Murhattiinko Juhani Julin?

Hiljennetty

Vapaamuurareista eronnut ja uskoon tullut Juhani Julin kuoli hämärissä olosuhteissa Posiolla metsässä

23.6.2011. Vain 17 päivää aikaisemmin mies oli puhunut vapaamuurareiden toiminnasta uskonnollisella TV7-

kanavalla. Haastattelu löytyy vieläkin netistä.

Julin paljasti esimerkiksi Suomen piispojen ja papiston yhteyden vapaamuurareihin ja vaati näiltä

selityksiä, joita hän ei ollut saanut. Vapaamuurareiden ylemmillä tasoilla salaisena pitämä aines

paljastaa mm. että vapaamuurareiden jumala on langennut arkkienkeli Lucifer, joka ei ole lainkaan

kristinuskon mukaista. Julin kertoi myös rituaaleista ja 33-portaisesta hierarkiasta. Vannottujen valojen

rikkomisista seuraa rangaistus. Pelko saa salaseurassa mukana olevat ihmiset olemaan hiljaa.

Julin löydettiin kaatuneen mönkijän alta, mutta kuolinsyyksi kerrottiin ennen kaatumista tapahtunut

sairaskohtaus. Eli kaatuminen ei ollut aiheuttanut kuolemaan johtavia vammoja. Kyseistä tapausta ei

tutkittu sen enempää. Poliisijohdossa on tiettävästi myös vapaamuurareita.

86

16905

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KorjasinMuotoilun

      Vapaamuurareista eronnut ja uskoon tullut Juhani Julin kuoli hämärissä olosuhteissa Posiolla metsässä 23.6.2011. Vain 17 päivää aikaisemmin mies oli puhunut vapaamuurareiden toiminnasta uskonnollisella TV7-kanavalla. Haastattelu löytyy vieläkin netistä.

      Julin paljasti esimerkiksi Suomen piispojen ja papiston yhteyden vapaamuurareihin ja vaati näiltä selityksiä, joita hän ei ollut saanut. Vapaamuurareiden ylemmillä tasoilla salaisena pitämä aines paljastaa mm. että vapaamuurareiden jumala on langennut arkkienkeli Lucifer, joka ei ole lainkaan kristinuskon mukaista. Julin kertoi myös rituaaleista ja 33-portaisesta hierarkiasta. Vannottujen valojen rikkomisista seuraa rangaistus. Pelko saa salaseurassa mukana olevat ihmiset olemaan hiljaa.

      Julin löydettiin kaatuneen mönkijän alta, mutta kuolinsyyksi kerrottiin ennen kaatumista tapahtunut sairaskohtaus. Eli kaatuminen ei ollut aiheuttanut kuolemaan johtavia vammoja. Kyseistä tapausta ei tutkittu sen enempää. Poliisijohdossa on tiettävästi myös vapaamuurareita.

      • Cjddkxkllsl

        Vähän kuin 8000-8500 maailmaa hallitsevasta eliitin jäsenestä Youtubessa kertonut Robert Bernard jonka väitetään nyt kuolleen Floridassa.


      • Anonyymi

    • vapaamappi
      • Anonyymi

        Hahaa.. Jotenkin arvasin että video sekä julkaisija on poistettu youtubesta. Se vahvistaa mielestäni asian todeksi.


    • kmpmlkmpm

      Heh-heh: me vapaamuurarit pystytään ihan mihin vaan. ensiksi vedettiin 9/11, sitten oltiin hissukseen (mitä nyt Malesian kone ja se Ukrainan päällä, ei niitä kaikkia voi muistaa) ja nyt tää "mänkijäonnettomuus" Ja tän kaiken hoiti pelästään Posion vapaamuurarit, mitä ollenkaan muut loosit tekee. Meitä on tuhansia, ainoastaan sellainen 7000 (oikeesti 666 kpl) kirjoittaa tänne!

