Taas meni Kreikkaan Suomesta kaksi miljardia.

taas-me-tienataan

Kreikka on konkurssissa mutta EVM veivaa Suomelta 2 -miljaardia lisää rahaa kreikkalaisille ja jutta hykertelee tyytyväisyyttään. Kyllä meitä kustaan Kreikan taholta silmään raskaasti.

Jos sopu syntyy ja Kreikan lista hyväksytään, kasvaa Suomen vastuu 1–2 miljardilla eurolla. Etlan Vesa Vihriälä kuitenkin muistuttaa, ettei Suomesta mene suoraan rahaa Kreikalle.

Kreikka antoi euromaille odotetun listan konkreettisista talousuudistuksista myöhään torstai-iltana.

Listalla ovat Kreikan ehdotukset, joilla maa pyrkii vakuuttamaan velkojansa siitä, että se ansaitsee kolmannen tukipaketin. Listalla on esimerkiksi veronkorotuksia ja myös eläkkeitä leikataan ja erityisesti varhaiseläkkeiden myöntämistä rajoitetaan.

IS kysyi Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen toimitusjohtajalta Vesa Vihriälältä kuusi kysymystä Kreikan listasta.

1. Tuleeko Kreikan lista riittämään EU:lle?
– Vaikeaa sanoa vielä tässä vaiheessa. Saa nähdä, miten jäsenmaat suhtautuvat asiaan ja kuinka pitkälti Kreikan lupaukset toteutuvat.

Vihriälän mukaan osa listan lupauksista menee lainsäädännössä välittömästi läpi, kun taas osaa ei voida panna toimeen välittömästi. Esimerkiksi arvolisäverojen korotukset toteutunevat, mutta se ei vielä tarkoita, että veronkorotuksilla tavoitellut hyödyt toteutuvat.

– Isompi kysymys on, pystytäänkö veroja keräämään sillä tavoin kuin laissa asetetaan. Kreikassa veronkeräämisen kanssa on ollut vaikeuksia. En myöskään usko, että eläkeuudistus pystytään toteuttamaan ilman valmistelua. Sitten nousee taas kysymys, millaisia tuloksia valmistelut tuottavat.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rahorahoja

      On se hyvä, että me tienataan.

    • Äänestäkää_vaan

      jatkossakin Kokoomusta niin ollaan vieraskoreita vaikka omassa maassa ei edes ole varaa sairaaloihin ja poliisit on käytännössä lakkautettu.

    • rinteenpaperit

      Arhinmäki työntäisi Kreikkaan kaikki suomalaisten rahat lahjoituksina.

    • jo_riittää_kusetus

      Kreikka ja Afrikka ova samanlaisia pohjattomia Moolokin kitoja. Sikalaiskoja vätkylöitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2217
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1786
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1547
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1289
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1277
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1102
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1033
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      61
      994
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      708
    Aihe