihin varhaisempiin kuuluva on tähän päivään liittyvä vapaussodan alkamisen muistopäivä 28. tammikuuta.
Me tiedämme ja tunnemme sen todeksi, miten suomalainen mies on tarvittaessa hyvinkin jääräpäinen, suorastaan periksi antamaton asiassa, jonka tietää ja tuntee oikeaksi. Tällöin vieraan vallan alle alistuminen on kuin tervan juontia, siitä on päästävä vapaaksi. Suomen sodan 1809 päättyessä saatu autonomia ja suhteellinen vapaus muuttui vähitellen isäntien taholta väärällä tavalla hallitsevaksi ja kansan itsemääräämisoikeutta rajoittavaksi.
Sellaisessa tilanteessa vähitellen syntyi ajatus itsenäisyydestä ja vieraan vallan ikeen päältä karistamisesta. Ensimmäisen maailmansodan jatkuessa ja Venäjän vallankumouksen tapahduttua nähtiin mahdollisuus maamme itsenäiseksi julistamiseen, joka tapahtuikin 6.12.1917. Se itsenäisyys ja vapaus oli kuitenkin vielä erikseen lunastettava. Maassa oli kaikesta huolimatta vielä 40.000 miehen vahvuinen venäläinen sotaväki, johon punakaartilaiset liittyivät.
Sisäisten levottomuuksien lisääntyessä senaatin puheenjohtaja Svinhufud valtuutti kenraaliluutnantti Mannerheimin ryhtymään toimiin järjestyksen palauttamiseksi. Tällöin suojeluskunnat määrättiin 25.1.1918 maan sotavoimaksi ja Mannerheim seuraavana päivänä ylipäälliköksi. Näihin aikoihin tapahtumat kehittyivät nopeasti kohti aseellista yhteenottoa. Viipurissa ja Taavetissa kahakoitiin. Suojeluskuntalaisten yritys vallata Viipuri epäonnistui. Pohjanmaalla suojeluskunnat alkoivat toimia oma-aloitteisesti. Mannerheim puolestaan käski joukkojaan riisumaan aseista Etelä-Pohjanmaalla olevat venäläiset varuskunnat alkaen 28.1.1918. Siitä alkoi monien kiivaitten ja veristen taistelujen sota maan vapauttamiseksi, päättyen valkoisten voitonparaatiin 16.5 Helsingissä.
Sota oli kuitenkin viiltänyt monet syvät haavat taistelussa veli veljeä vastaan, haavat, joiden parantuminen on kestänyt vuosikymmeniä. Kuitenkin tuo tammikuinen päivä on fanfaarien alkusoitto maamme todelliselle itsenäisyydelle ja vapaudelle ja sellaisenaan muistamisen arvoinen. 33 vuotta myöhemmin tuosta samasta päivästä tuli myös sotiemme maineikkaan ylipäällikkö Suomen Marsalkka Mannerheimin kuolinpäivä 28.1.1951.
Vielä myöhemminkin kansamme piti käydä taisteluun itsenäisyyden puolesta. Siitä kertovat meille talvi- ja jatkosodan, myös unohtumattomine merkkipäivineen, kuten talvisodan päättymispäivä 13.3.1940 ja Lapin sodan päättyminen 27.4.1945, josta päivästä on tullut kansallinen veteraanipäivä. Näiden lisäksi merkkipäiviä on myös edellä mainittu Itsenäisyyspäivä 6.12., kaatuneiden muistopäivä toukokuun kolmas sunnuntai ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivä 4.6, joka samalla on Marskin syntymäpäivä. On myös syytä muistaa kansallisten merkkihenkilöitten ja monien muiden tapahtumien muistoksi vietettävät päivät, jotka poikkeuksetta samalla ovat myös liputuspäiviä.