    • HirttosilmukkaKaulassa

      Kyllähän se oli ilmeistä, että Juhani Julin piti hiljentää. Katolisen kirkon jäseniä ei ole vapaamuurareissa lainkaan, koska järjestön on tulkittu johtavan uskonnollisesti harhaan. Sen sijaan Suomessa ja Ruotsissa jopa piispatasolla on vapaamuurareita. Näyttää siltä, että järjestö pyrkii vaikuttamaan myös valtionkirkkoon.

      Alemmilla tasoilla olevat eivät näe muuta kuin ne asiat, joita tasonsa edellyttää.

      • laastia

        Näyttää siltä, että järjestö pyrkii vaikuttamaan myös valtionkirkkoon. Kyllä. Mun ex appiukko nyt 32asteessa ja sain häneltä kirjan luettavaksi kirjoittanut Heino jossa yleisesti esiteltiin vapaamuurariutta ,historiaa jne. Kirja oli tosi neutraali ja antoi käsityksen herraseurasta. Luettuani sain käsityksen ,kuin olisi pohjoismaissa erilainen ja korkeammantason jutut muka pois. Harvat pääsevät korkeimmille tasoille. Amerikassa ja miksei siis muuallakin on okkultismia korkeimmilla tasoilla ja Pike joka oppi-isä on kirjoittanut lusiferista. johon Julin viittasi. Yksi dollari ja DC Washington esim.

        https://www.youtube.com/watch?v=sXlYHjQJZ4Y


    • KovaaPeliäUskonnolla

      Kaatunut mönkijä ilman vastaavia vammoja viittaa vahvasti murhaan, joka on lavastettu mönkijä-onnettomuudeksi. Sairauskohtauksen tullessa ihminen pyrkii nollaamaan tilanteen, eli tuossa tapauksessa pysäyttää ajon. Ei hän pidä kiinni mönkijästä kaksin käsin ja kaada sitä mukanaan, vaan kaatuu pois mönkijän päältä. Jos mönkijän kaatuminen olisi aiheuttanut kuoleman, niin se olisi raportoitu. Nyt näin ei ollut.

      • Noin se Hercule Poirot ratkaisee...


      • miten.on

        Jotain omituista on minunkin mielestäni nimenomaan siinä, että mönkijä oli kaatunut miehen mukana, kun oletettavasti sairauskohtaus oli tullut. Ei ollenkaan loogista toimintaa ole se, että jatkaa ajamista, vaikka kohtaus päällä. Sairauskohtaushan ei tule sekunneissa, vaan jopa kymmeniä minuutteja (joskus pari päivääkin) ennen kohtauksen huippua on vakavia oireita.

        Ja sekin, että VM:t tosiaan vannovat tappavansa sen, joka totuuden järjestöstä kertoo.


      • miten.on kirjoitti:

        Jotain omituista on minunkin mielestäni nimenomaan siinä, että mönkijä oli kaatunut miehen mukana, kun oletettavasti sairauskohtaus oli tullut. Ei ollenkaan loogista toimintaa ole se, että jatkaa ajamista, vaikka kohtaus päällä. Sairauskohtaushan ei tule sekunneissa, vaan jopa kymmeniä minuutteja (joskus pari päivääkin) ennen kohtauksen huippua on vakavia oireita.

        Ja sekin, että VM:t tosiaan vannovat tappavansa sen, joka totuuden järjestöstä kertoo.

        Sairauskohtauksia on monenlaisia. Ei ne kaikki tule kello kaulassa.
        Maastoakin on monenlaista. Aivan luonnollista olisi, että ajoneuvo jatkaa kulkuaan jonkin matkaa, vaikka kuski kohtauksen saisikin ja heittäisi irti kaasusta, ja että ohjausta vailla oleva ajoneuvo osuisi vaikka kiveen tms. ja menisi nurin.


      • Anonyymi
        miten.on kirjoitti:

        Jotain omituista on minunkin mielestäni nimenomaan siinä, että mönkijä oli kaatunut miehen mukana, kun oletettavasti sairauskohtaus oli tullut. Ei ollenkaan loogista toimintaa ole se, että jatkaa ajamista, vaikka kohtaus päällä. Sairauskohtaushan ei tule sekunneissa, vaan jopa kymmeniä minuutteja (joskus pari päivääkin) ennen kohtauksen huippua on vakavia oireita.

