Juha Sipilän on kehityttävä johtajana

Liikkeenjohdon konsultti Pasi Sillanpää kaipaa Puheenvuoron blogissaan pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) avoimempaa otetta keskusteluun poliittisista arvovalinnoista.
Sillanpää arvioi, että Sipilän johtamistyyli on muuttunut menneiden aikojen yritysjohtajien tyyliksi, jossa vaihtoehdoista ei keskustella. Samaan aikaan profiiliaan nostaa edelleen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on Sillanpään mukaan onnistunut häivyttämään poliittiset ideologiat ajattelustaan ja esiintymisistään.

- Vaikeassa tilanteessa kansakunnan johtajalla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin hänen on kyettävä antamaan uusi suunta. Toisekseen hänen on rauhoitettava kansaa sillä, että vaikeuksista selvitään, Sillanpää kirjoittaa.


- Maamme ylimmässä johdossa on tällä hetkellä kaksi hyvin erilaista johtajaa. Presidentti Sauli Niinistö on lakimies, joka on tehnyt pitkän uran politiikassa. Hänet on aina tunnettu hieman kärkevänä, mutta myös objektiivisuuteen pyrkivänä johtajana. Pääministeri Juha Sipilä on puolestaan politiikassa nuori, mutta liike-elämässä onnistunut insinööri, jonka vahvuus näyttäytyy ensisijaisesti pyrkimyksessä loogiseen ajatteluun.

Sillanpää vertaa Sipilän johtamistyyliä keskustan entiseen pääministeriin Matti Vanhaseen, jonka muistetaan maininneen, ettei keskeneräisistä päätöksistä kannata keskustella.

- Hän oli oppinut mattivanhasmaisen politiikanteon, jossa asioista ei puhuta julkisesti, vaan keskustelu pyritään pitämään ydinryhmän hallussa. Ajattelu sopii erinomaisesti yrityksiin, joissa omistajalla on vahva valta. Sen sijaan se ei vastaa demokraattisen päätöksenteon ideaa eikä sovi edes nykyaikaisesti johdettuun yritykseen, Sillanpää kirjoittaa.

- Samaan aikaan presidentti Niinistö on pyrkinyt nostamaan kipeitäkin aiheita keskusteluun.

Sillanpää suhtautuu kielteisesti hallitusohjelmassa ilmoitettujen leikkausten jälkeen Sipilän joukoilta tulleeseen vastaukseen, kun ohjelmaa arvosteltiin.

- Tässä kohdassa nousee hallituksemme kokemattomuus näkyviin ja siinä asiassa Sipilän on joko kehityttävä tai sitten olemme pian isommassa kriisissä.

- Se tarkoittaa avointa keskustelua valinnoista ja kykyä asettua useiden ihmisryhmien tilanteeseen. Sipilä ei tällä hetkellä onnistu tässä asiassa tällä hetkellä. Hän käyttäytyy etäisen insinöörin tavoin, joka suunnittelee asiat itse omassa pikku kopissaan ja tulee kertomaan mitä on keksinyt. Näin on toimittu vuosikausia teollisuudessakin. Asioita on suunniteltu toisten puolesta kuuntelematta asiakasta.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Onpa hätäinen arvio. Runsaan kuukauden mittaisen pääministerikauden jälkeen Sipilän tyylistä on vaikea sanoa yhtään mitään. Eduskunta ja hallitus ovat päässeet kohtaamaan toisensa vasta kerran.

Äänestä
  • Olet oikeassa tuon johtamisjänteen suhteen. Ei hyvä johtaja kaikkea voi ykskaks muuttaa. Siihen tarvitaan aikaa ja ymmärrystä.

    Äänestä

  • Huomioitko, että Sillanpää arvioi Sipilän toimintaa myös ennen vaaleja.
    Silloinkin Sipilä vältti ottamasta oikeastaan mihinkään vaikeampaan asiaan mitään kantaa.

    Kysymys on siitä, että Sipilän tyylinä on esittää asiat vaihtoehdottomina. Se on suurta typeryyttä.

    Tuo "JompenrakasHVjohtaja" voisi olla kommentoimatta, koska ei näytä ymmärtävän johtamisesta yhtään mitään.

    Äänestä

  • Auvo_Kaartinen kirjoitti:

    Huomioitko, että Sillanpää arvioi Sipilän toimintaa myös ennen vaaleja.
    Silloinkin Sipilä vältti ottamasta oikeastaan mihinkään vaikeampaan asiaan mitään kantaa.

    Kysymys on siitä, että Sipilän tyylinä on esittää asiat vaihtoehdottomina. Se on suurta typeryyttä.

    Tuo "JompenrakasHVjohtaja" voisi olla kommentoimatta, koska ei näytä ymmärtävän johtamisesta yhtään mitään.

