Heti alkuun kerrottakoon: työskentelen pankissa. En ole johtotehtävissä, tai vastaavassa asemassa. Olen kassahenkilö ja tuloni verojen jälkeen ovat 1600 euroa. Tiedän mitä köyhyys Suomessa on. Olen itse ollut opiskelija ja joitakin aikoja työttömänä. Tällä hetkellä vakinaisessa työsuhteessa.
Vaikka näennäisesti kuulun "hyväosaisten" joukkoon tiedän mitä köyhyys on. Teen paljon vapaaehtoistyötä. Suomessa ei absoluuttisesta köyhyydestä ole tietoakaan: kukaan ei kuole nälkään. Mutta AINA jaksetaan valittaa miten omia ei auteta ja rahat viedään muualle. Maksan mielelläni veroni heidän hyväksi jotka kotimaassa apua tarvitsevat, mutta olisiko liikaa pyydetty että saisin lahjoittaa myös ulkomaille rahaa. Heille joilla ei oikeasti ole mitään? Että saisin oikeasti arvioida kuka apuni parhaiten perille vie? Ilman että joku räksyttää vieressä?
Mikä tekee onnelliseksi?
9
<50
Vastaukset
- Maailmaanähnyt
Lähetä ennemmin iso lasti kortonkeja afrikkaan.
Itse olen joskus työkseni kuljettanut lääkkeitä,erilaisia avustustarvikkeita sekä ruokatarvikkeita useisiin länsi-afrikan maihin.
Nähtyäni mitä avustuksille tapahtuu lopetin omalta osin hommat enkä sen jälkeen ole antanut enkä anna euroakaan mihinkään avustuskeräyksiin.
Sierra Leonen Freetownissa meni suuri osa ruokatarvikkeista myyntiin katukioskeihin jo heti satamasta suoraan.- redkrossi
Mun täytyy olla samaa mieltä avustukset usein ei mene sinne minne tarkoitettu.
Jos jatkossa avustan niin vien sen itse määränpäähän mutta sepäs ei olekaan niin helppoa, kaiken maailman byrokratiakoneisto tuhoasi,verottaisi avustukseni olemattomiin. Onhan se sääli mutta näin se homma menee varsinkin nykyään.
Olisi halu auttaa ihan ulkomaillekin mutta luottamus mennyt kaikenmaailman keräyksiin.
- NäIkäkurkiainen
Suomen suurin ongelma on elintarvikkeet ja niiden vähyyden aiheuttama nälänhätä. Monet ihmiset eivät saa tehdä töitä, josta seuraa se, että ihmisten mahdollisuus elintarvikkeisiin on estynyt. Mikäli Suomessa oltaisiin oikeudenmukaisia, niin ihmisille mahdollistettaisiin kansalaistyö, jolla ihmiset voisivat saada oikeuden elintarvikkeisiin tehtyjä työtunteja vastaan. Täten jokaisen ihmisen koulutus, tieto ja taito voitaisiin saada palvelemaan paitsi yksilöitä itseään, niin myös nykyisen menon rampauttaman ja velkaannuttaman maan eduksi. Elintarvikeoikeudenmukaisuutta voitaisiin parantaa myös kansankeittiöjärjestelmällä, jossa myymättömät elintarvikkeet valmistettaisiin aterioiksi niille, keiden elintarvikeoikeudenmukaisuudessa on pahimmat ja räikeimmät puuttet.
Ns. alkoholipolitiikka ja mielenterveystyö tulisi kuitenkin erityisaloina saattaa siten, että niiden parista kokemusta omaamattomat saisivat niistä eriytetyt palvelut. Ja niistä kokemusta omaavat tai asianosaiset omat erityiset palvelunsa. - rahamies_
Sulla on niin pienet tulot, että ei sun kannata lahjoittaa rahaa mihinkään.
- jo_riittää_elättinä_olo
Kurkiaista on veronmaksajat elättäneet jo varmaan 20 vuotta mutta tuolle loispummille ei tunnu mikään riittävän
Kiitoksen sanaa ei kuulu koskaan. Lisää elättirahaa vaan pitäisi syytää nöyryydestä puhumattakaan.
