kuten olette luvanneet, mutta Kreikan paskalle ei enää yhtään rahaa. Vaikka Stubb ja vasemmisto sitä edelleen haluaisi.
Uutisissakin todettiin, että hallituksen linja on nyt persujen linja.
Kansa on persujen puolella tässä asiassa.
Uutisissakin todettiin, että hallituksen linja on nyt persujen linja.
Kansa on persujen puolella tässä asiassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rikollisille ei pätkääkään rahaa. Tulivat EU:n kusettamalla. Kärsikööt helvetin pummit. Ja stubbi voi painua johonki hevos siittolaan puhumaan paskaa.
Samaa mieltä.
Jos hallitus kaatuu, mistä tilalle, sos'demit on saanut tarpeekseen, ei suunta ole kuin alaspäin, ja kokoomuksen kanssa kaan ei välit ole parhaat, pienpuolueista ei myöskää saa millään toimivaa hallitusta, haihattevat luonnonsuojelun ja
Loppuun asti vaan.
Ai joku vielä uskoo Timoteatteriin? Kamalasti on vastustavinaan, vaikka lopputulos on jo ennakkoon selvä. Urpilainen sentään ymmärsi jotain ja vaati takuita, joita Soini yritti ensin väittää ideakseen, sitten vähätellä. Nyt jopa Soini kiittää Urpilaista. Mutta ei yritä neuvotella mitään vastaavaa, vaan pitää messua vaikka tietää tukipakettien menevän läpi ennemmin tai myöhemmin. Tällä kertaa kukaan ei neuvottele Suomelle parempia ehtoja.