    Pääministeri Juha Sipiläähän hän kommentoi, eikä varsinaisesti arvostele häntä siitä, ettei tämä itse ottaisi kantaa, vaan toivoo sen lisäksi "avoimempaa otetta" ja siihen liittyen "keskustelua".

    Politiikot keskustelevat, kun sen aika on, lähinnä tavatessaan toisiaan. Osin myös toiminta eduskunnan kyselytunneilla, välikysymyksissä ja annettaessa medialle lausuntoja voidaan ymmärtää "keskusteluksi", mutta kuten totesin, tämän runsaan kuukauden aikana siihen ei ole ollut tilaisuus kuin kerran. Nyt kansanedustajat ovat kesälomalla, eivätkä välitä keskustella. Keskusteluun tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta.

    Sama koskee avointa otetta. Julkisesta hallitusohjelmasta käytiin vilkas keskustelu eduskunnassa. Minkälaista muuta avoimuutta olisi pitänyt vielä olla? Lakiesitysten valmistelu on vasta alkutekijöissään ja vasta syksyllä nähdään, kuinka avointa niiden eteneminen suhteessa eduskuntaan on.

    Kommentti "samaan aikaan presidentti Niinistö on pyrkinyt nostamaan kipeitäkin aiheita keskusteluun" on lapsellinen. Presidentti on kommentoinut asioita kiitettävästi, mutta keskustelun kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Niinistöllä ei ole ollut keskustelukumppaneita, eikä hän ole pyytänyt kansalaisia keskustelemaan keskenään joistakin tietyistä aiheista. Niinpä presidentin kommentoimat aiheet eivät ole herättäneet keskustelua edes tällaisilla keskustelupalstoilla, vaan aiheet ovat samoja kuin aina ennenkin.

    Äänestä

Kyllä se vähän on kuten proffa arvioi.

Äänestä

Ne jotka osaavat tekevät, jotka eivät osaa tehdä opettavat, jotka eivät osaa opettaa toimivat konsultteina.

Onko Sillanpäällä mitään näyttöä ovista johtaja saavutuksista

Äänestä
  • Katso miehen LinkedIn profiili. Sillanpää on toiminut johtajana vuodesta 1997 lähtien.

    Äänestä

Juha Sipilä on nk heikko johtaja. Hän on huono pääministeri.

Äänestä
  • Missä olikaan sinun kommentit mistä vois niin päätellä?? Noin näytät vain oman tyhmyytesi. Mielestäni Sipilä on erittäin sovitteleva henkilö, ei tyrmää heti vastakkaisiakaan esityksiä. Vaan pohtii niitä, ja punnitsee mielessään, olisiko niiistä jotain mukaan otettavaa.
    Tuo jos mikään tuntuu hyvältä, kun kaikkia asioita pohditaan useammalta taholta, eikä tyrmätä vain sen vuoksi jos sen esittää toisen puolueen henkilö.
    Tuohon Kreikka lainaan sen verran, että ei euroakaan enää suomelta. Sillä tuo Tsipras on sellainen sosialisti pelle, sillä ei ole tarkoituskaan maksaa mitään takaisin, vaan päästä taas kolmevuotta eteenpäin lainarahoilla.
    Katsotaan nyt mihinkä eurooppa lankeaa, ja hirtetäänkö tuo Tsipras munistaan kolmen vuoden päästä.

    Äänestä

  • Sipilä saattaa olla Suomen historian heikoin ja tyhmin pääministeri. Jo nyt hän on pettänyt vaalilupaukset.

    Äänestä

Eiköhän anneta Juhalle työrauha tässä vaikeassa tilanteessa, ennenkuin Suomikin on Kreikkana.
Päinvastoin meidän pitäisi kaikkien puhaltaa yhteen hiileen ja ymmärtää, että velkaantuminen on pysäytettävä mahdollisimman nopeasti. Vahva talous yhteiskunnalla on kuitenkin paras sosiaaliturvamme.
Nyt joudutaan puuttumaan verotuksen tarpeeseen ja se ei ole kivaa kaikille ensi alkuun. Oikein toteutettuna kirpaisee kuitenkin hyvin vähän, joutuu ehkä tekemään vähän enemmän töitä pienemmällä palkalla , voi jäädä joku ulkomaanmatkakin väliin.
Mulle kaikki ja heti menttaliteetti ei ole toiminut, suomalaisista on tullut maailman suurimpia valittajia lähes kaikesta.
Vihervasurit ja Demarit, Kokoomuksen hyvällä avustuksella on saannut meidät tähän jamaan, se tyyli on jo kokeiltu.
Nyt kaivataan Sipilän uutta tyyliä ja tuulia, professoreita lausuntoja antamaan on meillä myös puolet liikaa.