Sodat kansamme kohdalta olivat ohi, toivottavasti lopultakin ikuisiksi ajoiksi. Sotien vaatimat uhrit ovat olleet suuret, yhteensä lähes 100.000 kaatunutta sekä vielä elossa olevien kymmenien tuhansien kantaessa sodan haavoja kehossaan. Jotka alati ovat muistuttamassa lunnaista, jotka yhdessä kaatuneiden veljien kanssa piti maksaa meille luovuttamattomasta vapaudesta ja itsenäisyydestä. Mutta Suomen mies ja nainen ovat aina olleet valmiit panemaan kaikkensa alttiiksi sen puolesta, mikä meille on rakasta ja kallisarvoista. Se perinne jatkukoon ja muisto eläköön sukupolvesta toiseen.
Tähän ajankohtaan liittyy myös omakohtainen muisto. Ylihuomenna on tasan 60 vuotta siitä, kun tämän koulun suojista, lukion toiselta luokalta lähdin kutsuntaan ja siitä runsaan kolmen viikon päästä yhdessä toisten luokkatoverieni kanssa astuin Suomen armeijaan, vain 17-vuotiaana. , puolustamaan tätä maata. Se oli sitä aikaa.
Tänään saamme olla Jumalalle kiitollisia kaikesta siitä, mitä meillä on. Voimme liittyä psalmikirjoittajan sanaan hänen todetessaan, miten ”ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu” (Ps.16:6). Olemme selviytyneet sodista ja monista vaikeista koetuksen ajoista, mutta selviydymmekö rauhan ajasta. Kun tänä päivänä asettaa eteemme monenlaisia mahdollisuuksia, niin hyvässä kuin pahassa, tarvitaan entistä enemmän viisautta, päättäväisyyttä ja ymmärrystä oikeitten valintojen tekemiseksi.
Vapaus vailla vastuuta johtaa sekasortoon ja leväperäinen elämänasenne kurittomuuteen ja holtittomuuteen, joka ei ole kenellekään hyväksi. Entisajan kestävät arvot uskonto, koti ja isänmaa eivät saa tänäänkään olla unohduksissa, vain fraaseja, vaan ne on pidettävä arvossa. Terveen sukupolven kasvamiseksi on entistä enemmän kotien ja vanhempien kiinnitettävä huomiota ja vastuuntuntoa nousevan polven kasvatuksessa.
Kansana me olemme monessa kohtaa maailman kärkeä meitä suurempien ja rikkaampienkin maitten keskellä, mutta valitettavasti myös monessa kielteisessäkin asiassa. Veteraanien antama panos tämän maan ja kansan puolesta kannustakoon nousevaakin polvea hyvään, itsensä alttiiksi panevaan elämänlaatuun, niin että täällä kaikilla meillä suomalaisilla olisi hyvä olla. ”Ihana maa on tullut osaksemme, kaunis perintö on meille annettu”. Älkäämme koskaan tuhlatko sitä.
Lukemattomien sukupolvien ja tuhansien vuosien aika tässä maassa on tehty paljon työtä korpien ja peltojen raivaamisessa jokapäiväisen leivän antajaksi, tuskalla, hiellä ja vaivalla kivien ja kannokoiden vääntämisellä pala palalta saatu maa tuottavaksi. Ilmaista, jos niin voisi sanoa, on ollut vain se maa-alue, jota merestä vapautuvana maan kohoamisen seurauksena on avautunut viljeltäväksi ja asuttavaksi rantaviivan siirtyessä. Esimerkiksi Iin korkeudella n.120 kilometriä lännemmäksi noin 9000 vuoden aikana. Mutta sekin alue on vaatinut oman työnsä, nämä lakeuden pellot kaikkinensa.
Tähän vuosituhantiseen ajanjaksoon sisältyy taistelut sotineen kansamme olemassaolon säilyttämisen puolesta näillä karuilla Pohjolan mailla, mutta meille ja kaikille edesmenneille sukupolville niin rakkailla mailla. Pitkän historiamme aikana olemme joutuneet käymään sotia yhteensä noin sadan vuoden ajan, sotia, jotka kulloinkin ovat päättyneet silloisiin rauhansopimuksiin alkaen Pähkinäsaaren rauhasta 1373, tuosta ikuisiksi ajoiksi tarkoitetusta rauhasta aina Pariisin rauhaan 1947 saakka. Tuo runsaan kuuden vuosisadan pituinen ajanjakso käsittää yhteensä yhdeksän eri rauhansopimusta, niihin sisältyen väliin muutamia rajan tarkistuksia erillissopimuksilla.