        Ja sekin, että VM:t tosiaan vannovat tappavansa sen, joka totuuden järjestöstä kertoo.

        Aika jännä että julkisesti voi uhota tappavansa jos totuus paljastuu eikä poliisi reagoi mitenkään. Mitenkäs jos tavallinen kansalainen moisia höpöttelee?


      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Sairauskohtauksia on monenlaisia. Ei ne kaikki tule kello kaulassa.
        Maastoakin on monenlaista. Aivan luonnollista olisi, että ajoneuvo jatkaa kulkuaan jonkin matkaa, vaikka kuski kohtauksen saisikin ja heittäisi irti kaasusta, ja että ohjausta vailla oleva ajoneuvo osuisi vaikka kiveen tms. ja menisi nurin.

        Urpo


    • Julinin kuolemasta julkisuudessa kerrotut tiedot ovat kyllä sen verran ylimalkaisia, että H. Poirotien harmaiden aivosolujen raksutus taitaa olla turhanpäiväistä puuhaa mahdollisen rikoksen ratkaisemiseksi, tai edes sen osoittamiseksi, että tapaukseen liittyisi rikos.

      • Hiljennetty

        Julin oli haastattelussa hyväkuntoisen näköinen eikä ikääkään ollut vielä paljoa. Tässähän on nimenomaan kyse keskustelusta, jossa pidetään mahdollisena salaseuran toteuttaneen uhkauksensa rituaaleissa vannottujen asioiden vuotamisesta.

        Julin vetosi viimeiseksi jääneessä haastattelussa siihen, että kaikki hänen kertomansa asiat ovat löydettävissä netistä, eikä hän uskonut olevansa hengenvaarassa. Äkkikuolema on tilastollisestikin harvinainen tuohon saumaan.

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=15677


      • Hiljennetty kirjoitti:

        Julin oli haastattelussa hyväkuntoisen näköinen eikä ikääkään ollut vielä paljoa. Tässähän on nimenomaan kyse keskustelusta, jossa pidetään mahdollisena salaseuran toteuttaneen uhkauksensa rituaaleissa vannottujen asioiden vuotamisesta.

        Julin vetosi viimeiseksi jääneessä haastattelussa siihen, että kaikki hänen kertomansa asiat ovat löydettävissä netistä, eikä hän uskonut olevansa hengenvaarassa. Äkkikuolema on tilastollisestikin harvinainen tuohon saumaan.

        http://www.tv7.fi/vod/player/?program=15677

        Kuollessaan 63 v. Aivan tyypillinen ikä kuolla sydänkohtaukseen. Ja kyllä eka infarktikin voi tappaa, varsinkin jos on kaukana ambulansseista.


      • VitunÄlypää
        kekek-kekek kirjoitti:

        Kuollessaan 63 v. Aivan tyypillinen ikä kuolla sydänkohtaukseen. Ja kyllä eka infarktikin voi tappaa, varsinkin jos on kaukana ambulansseista.

        Tyypillinen ikä kuolla myös murhan uhrina, varsinkin kaukana todistajista.


      • VitunÄlypää kirjoitti:

        Tyypillinen ikä kuolla myös murhan uhrina, varsinkin kaukana todistajista.

        Hah.


    • JumalaOnKorkeinTuomari

      Helikopteri tippui alas kun lähti Tallinnasta kohti Helsinkiä. Kyydissä oli joukko merkittäviä Ay johtajia.

      Ex-Supo johtaja muistaakseni Seppo Nevala (sdp), kuoli kun sdp menetti hallitus vastuu hävitessään vaalit kokoomukselle. Seppo oli urheilua harrastava lenkkeilevä mies.