Äänestä

Oliko tämä joku Tupperware-konsultti, joka esitti arvionsa Sipilästä. Konsultithan ovat yleensä niitä henkilöitä, jotka ovat pois potkittuja omista tehtävistään, jotka koskivat oikeita töitä.
Tuskin Sipilä lepää tuonkin älykääpiö konsultin tuen varassa.

Äänestä

on synnynnäinen johtaja, nykytilanteessa mies paikallaan..

Äänestä

Juha Sipilän heikkous nähtiin nyt Brysselissä. Osaamatonta ja kielitaidotonta Sipilää vietiin kuin litran mittaa.

Äänestä

Juhani Tamminen on kuvannut Juha Sipilää heikoksi johtajaksi. Tammisen mukaan Sipilältä puuttuu taito,tahto ja tunne.

Äänestä
  • Tamminen on täysin oikeassa tässä.

    Äänestä

Olen nyt asiaa jonkin aikaa tarkkailleella samaa mieltä Pasi Sillanpään kanssa.

Äänestä

Miljonääri Sipilä oli varmaan hyvä kusettamaan palkollisiaan, mutta pääministerin hommasta hän ei ole saanut minkäänlaista otetta.

Äänestä

Tähän saakka Juha Sipilä ei ole kyennyt osoittamaan johtajuutta. Johtuuko tämän hänen yleisestä kyvyttömyydestään vai eikö hän ole vain saanut otetta pääministerin tehtävästä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muuten_kriisi_syvenee kirjoitti:

Liikkeenjohdon konsultti Pasi Sillanpää kaipaa Puheenvuoron blogissaan pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) avoimempaa otetta keskusteluun poliittisista arvovalinnoista.
Sillanpää arvioi, että Sipilän johtamistyyli on muuttunut menneiden aikojen yritysjohtajien tyyliksi, jossa vaihtoehdoista ei keskustella. Samaan aikaan profiiliaan nostaa edelleen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on Sillanpään mukaan onnistunut häivyttämään poliittiset ideologiat ajattelustaan ja esiintymisistään.

- Vaikeassa tilanteessa kansakunnan johtajalla on kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin hänen on kyettävä antamaan uusi suunta. Toisekseen hänen on rauhoitettava kansaa sillä, että vaikeuksista selvitään, Sillanpää kirjoittaa.


- Maamme ylimmässä johdossa on tällä hetkellä kaksi hyvin erilaista johtajaa. Presidentti Sauli Niinistö on lakimies, joka on tehnyt pitkän uran politiikassa. Hänet on aina tunnettu hieman kärkevänä, mutta myös objektiivisuuteen pyrkivänä johtajana. Pääministeri Juha Sipilä on puolestaan politiikassa nuori, mutta liike-elämässä onnistunut insinööri, jonka vahvuus näyttäytyy ensisijaisesti pyrkimyksessä loogiseen ajatteluun.

Sillanpää vertaa Sipilän johtamistyyliä keskustan entiseen pääministeriin Matti Vanhaseen, jonka muistetaan maininneen, ettei keskeneräisistä päätöksistä kannata keskustella.

- Hän oli oppinut mattivanhasmaisen politiikanteon, jossa asioista ei puhuta julkisesti, vaan keskustelu pyritään pitämään ydinryhmän hallussa. Ajattelu sopii erinomaisesti yrityksiin, joissa omistajalla on vahva valta. Sen sijaan se ei vastaa demokraattisen päätöksenteon ideaa eikä sovi edes nykyaikaisesti johdettuun yritykseen, Sillanpää kirjoittaa.

- Samaan aikaan presidentti Niinistö on pyrkinyt nostamaan kipeitäkin aiheita keskusteluun.

Sillanpää suhtautuu kielteisesti hallitusohjelmassa ilmoitettujen leikkausten jälkeen Sipilän joukoilta tulleeseen vastaukseen, kun ohjelmaa arvosteltiin.

- Tässä kohdassa nousee hallituksemme kokemattomuus näkyviin ja siinä asiassa Sipilän on joko kehityttävä tai sitten olemme pian isommassa kriisissä.

- Se tarkoittaa avointa keskustelua valinnoista ja kykyä asettua useiden ihmisryhmien tilanteeseen. Sipilä ei tällä hetkellä onnistu tässä asiassa tällä hetkellä. Hän käyttäytyy etäisen insinöörin tavoin, joka suunnittelee asiat itse omassa pikku kopissaan ja tulee kertomaan mitä on keksinyt. Näin on toimittu vuosikausia teollisuudessakin. Asioita on suunniteltu toisten puolesta kuuntelematta asiakasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu