Mies tykkää miehestä, oikein, Johannes sanoi, että vain se on merkki Jumalan Lapseudesta ja synnittömyydestä. Jos kaikella heteron vihallanne veljenne vain voitatte ja tuhoatte, niin ette ole pelastuva, näin sanoo BÖÖBL. Kuitenkaan homppelit eivät saa ketään pakottaa seksuaaliseen homouteen, ystävyyteen on onneksi helppoa pakottaa jopa hentsutkin miehimykset. Moosekselle tuli laeissaan kauhea epäpyhä virhe, sanoessaan, että homot pitää pitää surmata, siihen olisi kai ollut Israelin kielessä parempikin verbi, tai sitten ei ollut. Surmata tarkoittaa yleensä kuitenkin Suomessakin vain suurta surua, jonkun erilaisuudesta. Vain samanlaiset sietävät toisiaan, vaikka vain erimerkkisyys saa kappaleet yrittämään toistensa tuhoamista, kuitenkaan emme tarvitse liikaa samanalaisuutta, koska se on alhaista. Mutta Herrakin tuhoaa liian suuret erilaistumisen ja korkealle pyrittämisen pyrkimykset silti. Ei maailmankaikkeuden fysiikka toimisi, jos kaikki atomit eivät olisi samanlaisia rakenteeltaan. Mutta henkisyys ei toimi, jos kaikki vain plagioivat toisiaan, ja hokevat samoja maailman mantrojaan.
Mittee temä homous sitte o?
Hohhuli
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770