      Kaksi tuttua jotka olivat seuranneet pidemmän ajan maan menoa kuolivat sydänkohtaukseen. Molemmat olivat uskovia miehiä , eivät juoneet tai polttaneet, eivät käyttäneet päihteitä. Kävivät kadulla todistamassa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

      Tänään myös minuakin vakoillaan ja seurataan. Eivät nuo seuraaajat ja vaklaajat voi välttää Jeesuksen tuomioita ja Jumalan vihaa. Koska tietoisesti elävät pimeydessä palvoen pahuutta ( joh.3:16-21)

      • Anonyymi

        "urheilua harrastava lenkkeilevä mies"? Tiedän parikin tuohon ryhmään kuuluvaa, jotka ovat saaneet kohtalokaan kohtauksen kesken lenkkiään,
        Muutoinhan tämän kirjoittajan jutut ovat luokkaa "minuakin vakoillaan ja seurataan"! Moinen narsismi on ihan käsittämätöntä, miksi jotain tavista pitäisi vakoilla?


    • Näkökulmaa

      Elämme lopun aikaa.
      Pahuus lisääntyy ja Jumala sen sallii.
      Kristittyjä vainotaan eri puolilla maailmaa.Kristityt ovat eniten vainottu uskontoryhmä.
      Vapaamuurarit saavat vallan niin pitkään kuin Jumala sen sallii,mutta Jeesus Kristus on tuhoava nämä pahan lähettiläät,sekä myös muut petoa kumartavat,kuten politiikot.

      Silloin saamme ,jos elämme,kiittää ja ylistää Herra Jumalaa vapaudesta ja rauhasta,sekä kaikenkattavasta hyvinvoinnista.

      Kerroit,että sinua vakoillaan.Meitä jokaista vakoillaan,oli kristitty tai ei,sillä olemme valvontayhteiskunnassa,joka huipentuu myöhemmin totaaliseksi valvonnaksi pedonmerkkeineen.

      Kristityt eivät tätä merkkiä ota,eivätkä suostu kumartamaan petoa,he mieluummin kuolevat.
      Siksi kristittyjä vainotaan,ja usko tai älä,senkin takana ovat maailmaa johtavat illuminaation vapaamuurarit,joiden pyrkimyksenä on hävittää Kristuksen nimi maailmasta.

      En osaa ottaa kantaa Julinin kohtaloon,sillä tuntuisi oudolta että vapaamuurarit ottaisivat tietoisen riskin paljastua murhaamalla hänet,sillä nyt vielä he ovat pitäneet melko matalaa profiilia,vaikka "hyvävelikerhojen" röyhkeys onkin lisääntynyt.

      Heidän tavoitteensa on uusi maailmanjärjestys.
      liittovaltio tulee ensin.
      He tulevat aloittamaan myöhemmin maailmanlaajuisen kristittyjen,ja toisinajattelijoiden joukkomurhan.

      Kristittynä Jumalan lapsena sinun ei pidä heitä pelätä,sillä elimme tai kuolimme,olemme Kristuksen omia.
      On etuoikeus kuolla uskonsa ja Kristuksen vuoksi marttyyrina,mikäli niin on Jumala määrännyt.

      Neuvoisin kuitenkin pyrkimään pakoon kun suuri vaino alkaa,jos pakopaikkaa on olemassa.
      Ehdollistetut ihmiset pilkkaavat ivaten vainoharhaisiksi,mutta myös he joutuvat totaalisen valvonnan alle.
      He varmaan sen hyväksyvätkin,sillä on tulossa uusi aivopesuohjelma,joka ehdollistaa heidät siihen,ja aivan kaikkeen mitä valtio tulee määräämään,kuten he ovat hyväksyneet kaiken tähänkin asti,oli päätökset kuinka outoja ja kummallisia tahansa.

      Kristittyjä Jumalan lapsia he eivät voi ehdollistaa,sillä heillä on suoja pahuutta vastaan Pyhässä Hengessä,joka on valhetta ja pahuutta vastustava totuuden henki .