Ehkä viime vuosisata 1900-luku on kaikkien noiden sotajaksojen joukossa merkittävin. Sisältyyhän siihen nykyistä itsenäisyyttämme ja kansainvälisestikin tunnustettua asemaa ajatellen kolme sotaa: vapaussota, joka sittemmin muuttui kansalaissodaksi sekä talvi- ja jatkosota mukaan lukien Lapin sota.
Näin kansamme pitkään historiaan sisältyy lukematon määrä erilaisia merkkipäiviä, jotka eivät juuri ole esillä, mutta kuitenkin pysyvästi historiaan kirjattuja. Edellä mainittuihin kolmen sodan päiviin kuitenkin sisältyvät ne merkkipäivät, jotka ovat nykypolvienkin muistissa ja joita tavalla tai toisella vietetään. Niihin varhaisempiin kuuluva on tähän päivään liittyvä vapaussodan alkamisen muistopäivä 28. tammikuuta.
Me tiedämme ja tunnemme sen todeksi, miten suomalainen mies on tarvittaessa hyvinkin jääräpäinen, suorastaan periksi antamaton asiassa, jonka tietää ja tuntee oikeaksi. Tällöin vieraan vallan alle alistuminen on kuin tervan juontia, siitä on päästävä vapaaksi. Suomen sodan 1809 päättyessä saatu autonomia ja suhteellinen vapaus muuttui vähitellen isäntien taholta väärällä tavalla hallitsevaksi ja kansan itsemääräämisoikeutta rajoittavaksi.
Sellaisessa tilanteessa vähitellen syntyi ajatus itsenäisyydestä ja vieraan vallan ikeen päältä karistamisesta. Ensimmäisen maailmansodan jatkuessa ja Venäjän vallankumouksen tapahduttua nähtiin mahdollisuus maamme itsenäiseksi julistamiseen, joka tapahtuikin 6.12.1917. Se itsenäisyys ja vapaus oli kuitenkin vielä erikseen lunastettava. Maassa oli kaikesta huolimatta vielä 40.000 miehen vahvuinen venäläinen sotaväki, johon punakaartilaiset liittyivät.
Sisäisten levottomuuksien lisääntyessä senaatin puheenjohtaja Svinhufud valtuutti kenraaliluutnantti Mannerheimin ryhtymään toimiin järjestyksen palauttamiseksi. Tällöin suojeluskunnat määrättiin 25.1.1918 maan sotavoimaksi ja Mannerheim seuraavana päivänä ylipäälliköksi. Näihin aikoihin tapahtumat kehittyivät nopeasti kohti aseellista yhteenottoa. Viipurissa ja Taavetissa kahakoitiin. Suojeluskuntalaisten yritys vallata Viipuri epäonnistui. Pohjanmaalla suojeluskunnat alkoivat toimia oma-aloitteisesti. Mannerheim puolestaan käski joukkojaan riisumaan aseista Etelä-Pohjanmaalla olevat venäläiset varuskunnat alkaen 28.1.1918. Siitä alkoi monien kiivaitten ja veristen taistelujen sota maan vapauttamiseksi, päättyen valkoisten voitonparaatiin 16.5 Helsingissä.
Sota oli kuitenkin viiltänyt monet syvät haavat taistelussa veli veljeä vastaan, haavat, joiden parantuminen on kestänyt vuosikymmeniä. Kuitenkin tuo tammikuinen päivä on fanfaarien alkusoitto maamme todelliselle itsenäisyydelle ja vapaudelle ja sellaisenaan muistamisen arvoinen. 33 vuotta myöhemmin tuosta samasta päivästä tuli myös sotiemme maineikkaan ylipäällikkö Suomen Marsalkka Mannerheimin kuolinpäivä 28.1.1951.
