EUROlla menee huonosti.
On aikalisän aika.
Kreikka ja Suomi ovat maita joilla on hyvät syyt erota eurosta.
Toinen, Kreikka on jo vararikossa, Suomi... on pian.
Suomi voi toimia ajoissa ottamalla mallia Kreikasta kuinka asioiden ei saa antaa tulehtua.
Tällä hetkellähän Suomi menee tiukassa berstuntumassa Kreikka -mallin mukaan.
KREIKKA JA SUOMI ULOS EUROSTA
18
<50
Vastaukset
- saafewfasd
Punainen, julkea sektori... ei Suomessa vain suostu myöntämään että totutuista eduista on luovuttava: vahvatkaan yrittäjät ja yritykset eivät pysty kantamaan käsivarsillaan näin suurta virkamiesarmeijaa kovine palkkoineen ja hulppeine etuisuuksineen.
- LeksaI
juuri näin!
- Sipilöintiä
Käsittääkseni meillä kyllä on tiukka hallitusohjelma, jolla kirityksistä huolimatta on kansan enemmistön tuli takanaan ja visoit ulottuu vuoteen 2025 saakka, Kansamme jopa hyväksyy tarvittavat veronkorotuksetkin,
Kreikassakin toki on vielä paljon tiukempi ohjelma, aloitusta vailla valmiskin, mutta siellä tilanne on toivoton ja kansalla täysi tuki veronkiertoa kohtaan. Tulotkin käytännössä turismista ja oliiviöljystä.- visiot_ei_riitä
Suomi soutaa syvällä ja velantarve senkun kasvaa. Talous ei kasva ja se on paha enne. Hyttysturismikaan ei oikein maailma pure.
- euronhautajaiset
Joo molemmat pois Eurosta.
Voi olla myös että kompromissituloksena Kreikka saa lainansa ja Suomi erotetaan Eurosta.- fhfjdhdjfhfd
Suomea tässä taklataan.
- HyväSuunta
Hyvä vain, että Suomikin liukuu kohti Troikan valvontaa. Ei tätä virkamiesarmeijaa saada muuten vähennettyä.
- naisten.köyhyys
Valtion virkamiehistä puolet pois, samoin kunnista keskijohdosta ja siitä ylöspäin.
Samalla palkoista 3000 euron ylittävältä osalta puolet pois ja palkkakatto palvelulisineen 6000 euroa.
Sama koskemaan eläkkeitä, mutta jokaisesta lapsesta 100 euron korotus max 1800 euron/kk työeläkkeeseen saakka, mikä oli miesten keskieläke 2014. Samalla lievennetään ikääntyneiden äitien köyhyyttä. Sitähän Suomen kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut köyhyys perimmillään on.
- 456457658769780
Ennenkuin on liian myöhäistä...
- EUaatelistaeroon
EU on järjetön poliittinen projekti, joka johtaa vain suurten maiden jättimäiseen korruptioon ja riistoon muista. Huikea verotuksemme tulee siitä ja sokeasta tottelevaisuudesta ja kansan täydellisestä aloitteettomuudesta, mikä on ymmärrettävää, kun maksaa kaikesta huikeatverot, pitäisi saada jotain myös vastineeksi ja korporaatiot saavatkin. Kansa jää nuolemaan näppejään, kun eliitti suunnittelee 0-energia Guggenheimejaan.
- 345xxxx
Suomellahan menee todella huonosti.
Valtamedia asiasta puhu eikä taatusti politrukkimme jotka olisivat oitis "tulilinjalla" vastaamassa mm. edellisten hallitusten surkeista päätöksistä.
Tilanne on pahempi kuin mitä Kansallemme annetaan ymmärtää.
Tod. näk. näin. - ERTERTERT
zAUPPEN!
- Suomen-kansan-puolesta
Muistakaa kansanäänestys. Anna siis äänesi jo tänään:
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338- kaikkimän
On se kummallista kun dekraattisessa maassa ei suvaita kansanäänestyksiä, erityisesti niitä vastustaa demarit.
Tuohonkin aloitteeseen osallistuu vain eroa haluavia vaikka oikeasti
kyseessä on vaatimus kansanäänestysvaatimuksesta.
miksi sitä niin kauheasti pelätään varsionkin kun "gallupit" väittää
että suurin osa kansasta haluaa pysyä EU,ssa ja eurossa,
maksoi se mitä tahansa,
ja kyllä se maksaakin.
- juuri_noin
Molemmissa maissa eläkkeet ovat syösseet talouden kurjuuteen.
- aina-mun-pitää
Eläkkeet? Sinun mielestäsi varmaan ihminen pitäisi lopettaa, kun hän ei enää kykene töihin ja ole tuottava.
- naurettavaaseon
Tuo oli kai satiiria, elääkkeet maksaa eläkeyhtiöt, pääosin,
eikä ne vaikuta valtiontalouteen.
- allekirjoittamaan
Oletko jo allekirjoittanut? Irtautuminen EU:sta kestää kaksi vuotta. Siinäkin ajassa ehtii tapahtua jo vaikka mitä. Se, mitä tapahtuu ei ole välttämättä hyvää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700