      • tosi.anti.fasisti

        Juuri noin se menee paitsi että kohteena ovat sekä kristityt että juutalaiset. Kaikki pyritään korvaamaan kokonaan muulla väestöllä, ettei yksikään kantaisi tiettyjä geenejä. Jotkut heistä pyrkivät jopa muka puolustamaan juutalaisia ja puhumaan antisemitismia vastaan mutta se on vain sitä että he ikäänkuin nostavat juutalaiset jalustalle samaan aikaan kun osa heistä antaa ymmärtää että juutalaiset ohjailevat maailman tapahtumia. Syyttävät omista rikoksistaan heitä. Pyrkivät tuhoamaan heidät kaikki.


      • Anonyymi
        tosi.anti.fasisti kirjoitti:

        Juuri noin se menee paitsi että kohteena ovat sekä kristityt että juutalaiset. Kaikki pyritään korvaamaan kokonaan muulla väestöllä, ettei yksikään kantaisi tiettyjä geenejä. Jotkut heistä pyrkivät jopa muka puolustamaan juutalaisia ja puhumaan antisemitismia vastaan mutta se on vain sitä että he ikäänkuin nostavat juutalaiset jalustalle samaan aikaan kun osa heistä antaa ymmärtää että juutalaiset ohjailevat maailman tapahtumia. Syyttävät omista rikoksistaan heitä. Pyrkivät tuhoamaan heidät kaikki.

        Disinfo agentti havaittu. Juutalaiset ovat kanaanilaisia ja edomilaisia. He siis ovat siellä näitä tapahtumia ohjailemassa. Arjalaiset puolijumalat jotka siittivät Jeesuksen tulevat vielä Antarktikselta(Neuschwabenland) pelastamaan maailman. Se on se Jeesuksen toinen tuleminen. Jenkit eivät päässeet sinne kun Byrdin johtama sotilasjoukko sitä yritti.


    • qjnjnon

      Minuakin vakoillaan, en myöskään ota lääkkeitäni

      • kylläxxhg

        Sinun vakoilusi onkin helppoa,minäkin pystyisin siihen otit sitten lääkkeesi tai et.


      • Neuroleptizombie

        Jos ottaisit ne lääkkeesi niin sinua ei tarvitsisi enää vakoilla, niin se menee.


    • apollyon

      Vain eliitti kutsutaan mukaan. Tutustukaa Piken kirjoituksiin ja jo vanhoja oppeja heillä ,että tarvitaan kolmas maailmansota , niin pääsisi valtaan ??!!

    • Veteranfan

      Juhannus viikolla pois mennyt Juhani Julin ilmeisesti uhrattiin vapaamuurarien juhlapäivänä juhannuksena.

    • mappi123.suntuubi.com

      Miksei, täysin mahdollista. Suurin osa suomalaisista vieläkin uinuu eikä tajua miten pimeä yhteiskunta Suomesta on tullut. Titanicillakin juhlittiin: eihän tämä voi upota!...

    • nallepaue.suntuubi.com

      Aihe sen verran oleellinen, että lisäsin Julinin Youtube-videon (alkujaan tv7) sivulleni. Rosvothan on aina jossain muualla ja toisessa maassa, vai mitä?!!... Jos poliisiylijohtajana toiminut Paateron Mikko oli vapaamuurari, se ei varmaankaan ole voinut olla vaikuttamatta hänen toimeensa ja valintoihinsa(?)

      • Olli_Edell

        Oli ja on edelleen vapaamuurari.


    • ei.edes.ihme

      Eräs kansainvälinen sosialistinen ääriliike on viemässä Suomeakin Israelin vastaiseen antisemitistiseen ja antikristilliseen globaaliin rintamaan. Sosialismi huipentuu fasismiksi. Tarkoituksena on kääntää koko maailma Israelia vastaan ja tuhota kaikki juutalaiset ja kristityt. Edes kirkosta eroaminen ei välttämättä pelasta kohteeksi joutumiselta vaikka jotkut niin luuleekin ja tilapäisesti voi saada aseman hyödyllisenä idioottina toisten kristittyjen ja juutalaisten tuhoamisessa. Kaiken lisäksi pahan puolella olevat yrittävät levittää valheita joiden mukaan kyseessä olisi juutalaisten luoma organisaatio vaikka niin ei ole.

      Lopussa Israel voittaa.