Koulut siltä on jäänyt käymättä ja silti syyttää muita kun kukaan ei työllistä sitä.
Tuollaisilta rentuklta pitää katkaista kaikki elättituet. - Höpsistä-taas
Ei Suomessa mitään nälänhätää ole! Jos on tuhlannut itse rahansa tyhjänpäiväisyyksiin, ei voi kuin syyttää itseään, ettei rahaa riitä ruokaan, mutta sitä varten on ruokajonot. Kehitysmaissa on aitoa, oikeaa nälänhätää !!
- NäIkäkurkiainen
jo_riittää_elättinä_olo kirjoitti:
Kurkiaista on veronmaksajat elättäneet jo varmaan 20 vuotta mutta tuolle loispummille ei tunnu mikään riittävän
Kiitoksen sanaa ei kuulu koskaan. Lisää elättirahaa vaan pitäisi syytää nöyryydestä puhumattakaan.
Koulut siltä on jäänyt käymättä ja silti syyttää muita kun kukaan ei työllistä sitä.
Tuollaisilta rentuklta pitää katkaista kaikki elättituet.Jokaista suomalaista on tuettu n. 20 vuotta syntymähetkestä. Ilmainen koulunkäynti, tuettu opiskelu, terveydenhoito jne. Kaikki se maksaa jotakin. Kysymys ja ongelma on, että jos valtio on satsannut jokaiseen yksilöön suuren summan rahaa, niin miksi se raha ei tuota innovaatioita tai konkreatiaa? Olemassa olevassa osataan olla osana.
Onko niin, että asioista puuttuu terve juurikasvu? Esimerkkinä vaikkapa pieni tyttö, joka tahtoo pitää kahvipaikkaa ja myydä pullaa. Kohta paikanpäällä on suuri joukko erilaisia tarkastajia, jotka toteavat että erilaiset lupalaput ja liput ovat ostamatta. Ja, että erilaisten puutteiden vuoksi laitontoiminta on lopetettava.
Juuri tähän rakoon oiva lääke olisi kansalaistyö. Mummo voisi leipoa ja lapsenlapsi myydä. Tästä voisi saada rahaa elämiseen. Ja ihmiset oppisivat ruohonjuuritasolla pienessä mittakaavassa, kuinka parhaiten toimitaan viranomaisten mahdollisen vaikeutuksen suhteen ja kuinka markkinoiden kysyntään vastataan siten, että toiminnan rahoitusvirta on mahdollista.
Ihmiset on opettu ajattelemaan, että on olemassa "hyvinvointi" ja "normaalius". Ja, että niiden ulkopuolella on "tralla lalla", jota pitää vähän hävetäkin. Toki on niin, että on olemassa oikeus ja kohtuus, mutta olemalla siellä, missä muut eivät ole, on toimittava toisin, kuin siellä missä muut ovat. Paikoissa käymättömän on, varsinkin ehkä arjen kiireen supisteaessa näkökykyä syystä tai toisesta vaikea ajatella sellaista asiaa?
- Realismiavain
Mikä tekee onnelliseksi?
Terveys, taloudellinen turvallisuus, läheiset.
Avustan ainoastaan ja vain kotimaisia köyhiä, sillä ulkomaankeräykset menevät pääosin byrokratian pyörittämiseen, lahjuksiin ja korruptioon. - Pitkäaikatyötön
"Maksan mielelläni veroni heidän hyväksi jotka kotimaassa apua tarvitsevat, mutta olisiko liikaa pyydetty että saisin lahjoittaa myös ulkomaille rahaa. Heille joilla ei oikeasti ole mitään? Että saisin oikeasti arvioida kuka apuni parhaiten perille vie? Ilman että joku räksyttää vieressä?"
Jokainenhan saa lahjoittaa omia rahojaan minne haluaa, joten on outoa lukea kenenkään pyytävän saada tehdä niin. Ainakin nettiyhteyden sisältävällä laitteella voi varmasti lahjoittaa moneen paikkaan ilman, että kukaan olisi vieressä räksyttämässä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760