Ei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain teoista. Room. 3:20.
» Ei yksikään ihminen», sanoo apostoli, » tule vanhurskaaksi lain teoista.» Hän käyttää tässä oikeastaan sanaa liha muistuttaakseen luonnollista syntymäämme, jonka kautta kaikki liha on saanut luontonsa, kuten Kristus sanoo: »Mikä lihasta on syntynyt, on liha.» Mutta nyt on »kaikki liha», kaikki ihmisluonto sellainen, miksi se tuli syntiinlankeemuksessa, aina yhtä täynnä vanhan käärmeen kylvöä ja kuollut siltä elämältä, joka on Jumalasta.
Sillä koko luonto oli saanut Luojalta käskyn, että kaiken piti lisääntyä lajinsa mukaisesti, ruohojen, yrttien ja puiden, kunkin lajinsa mukaan, kalojen, lintujen ja kaikenlaisten eläinten - kukin säilyttäisi lisääntyessään lajinsa kuten myös olemme nähneet tapahtuneen. Kuten käärmeestä syntyy vain käärmeitä, ja pantterin poikasista tulee myös panttereita, niin ovat kaikki ihmislapsetkin syntyessään saaneet saman luonnon, joka ensimmäisillä langenneilla ihmisillä oli. Se on nimittäin täynnä käärmeen kylvöä, vihollisuutta Jumalaa vastaan, hänen olentonsa ja tahtonsa halveksumista, taipumusta kaikkeen pahaan, kuten Jumala jo Raamatun kuudennessa luvussa kuvaa ihmistä, että hänen pahuutensa oli suuri, ja kaikki hänen sydämensä aikeet ja ajatukset olivat aina vain pahoja. Tällainen on nyt luonnostaan kaikki liha s.o. kaikki ihmiset.
Kun nyt tätä ajattelemme, voimme ymmärtää, miksi apostoli niin päättävästi sanoo, ettei yksikään ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista. Sillä kun synnynnäinen luonto on niin täynnä syntiä. Jumala, asettaa sitä vastaan pyhän lakinsa kuvastimen, joka ei suvaitse edes vähintäkään syntistä ajatusta, vähintäkään kylmäkiskoisuutta Jumalaa tai lähimmäistä kohtaan, vaan vaatii, että meidän on rakastettava Jumalaa kaikesta sydämestämme, kaikista sielunvoimista ja kuten itseämme rakastettava jokaista ihmistä, ei vain joitakuita, vaan kaikkia lähimmäisiksemme kutsuttavia ja tätä ei vain joskus, vaan joka ainoa hetki elämässämme. Kuinka silloin kukaan voi kelvata Jumalalle omassa persoonassaan?
Vihdoin muistettakoon tässä vielä asia, joka selittää, miksikä ei yksikään ihminen voi lain teoista tulla vanhurskautetuksi, asia, jota harvat ihmiset ajattelevat. Nimittäin jo pelkkä Jumalan lain olemassaolo ja se, että me sitä tarvitsemme kylliksi meidän langettamiseksemme Jumalan tuomion alaisiksi.
Ensiksi se seikka, että Jumala on antanut meille sellaisen lain uhkauksineen ja lupauksineen, on jo riittävä todistus siitä, ettemme ole hyviä, koska tarvitsimme käskyjä ja uhkauksia. Toiseksi vain se, että teet hyvää ja pakenet pahaa lain tähden, sen uhkausten ja lupausten tähden, on jo musta tahra kaikessa hurskaudessasi. Sillä meidänhän pitäisi tehdä kaikki hyvä vain sydämemme sisäisestä hyvyydestä muutenhan olemme pettureita, joita vain ulkonainen voima pidättää pahan harjoituksesta, jota me kuitenkin sydämessämme suosimme. Jos joku esiin. jättää sinulle lapsensa viikon ajaksi ja samalla sanoo: Minun täytyy valitettavasti pyytää teitä vartioimaan lastani, ettei se rupea mitään varastamaan, ja joskin sinä lasta niin uskollisesti vartioitsisit, että voit jättää hänet takaisin todistaen, ettei se ole varastanut mitään onko tämä silloin hyvä todistus tuosta lapsesta? Surkuteltava lapsi, sanot. Miksi niin? Eihän se ole varastanut? Ei olekaan, sanot mutta vain se seikka, että sitä on vartioitava, on jo sinänsä kyllin huolestuttava merkki lapsesta. Aivan samoin on meidän laitamme.
Onhan laki juuri sellainen vartija, joka kaikkialla meitä valvoo sanoen: Älä varasta! Älköön sinulla olko muita jumalia Älä tapa! Älä tee huorin! Älä valehtele! Mitä todistavat sellaiset käskyt ja muistutukset muuta, kuin että olemme varkaita, huorintekijöitä, murhamiehiä, valehtelijoita? Sillä sanoohan käsky: Älä varasta hiljaa korvaamme: olet sellainen, jota täytyy vartioida, mutta nyt et saa varastaa. Ja käsky: »Älä tee huorin» sanoo meille: sinulla on paha himo, mutta et saa sitä noudattaa. Käsky: »Älköön sinulla olko muita jumalia» sisältää: sinä et rakasta minua, minun täytyy käskeä sinulle sitä.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor7-10.html
Heinäkuun 10 pnä
Rosenius
1
144
Vastaukset
- Luesanaa
Nyt atet, herätys.
Roseniuksella on asiaa haudan takaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760