Juoru on mukava kertoa ja mukava kuulla?

Sley

Kahdeksas käsky.
Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Juoru on mukava kertoa ja mukava kuulla. Kuulemme toisesta ihmisestä mieluummin huonoja kuin hyviä uutisia. Eivät iltapäivälehdetkään muuten niin hyvin myisi. Mutta kuinka voimmekaan vahingoittaa toista pahoilla puheillamme! Siksi, suojellakseen kunniaamme ja mainettamme, Jumala sääti meille juoruakoille ja -ukoille oman käskyn.

Todistaja

Kahdeksas käsky viittaa oikeusistuimeen. Oikeudessa todistajan on puhuttava totta. Väärän todistuksen antaminen, valehtelu ja asioiden vääristely johtavat rangaistukseen. Arkielämässä on aivan samoin. Puhuessamme olemme joka hetki todistajan paikalla. Tuomarina ja lautamiehistönä on kaikkinäkevä ja tuomioissaan erehtymätön Jumala. Jeesus vaatii meiltä ehdotonta totuudellisuutta: “Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa: ’Ei’. Enempi on pahasta.” (Matt 5:37). Jos joudumme kovin paljon selittelemään puheitamme, emme ole paljastuneet totuuden vierestä puhujiksi vain Jumalalle, vaan myös läheisemme ovat kadottamassa luottamuksensa meihin.

Kielen synnit

Apostoli Jaakob käyttää kirjeensä koko 3. luvun varoittaakseen pahan puheen voimasta (Lue se!). Valheella perkele viekotteli ensimmäiset ihmiset syntiin. Perättömällä syytöksellä Potifarin vaimo ajoi Joosefin vankilaan. Väärien todistajien avulla Jeesukselle haettiin kuolemantuomio. Yhtä lailla me syyllistymme tämän käskyn rikkomiseen, kun panettelemme toista tai levitämme juttuja pahassa tarkoituksessa, olivatpa ne tosia tai eivät. Kukaan ei ole tässä viaton. Jaakob osoittaa, kuinka kukaan ei ole kesyttänyt kieltä, vaan “se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä”.

Rakentava puhe

Tässä maailmassa parasta puhetta on kuulla Evankeliumin saarna, Sana Jeesuksesta, syntien sovittajasta. Vain Hän oli nuhteeton puheissaankin ja oli sitä meidän edestämme. (Ks. 1 Piet 2:21-24.) Oikeaa ja hyvää puhetta on myös toisen puolustaminen ja kaiken selittäminen parhain päin. Läheisen nuhteleminen synnistä kahden kesken on parempi kuin puhua asiasta kaupungilla. Joka siihen lähtee, ottaa riskin, sillä se voi johtaa joko oikeaan parannukseen (Natan-Daavid, 2 Sam 12) tai tulla todella kalliiksi (Johannes-Herodes, Matt 14).
http://sley.fi/mediakirjasto/2568/kahdeksas-kasky-ala-sano-vaaraa-todistusta-lahimmaisestasi

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syntisynniksi

      Epäilen vahvasti että tämä usein tapahtuva toisten tekstien nostelu on hyvin lähellä syntiä. Ei hän joka tätä koko ajan tekee ole liikkeellä aivan puhtain sydämin. Ainakin minä itse olisin huolissani.

      • JonkaHerraLähettää

        Ateistien palsta on vas.valikossa.

        Et ole uskova kaikesta päätellen, sillä palstan aihe on profetaallinen.
        Et ole teologi, joten omat selityksesi saa seurauksia lopulta.
        Sinä olet sanova: Minä en pidä tästä.
        _________________________________
        Varoitus.
        22:18 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
        22:19 ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
        22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
        22:21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen


      • MaijaliisaH

        syntisynniksi
        9.7.2015 22:05
        Epäilen vahvasti että tämä...
        Varmasti oletkin huolissasi koska Herra ei sinua ole lähettänyt satuilemaan.


      • syntisynniksi

        Kovasti tuntuu kummalliselta että alatte uskovaista ihmistä tuomitsemaan. Onko Jumala antanut teille sellaisen tuomiovallan jota ei muilla ole? Jokaisen kannattaa keskittyä juolehtimaan omasta kuolemattomasta sielusta ja snti pitää saarnata synniksi.


      • Totuutta

        On antanut tuomiovallan synnille ja valheelle, että rehellisyyttä pitää puhua.
        On aivan sama mitä suu puhuu, sillä jos joku haluaa, että raamatunopettajan opetuksia ei saisi olla alustuksena profetaallisina avauksina, niin se on itse paholaisesta.
        Paholaisen työt tuomitaan pois pantaviksi raamatun mukaan.
        Lueppa aloitus uusdestaan.
        Turha on sanoa, että olen uskova jos tekstin sisältö kertoo päinvastaista.