      • Anonyymi

        Disinfo agentti havaittu. Juutalaiset ovat kanaanilaisia ja edomilaisia. He siis ovat siellä näitä tapahtumia ohjailemassa. Arjalaiset puolijumalat jotka siittivät Jeesuksen tulevat vielä Antarktikselta(Neuschwabenland) pelastamaan maailman. Se on se Jeesuksen toinen tuleminen. Jenkit eivät päässeet sinne kun Byrdin johtama sotilasjoukko sitä yritti.

        esau.today ja Christogenea sivulla on tietoa siitä ketä ne alkuperäiset israelilaiset olivat ja ovat. Niitä on Arjalaiset kansat. Juutalaisilla ei ole mitään tekemistä meidän kanssa saati kristittyjen.


    • Antipropaganda

      Juhanin murhaajat, nuo valojaan vannovat hölmöt ja ahneet tekivät Jumalalle palvelusta lähettäessään Juhanin Jeesuksen luo. Jumala salli tuon tapahtuvan. Lisäksi tämä tapaus ilmaisee pahuuden olemassaolon ja yhden järjestön jossa näitä murhaaja-terroristeja koulutetaan hyvinkin ovelasti.

      Kukan ihminen, ei edes kuolema ei voi erottaa ihmistä Totuudesta!

    • oivaltanut.systeemin

      Harva on oivaltanut systeemin eli erikoiskoulutetut ja -varustetut sosiaalidemokraatit hoitaa likaisen työn. Vapaamuurarit eivät likaa käsiään vaan ovat ulkoistaneet hämärähommat AY-demareille ja vasemmistoliittolaisille rikollisille.

      Ja niitä onkin aika monessa paikassa, jossa joutuu asioimaan syystä taikka toisesta. Sosiaali- ja terveyspalvelutkaan ei aina välttämättä paranna ihmistä.

      Juoneen kuuluu kansan koukuttaminen ja riippuvuuden luominen sosiaalietuuksiin - se on Suomessa täysin valmis. Täällä ei voi elää ilman luukkua - jos yrittää niin tulee joku virkapukuinen hakemaan pois melko pian.

      • Anonyymi

        Tämä kirjoitus on täysin totta. Enemmänkin on tarkoitus luoda sairauksia ja niihin sitten lääkitykset joilla ei mitään merkitystä. Niin rahaa tehdään. Diagnooseja lätkitään ja niihin lääkitykset.

        Me voimme tämän satanistisen huijauksen nähdä siinä että kansalaisen on pakko maksaa verorahoista "puolustusvoimille" joka on täysin avointa saatananpalvontaa. Ihmistä joka huutaa naama punaisena taakse poistua ja huorittelee naispuolisia sotilaita ei psykiatritkaan luokittele hulluksi. Ei tietenkään kun kuulutaan samaan järjestöön. Psykiatrit vielä esittävät olevansa mielenterveyden asiantuntijoita.

        Mitä mieltä Markku asiantuntijana olet?


    • fhgfh.fgh

      >>Vannottujen valojen rikkomisista seuraa rangaistus. Pelko saa salaseurassa mukana olevat ihmiset olemaan hiljaa<<

      Tuskinpa murhattiin vapaamuurareiden toimesta, mutta kyseessä voi olla karmallinen seuraus valan rikkomisesta. Teosofit - kuten todennäköisesti myöskin vapaamuurarit - tietävät sen, että ihmisiä valvovat korkeammat voimat. Tämän tietävät myös aidosti hengelliset uskovat ihmiset. "Jumala" - käytännössä taivasvoimat - on läsnä Pyhänä Henkenä (ihmisen jumalallinen olemuspuoli) ihmisessä ja lisäksi läsnä on hyvin usein enkeleitäkin, jotka mm. kristinoppi ja Islam tunnustaa olemassa oleviksi Jumalan edustajiksi...ja henkioppaita, jotka kuuluvat enemmän NA- maailmankuvaan, mutta ovat todellisia hekin.

