Kreikkaan lapettu rahaa jo 5 vuotta

kjhgda

Miksi Kreikalta ei ole VAADITTU uudistuksia AIEMMIN?

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lady.Avatar

      Kyseessä on paljon suuremmasta aikavälistä kuin 5 vuotta. Jo ennen kuin Kreikka hyväksyttiin euroon siellä oli talousasiat vähän niin ja näin. Kreikassa väärennettiin kansantuotteen numerot jotta pääsisi euroon, mutta sitten kun asia kävi ilmi, koko juttu lakaistiin maton alle.

      • höpöhöpö

        Nuo " Luotettavat luottoluokittajat " olivat hyvänä apuna Kreikan saamiseksi huijaamalla Euroon ja EU:n. Että silleen.


    • Sopeutusta

      Viisi viimeistä vuotta Kreikka on uusinut aseistustaan asemyyjien kera. Ja
      maksanut kaikki.

    • kbnffds

      EU on kärsinyt EU maiden kansalaisten silmissä murskaavan arvovaltatappion kreikkasekoilun takia. Kreikan on annettu jatkaa veroluikurointia mikä on yksi suurimmista syistä Kreikan konkurssitilaan. EU oon HEIKKO systeemi.

      • höpöhöpö

        EU, ei itse pitänyt omista luomistaan säännöistään kiinni siinä se yksi syy.
        Että silleen.


      • Lady.Avatar
        höpöhöpö kirjoitti:

        EU, ei itse pitänyt omista luomistaan säännöistään kiinni siinä se yksi syy.
        Että silleen.

        Juurikin näin.


    • Kommareitako

      YLE sumuttaa Kreikan uutisointia !

      • höpöhöpö

        Yle on menettänyt jo aikaa sitten oman uskottavuutensa. Että silleen.


    • Suomen_hallitukset

      eivät ole vaatineet mitään koska Katainen halusi pois Suomesta huomattuaan miten totaalisesti on velkaannuttanut Suomen.

      • khgjhgfds

        Katainen on osaamaton pässi (kuutosen lyhyt matikka, se kertoo paljon äijän älynlahjoista).


      • höpöhöpö

        HEI ! Me Tienataan tällä, Fantastista. Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa moniosaajaa rikastamaan Suomea. Että silleen.


    • enmikäänainakaantäällä

      Käsittääkseni Suomen rahoitusosuus Kreikalle myönnetystä nyt kahdesta EU:n tukipaketista on jotakin parin prosentin luokkaa? En ole tyhmä joten nimellä ainakaan en kirjoittelisi faktoja selvittämättä eikä mielestäni nimettömään kirjoitukseen niimettömänä itse vastatessa tahi mielipidekirjoittelussa ilman statuksia kirjoittaessa missään, ylipäätään, tarvitsekaan nimettömällä palstalla olla mitään faktaperusteluja - jorinapalsta kun on ja tämäkin ainoastaan nimettömän subjektiivinen näkemys, mutta kuitenkin ihan EU:n virallisten tilastojen mukainen. En usko Suomen velkaantuneen Kreikan tukipakettien vuoksi. Erittäin taitavia kyllä persujen nettiaktiivit, vastenmielisen taitavia, olivat aikoinaan tällä Suomi24-foorumilla, kun melkein taviskin lukija alkoi luulla, että nyt kertakaikkiaan Suomen huono taloudellinen tilanne ja kaikki muka johtuu siitä ,että kreikkalaiset...

      Jos Suomi on loonannu Kreikalle kuus miljardia, tietysti on iso summa, mutta laske nyt hyvä ihminen, että Kreikka tarvitsee kansantaloutensa pyörittämiseen noin kolmeksi vuodeksi 53 miljardia lainaa, eli sen maan ihmiset ihan oikeasti kokevat hätää, jos se on tilanne. Luulen, että muu Eurooppa tietää Suomen olevan persaukinen, joten naurettavaa nillittää, koska Kreikan ero eurovaluutasta ei välttämätä tuo mitään kivaa kenellekään tai ainakin epävarma asia.

      • höpöhöpö

        No ota huomioon Suomen pienuus 5,4 miljoonaa asukasta ja työssä käy reilusti alle 2,4 miljoonaa ja meillä on omia huollettavia eläkeläisiä, lapsia ja työttömiä.
        Että silleen.


      • lgkjhfds

        Kreikka voi aina myydä omaisuuttaan jota sillä on paljon enemmän kuin Suomella eli esim. kultvarannot 10 kertaa suuremmat kuin Suomella.


      • kjhgfds
        höpöhöpö kirjoitti:

        No ota huomioon Suomen pienuus 5,4 miljoonaa asukasta ja työssä käy reilusti alle 2,4 miljoonaa ja meillä on omia huollettavia eläkeläisiä, lapsia ja työttömiä.
        Että silleen.

        Ja lisäki meillä huollettavana alati kasvava elintasopakolaisten joukko joilla hyvät sossu ja kelatuet.


      • höpöhöpö

        No se pääsikin vielä unohtumaan, kun ei noita Pakoloisrahoja tavalliset tallaajat edes voi kuvitella saavansa. Että silleen.


    • lkhggjkkjh

      Kreikan ero tuo sen, että sinne ei mene enää enempää rahaa. Nyt olisi jo tunnustettava se tosiasia, että kreikalle myönnetyt rahat on menetetty. Kreikka itse tulee toipumaan nopeammin ilman euroa.

    • onvaadittuaina

      On vaadittu ja ovat luvanneet toteuttaa, mutta eivät ole toteuttaneet eli täysin normaalia kreikkalaista meininkiä...

      • höpöhöpö

        No jo viisi kertaa Kreikka on vain lupauksensa pettänyt ja jatkaa samalla linjalla, jos vain nämä samat kollot ovat EU:n johdossa. Että silleen.


    • rajat

      Tuota Kreikan pääministeriä kun kuuntelee,tulee tunne että EUhan se on velkaa Kreikalle,eikä Kreikka EUlle. Ja että EU on kiristäjä,jos ei heille taas anna 70 miljaartia euroa lisää.

      Uskomatonta porukkaa.

      • höpöhöpö

        No sanoppas muuta. Missä vaiheessa Euroopan kansoilta palaa lopullisesti pinna näitä EU uskovaisia kohtaan ? Että silleen.


    • lgkjhgfs

      Veroluikurikreikkalaiset eivät tapojaan muuta. Turha toivo.

      • höpöhöpö

        Tuo saatanan vatvomien on saatava loppumaan ja alettava toimimaan muiden todellisten ongelmien ratkaisemiseksi Euroopassa. Antaa tuon demoktratian kehdon hautua omassa liemessään. rauhassa. Että silleen.


    • on-assis

      Kreikkalaiset ovat haukkuneet EU:ta ja nyt Suomea.
      -Sivistys näyttää kadonneen. Sivistysvaltiota ei saada aikaiseksi ilman veronmaksua.

    • GretkutEtoo

      Toista tonnia on jokainen suomalainen "lainannut" gretkuille eikä mitään saada takaisin tai vastineeksi. Jos pitäisivät pari viikkoa jossain lomasaaren hotellissa täysihoidossa niin olisimme sujut. Mutta turha toivo, paskaa tulee silmille nyt kun kuulevat että Suomi haluaisi sulkea rahahanat.

    • lhkhfds

      Kreikka on PASKA MAA!

    • Lady.Avatar

      Siihen, että Kreikka huijasi itsensä euroon, olisi pitänyt puuttua HETI.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      177
      2321
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      40
      1817
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1632
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1334
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1321
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1121
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1068
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1027
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      757
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      703
    Aihe