      • syntisynniksi

        On maallinen valta ja taivaallinen valta. Me olemme täällä molempien alla. Jatkuvasti tapahtuva palstahäiriköinti kopiointeineen pilaa uskoviennmaineen. Sitäkö sinä haluat?


      • Nemuidenkosynnitvain

        Jos raamatunopettajien alustus profetioksi ei kelpaa, niin siirryppä sitten ateismi, satu- tai muille vastaaville palstoille ''häiriköimään'', sillä Raamatullinen totuus on aina profetaallisissa viesteissä lähtökohtana.
        Mielenilmauksillesi on Suomi24 varannut useita palstoja sinullekin.
        Profetiat palstalla on palstan aiheeseen kuulumaton aina häiriköintiä ja oletkin hyvä siinä ihan itse.
        Ateistille Jumalan sana on häiriköintiä ja uskovalle ateistin mielipiteet ovat häiriköintiä profetaallisella palstalla.
        Valitse siis vapaasti elämänkatsomuksesi ja palstan aihealueen mukaisesti.
        Silloin syntitaakkasi kevenee.


      • syntisynniksi
        Nemuidenkosynnitvain kirjoitti:

        Jos raamatunopettajien alustus profetioksi ei kelpaa, niin siirryppä sitten ateismi, satu- tai muille vastaaville palstoille ''häiriköimään'', sillä Raamatullinen totuus on aina profetaallisissa viesteissä lähtökohtana.
        Mielenilmauksillesi on Suomi24 varannut useita palstoja sinullekin.
        Profetiat palstalla on palstan aiheeseen kuulumaton aina häiriköintiä ja oletkin hyvä siinä ihan itse.
        Ateistille Jumalan sana on häiriköintiä ja uskovalle ateistin mielipiteet ovat häiriköintiä profetaallisella palstalla.
        Valitse siis vapaasti elämänkatsomuksesi ja palstan aihealueen mukaisesti.
        Silloin syntitaakkasi kevenee.

        Jokainen Raamatun teksti ei ole profeetallinen eikä jokainen profetia ole Raamatusta! Kuka vain osaa kopioida toisten sanomisia Internetistä ja siten tämä keskustelu muuttuu vain kopiointitaitojen esittelyksi. Se ei ole tarkoitus. Jos saat jotakin iloa siitä että sotket tämän keskustelun lainoillasi olet synnin pauloissa.


      • AsiantuntijoiltaFaktaa
        syntisynniksi kirjoitti:

        Jokainen Raamatun teksti ei ole profeetallinen eikä jokainen profetia ole Raamatusta! Kuka vain osaa kopioida toisten sanomisia Internetistä ja siten tämä keskustelu muuttuu vain kopiointitaitojen esittelyksi. Se ei ole tarkoitus. Jos saat jotakin iloa siitä että sotket tämän keskustelun lainoillasi olet synnin pauloissa.

        Eli siis. Et ole aloituksen tekstistä samaa mieltä ateistina, joten et osaa jatkaa asiallisesti aloituksen tekstin käsittelyä.
        Aina alustus oltava keskustelulle.
        Mutta jos profetiat palstalla on ateisteja niin arvata saattaa, että jatkoa aloitukseen tulee vain aten ajatuksista, joissa kielletään Jumala, Raamattu ja raamatun profetiat.
        Profetia on Jumalan puhetta ja se tarkistetaan aina raamatunmukaiseksi.
        Ellei ole raamatunhengessä annettu, se ei ole profetiaa vaan ennustajaeukkojen ennustuksia, joille palsta rajatiedon puolella.
        Asiantuntijoilta faktaa oltava, ellet halua sieluasi kadottaa.
        Raamattu kertoo Jumalansanan vääristelijöiden tuomioista karua kieltä.


    • Sley sanoi :
      Kahdeksas käsky.

      Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
      ___________
      Ei vaan yhdeksäs käsky.

      http://kultaomeniahopeamaljoissa.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=19&t=58

      Katolinen kirkko poisti toisen käskyn (kuvainpalvelukielto) ja jotta
      käskyjen lukumäärä olisi pysynyt samana , jaettiin kymmenes käsky "puoliksi" kahteen suurinpiirtein
      samamerkityksisiin osiin , ja muita käskyjä siirrettiin pykälän verran ensimmäisen käskyn suuntaan - kas
      simsalabim - kuvainpalvelukielto hävisi,mutta käskyt ensimmäisen ja 10:nnen välissä ovat luterilaisilla
      ja katolisilla eri järjestyksessä kuin muilla kirkkokunnilla.

      5. Mooseksen kirja
      9. Käsky :
      5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      179
      2339
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      41
      1822
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1646
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1346
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1332
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1126
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1076
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1034
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      766
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      46
      709
    Aihe