      Hyvin ongelmallisen tästä maailmastamme tekee se, että osa ihmisistä ei kunnioita totuutta, eikä Jumalaa (siis korkeampia voimia). He eivät siis välitä siitä mitä heidän sielulleen tapahtuu fyysisen kuoleman jälkeen. Hengelliset ja henkiset ihmiset taas pyrkivät aina toimimaan siten, että eivät aiheuta sielulleen vahinkoa valinnoillaan ja teoillaan. Katuminen on nimittäin sitten siellä henkimaailman puolella jo myöhäistä. Siellä ovat voimassa omat rangaistuksensa, mutta ei nyt sentään ikuista kärsimystä.

      • USK0VA

        Onko siinä jotain hassua/väärää jos Jeesus on minun paras kaveri??


      • Veteranfan

        Ilmeisesti vapaamuurarit kieltävät edelleen Kristuksen ja palvovat LUCIFERIa???


      • hiillos_
        Veteranfan kirjoitti:

        Ilmeisesti vapaamuurarit kieltävät edelleen Kristuksen ja palvovat LUCIFERIa???

        Höpöhöpö, korkeintaan lucifer-grilliä, sitä pallogrilliä


      • ToistuvaIlmiö

        Miksi ateistin pitää aina meuhkata ja kiroilla toisten uskonnon esikuville? Aivan kuin joku alitajuinen paha henki meuhkaisi ja pilkkaisi ateistin pääkopassa.


    • fhg.fhf

      >>Hyvin ongelmallisen tästä maailmastamme tekee se, että osa ihmisistä ei kunnioita totuutta, eikä Jumalaa (siis korkeampia voimia)<<

      ...eikä oikeudenmukaisuutta. Tämä on mielestäni asian ydin ja aiheuttaa jatkuvia kiistoja ja ristiriitoja ihmisten välille. Totisinta totta on myöskin se, että kun ihmisen tietämys ja ymmärrys korkeampien voimien suhteen lisääntyy, niin hänen vastuunsa lisääntyy. Henkimaailmassa ymmärretään kyllä tietämättömyyttä ja siitä johtuvaa ymmärtämättömyyttä ja huonompiakin valintoja, mutta vähemmän ymmärretään tietoista epärehellisyyttä ja pahansuopuutta silloin kun ihmisellä jo on tietoa ja ymmärrystä.

      • Melkoinenaggressio

        Tuossapa himokiihkokristityn energia, ainoastaan käänteisenä. Yllättävän paljon pistät energiaa satuna pitämääsi asiaan, voisi melkein kuvitella että se on aika iso asia elämässäsi.. Sinulla kuluu ilmeisen paljon aikaa ja energiaa tämän sadun käsittelyyn, eli ei ihan vähäpätöinen asia, tosiaan.


      • Veteranfan

        Jos ei ole kuoleman jälkeistä elämää niin sitten ei ole kuolemaakaan olemassa???
        Tieteellisesti tutkittuna on mielenkiintoista tietää ihmisenkehon sisältävän sähköä,mihin tämä sähkökenttä siirtyy ihmisen sammuessa kuin sähkölamppu???
        Siirtyykö se maahan/ taivaalle vai jääkö se leijumaan paikalleen odottamaan uutta kehoon siirtymistä???
        Kehon sähkö olisi sama kuin sielu joka siirtyisi kuoleman jälkeen toiseen olotilaan.
        Mutta faktaa on että sähköä ihmisestä löytyy.


      • EiMitäänVäliä

        Perustuuko psykopaattinen äärinarsismi ateismiin, jossa millään muulla kuin itsellä ja läheisillä ei ole mitään väliä. Sillä pian täältä kuitenkin kuollaan pois, joten kaikki on otettava mitä saadaan sitä ennen oman nautinnon maksimoimiseksi? Kun kaikki kuitenkin loppuu niin ihan sama mitä teet muille, kunhan nautit elämästä.


      • Käännytys

        Ateismi, luonnontiede ja psykiatria saattavat olla vihtahousun ovelimmat vedot.


