Tapaus Erikasta

5876357635

Muutama kommentti:

1) Erikan tapausta on käytetty varoittavana esimerkkinä, jolla kiihotetaan tekemään lasu-ilmoituksia. Juuri turhat lasu-ilmoitukset vievät voimavaroja tutkia todellisia tapauksia ja hoitaa niitä. Erikasta oli tehty harvinaisen paljon ilmoituksia. Tapaukset, joissa ei ole tehty ja päädytty onnettomaan lopputulokseen, ovat erittäin vähissä. Itse asiassa ei tule mieleen kuin Oulun vauvasurmaaja. Kuopionkin lapsensa tappanut nainen oli jo sosiaalitoimiston asiakas ja oli kertonut ongelmistaan.

Moraalinen ratsastaminen "omalla huolestuneisuudellaan" varmaan tuottaa ihmisyyspointseja joltain porukalta, mutta arveluttavaa se on juuri siksi, että sen seurauksena tilanne ei ainakaan parane.

2) Erikan tilaa arvioivat koululääkäri ja terveydenhoitaja ja joku tilannetta tuntematon psykiatri. Väkivallan aiheuttamia vammoja ja traumoja kukaan näistä ei ole ollut erikoistunut havaitsemaan. Sen alan asiantuntijat löytyvät oikeuslääketieteen puolelta. On käsittämätöntä, että lausuntoja on kuitenkin pyydetty tuollaisilta tahoilta, joilla ei edes periaatteessa voi olla riittävää ammattitaitoa.

Siltikin tulisi pitää mielessä, että jopa nämä parhaat asiantuntijat eivät aina voi sanoa varmuudella, ovatko vauriot johtuneet väkivallasta tai hyväksikäytöstä. Heidän lausuntonsa ovat vain osa siitä kokonaisuudesta, josta oikea kuva tilanteesta muodostuu.

3) luulisi olevan aivan normikäytäntö, että vähintäänkin asiakkaiden henkilöllisyys varmennetaan. Pankeissa, joissa käsitellään vain rahaa, ei ihmisten elämää ja tulevaisuutta, niin tehdään. Sosiaalitoimen työntekijöillä on viranomaisten valtuudet, toisin kuin pankkitoimihenkilöillä. Jos henkilöllisyydestä on epäselvyyttä, sen pitäisi ilman muuta johtaa siihen, että henkilö otetaan suurennuslasin alle ja hänet tutkitaan perin pohjin.

4) asiantuntijana esiintyminen virallisissa yhteyksissä on jopa rikos. Tarkkaan ottaen viranomaisen tulisi tarkistaa myös uusien kollegojensa ja asiantuntijoina käytettyjen tahojan taustat. Valelääkäreitä kun niitäkin on markkinoilla. Virallistetuista ammatinharjoittajista on rekisterinsä, joista tiedot löytyvät. Nämäkin tarkastukset tulisi olla normaalia rutiinia.

5) sosiaalityöntekijällä tulisi olla perusvalmiudet psykologian alalta, lasten kanssa työskentelevällä kehityspsykologiasta. Silloin olisi myös selvää, että kokonaiskuva ratkaisee ja osaa kerätä sen luomiseen tarvittavan tiedon niiltä tahoilta, joista se on saatavissa. Eli ihmisiltä ja viranomaisilta, jotka ovat olleet lapsen kanssa tekemisissä. Varsinkin jos tietoa on saatavilla pitkältä ajanjaksolta, kuten Erikan tapauksessa, jossa vielä lapsen tilan muutokset sen mukaan, oliko hän kotona vai ei, tulivat selvästi ilmi, se tulisi ilman muuta hyödyntää.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 23756328568356

      6) kohumedian ja poliitikkojen vaikutusta järjestelmään tulisi vähentää. Huostaanotto ja lasu-kiiman lietsominen ei ole auttanut eikä auta yhtäkään niistä lapsista, joilla on todellisia ongelmia. Päinvastoin, se aiheuttaa lisää ongelmia ja tulee järjettömän kalliiksi.

      7) huostaanoton käyttöä tulisi rajoittaa. Se traumatisoi aina lasta ja vain äärimmäisissä tapauksissa siitä saatava hyöty ylittää siitä koituvat haitat. Se on myös hirvittävän kallista. Se ei ole hoitomuoto vaan useissa tapauksissa joko tehotonta tai haitallista. Se näkyy selvästi kun tutkitaan huostaanotettujen lapsien kehityshistoriaa. Toki on lapsia, jotka ovat aivan selvästi hyötyneet huostaanotosta. Ei kyse tietenkään ole siitä, että heidän kaltaisiaan ei pitäisi ottaa huostaan. Mutta on täysin moraalitonta puolustella muutamilla menestystarinoilla lukuisia epäonnistumisia, joissa osassa vieläpä nämä "lapsen parhaaksi" tarkoitetut toimenpiteet ovat juuri traumatisoineet ja tuhonneet lapsen psyykkisesti.
      Turhien huostaanottojen väheneminen vapauttaisi resursseja ottaa huostaan niitä, jotka sitä todella tarvitsevat.

      8) viranomaisten välistä yhteistoimintaa tulisi tehostaa ja tehdä rutiinin omaisemmaksi. Poliisi on luonnollinen taho asiakkaiden taustoja selvitettäessä, mutta silti ehkä suurin osa oleellisesta tiedosta löytyy muilta viranomaisilta. Viranomaisrekisterit ja niiden rutiininomainen käyttö tulisi olla täysin itsestään selvä osa sosiaalivirkailijan työtä. Tällöin myös etuuksien huijaaminen olisi vaikeampaa.

      9) edelliseen liittyen ulkomaalaisten osalta tietojen tarkistusmenetelmiä tulisi kehittää ja tarvittaessa kerätä uusia rekistereitä. Erikan äitipuoli esiintyi ulkomaalaisena ehkä juuri siksi, että hän tiesi, ettei ulkomaalaisten tietoja helposti voida tarkistaa ja usein sitä ei edes yritetä. ls-tapausissa näin kuitenkin tulisi aina ja aivan ehdottomasti tehdä.

      10) paitsi vanhempien, myös lasten henkilöllisyys tulisi varmistaa. Lasten ryöstöt ja kidnappaamiset pakenemisineen toiseen maahan eivät ole aivan tavattomia ilmiöitä maailmalla, varsinkin niissä sosiaaliluokissa, jotka lasun asiakkaiksi yleensä päätyvät. On vain ajan kysymys, koska näihin kuvioihin törmätään myös täällä lintukodossa. Voisin olla maastani ylpeä, jos sinä päivänä näkisin sen ihmeen, että siihen oli varauduttu ja asia hoidettiin osaavasti. Uusien perheiden tullessa asiakkaiksi olisi hyvä muistaa kansainvälisesti etsintäkuulutetut lapset, kuin myös vanhemmat. Ja vaikka kummatkaan eivät olisi etsittyjä missään päin maailmaa, varmistaa, että lapsi todella on sitä, mitä hänen sanotaan olevan. Varmiten tämä tietenkin onnistuu vain DNA-testein, mutta sikäli kuin tulevaisuudessa edelleen halpenevat, miksei niistä voisi tehdä rutiinia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      53
      5650
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      72
      2741
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1990
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1826
    5. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      159
      1811
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1753
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1518
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1151
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1139
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      64
      956
    Aihe