Vielä myöhemminkin kansamme piti käydä taisteluun itsenäisyyden puolesta. Siitä kertovat meille talvi- ja jatkosodan, myös unohtumattomine merkkipäivineen, kuten talvisodan päättymispäivä 13.3.1940 ja Lapin sodan päättyminen 27.4.1945, josta päivästä on tullut kansallinen veteraanipäivä. Näiden lisäksi merkkipäiviä on myös edellä mainittu Itsenäisyyspäivä 6.12., kaatuneiden muistopäivä toukokuun kolmas sunnuntai ja Puolustusvoimain lippujuhlan päivä 4.6, joka samalla on Marskin syntymäpäivä. On myös syytä muistaa kansallisten merkkihenkilöitten ja monien muiden tapahtumien muistoksi vietettävät päivät, jotka poikkeuksetta samalla ovat myös liputuspäiviä.
Sodat kansamme kohdalta olivat ohi, toivottavasti lopultakin ikuisiksi ajoiksi. Sotien vaatimat uhrit ovat olleet suuret, yhteensä lähes 100.000 kaatunutta sekä vielä elossa olevien kymmenien tuhansien kantaessa sodan haavoja kehossaan. Jotka alati ovat muistuttamassa lunnaista, jotka yhdessä kaatuneiden veljien kanssa piti maksaa meille luovuttamattomasta vapaudesta ja itsenäisyydestä. Mutta Suomen mies ja nainen ovat aina olleet valmiit panemaan kaikkensa alttiiksi sen puolesta, mikä meille on rakasta ja kallisarvoista. Se perinne jatkukoon ja muisto eläköön sukupolvesta toiseen.
Tähän ajankohtaan liittyy myös omakohtainen muisto. Ylihuomenna on tasan 60 vuotta siitä, kun tämän koulun suojista, lukion toiselta luokalta lähdin kutsuntaan ja siitä runsaan kolmen viikon päästä yhdessä toisten luokkatoverieni kanssa astuin Suomen armeijaan, vain 17-vuotiaana. , puolustamaan tätä maata. Se oli sitä aikaa.
Tänään saamme olla Jumalalle kiitollisia kaikesta siitä, mitä meillä on. Voimme liittyä psalmikirjoittajan sanaan hänen todetessaan, miten ”ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu” (Ps.16:6). Olemme selviytyneet sodista ja monista vaikeista koetuksen ajoista, mutta selviydymmekö rauhan ajasta. Kun tänä päivänä asettaa eteemme monenlaisia mahdollisuuksia, niin hyvässä kuin pahassa, tarvitaan entistä enemmän viisautta, päättäväisyyttä ja ymmärrystä oikeitten valintojen tekemiseksi.
Vapaus vailla vastuuta johtaa sekasortoon ja leväperäinen elämänasenne kurittomuuteen ja holtittomuuteen, joka ei ole kenellekään hyväksi. Entisajan kestävät arvot uskonto, koti ja isänmaa eivät saa tänäänkään olla unohduksissa, vain fraaseja, vaan ne on pidettävä arvossa. Terveen sukupolven kasvamiseksi on entistä enemmän kotien ja vanhempien kiinnitettävä huomiota ja vastuuntuntoa nousevan polven kasvatuksessa.
Kansana me olemme monessa kohtaa maailman kärkeä meitä suurempien ja rikkaampienkin maitten keskellä, mutta valitettavasti myös monessa kielteisessäkin asiassa. Veteraanien antama panos tämän maan ja kansan puolesta kannustakoon nousevaakin polvea hyvään, itsensä alttiiksi panevaan elämänlaatuun, niin että täällä kaikilla meillä suomalaisilla olisi hyvä olla. ”Ihana maa on tullut osaksemme, kaunis perintö on meille annettu”. Älkäämme koskaan tuhlatko sitä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No johan tuli taas vuodatusta!
En kyllä jaksanut lukea paria virkettä pidemmälle, on nimittäin aika paha kankkunen ja pitäis vielä pian lähteä asiolle,voi vittu!Mut kirjota ihmeessä kai niitä joku jaksaa lukeakin!Itse kyllä luen mielummin erööttisia tarinoita Jallusta, tai vaikka Pirkka niksejä, tai oikeastaan mitä vain kunhan se on Suomeksi!