      • Tiedekuolemattomuus
        Veteranfan kirjoitti:

        Jos ei ole kuoleman jälkeistä elämää niin sitten ei ole kuolemaakaan olemassa???
        Tieteellisesti tutkittuna on mielenkiintoista tietää ihmisenkehon sisältävän sähköä,mihin tämä sähkökenttä siirtyy ihmisen sammuessa kuin sähkölamppu???
        Siirtyykö se maahan/ taivaalle vai jääkö se leijumaan paikalleen odottamaan uutta kehoon siirtymistä???
        Kehon sähkö olisi sama kuin sielu joka siirtyisi kuoleman jälkeen toiseen olotilaan.
        Mutta faktaa on että sähköä ihmisestä löytyy.

        Kvanttikuolemattomuus tarkoittaa sitä että henkilö elää omassa horisontissaan ikuisesti..


    • ryhdy.toimeen

      > Vittu mitä paskaa. Kuolemanjälkeistä elämää ei ole olemassa, tämä on selvää
      > kaikille jotka osaavat ajatella.

      Sinua on petkutettu tai saatat olla hypnotisoitu. Olet ollut herkkäuskoinen hölmöläinen. Olet niellyt pirun syötin ja nyt olet koukussa kuin kala.

      Mene polvillesi ja rukoile anteeksiantoa kaikkivaltiaalta, jolle olet kaiken velkaa. Eheytä itsesi jos vain pystyt siihen. Luoja luo - paholainen hävittää. Älä viivyttele hetkeäkään - hiekka tiimalasissasi valuu.

      Tämä tieto tulee suoraan hevosen suusta.

    • Tutkintakomitea

      Ei ollut mitään luonnotonta tässä Juhanin kuolemantapauksessa. Todellisuudessa Juhani oli kompastunut mökillä käytävämattoon ja kaatuessaan lyönyt päänsä useita kertoja vasaraan ja tässä samassa hetkessä myös lattialla ollut naulapyssy oli lauennut hänen päähänsä.

      Tästä Juhani oli kuitenkin pystynyt vielä raahautumaan 170 metriä mönkijälleen ja menehtynyt heti sen jälkeen mönkijän alle kuuman moottorilohkon polttaessa samalla poskea.

      Eli aika lailla tyypillinen mökkiturma, mikä tapahtuu yleensä kuitenkin veneillessä.

      • llkjnjn

        Pistäpä linkki tähän selvitykseen, kun sulla selvästi se on tiedossasi


    • jk-----------

      Se tiedetään aivan varmasti, että vapaamuurarius on väkevä harhaoppi eliittipiireissä.
      Siihen puljuun kutsuitaan vain korkeamman koulutuksen saaneita rikkaita ääriporvareita. Pääasia on kuitenkin siinä, että on paljon rahaa ja vaikutusvaltaa.
      Monet piispat, körtti- ym papit,kanttorit, poliitikot , pankinjohtajat ja talouselämän vaikuttajat kuuluvat tähän elitismikerhoon.Eksytys todella suurta Suomen Siionissa.

      • jahyvääpäivää

        Pötyä puhut, Olen tuntenut muutamia jo edesmenneitä vapaamuurareita, ja on heitä ollut suvussakin, eikä heillä ole ollut vaikutusvaltaa, koulutustakin ihan keskivertoisesti.


    • dfgfghdfghg

      Kiitos linkistä. Hyvä haastattelu. Julin puhui niin artikuloidusti ja selkeästi ajatellen, etten ihmettele, että salaseuran kääkät pelästyivät. Varsinkin, kun Julin kertoi aikovansa tehdä kaikkensa Suomen 8000 vapaamuurarin pelastamiseksi ja tietoisuuden lisäämiseksi siitä, että vapaamuurarijärjestö palvoo paholaista. En tietenkään tiedä, tapettiinko hänet, mutta motiivin siihen voisin ymmärtää.

      Jatketaan me hänen aloittamaansa työtä ja jaetaan ainakin tuota linkkiä niin laajalti kuin voimme. Julinin elämä ei mennyt hukkaan. Tehdään mekin jotain rohkeaa, niin vähitellen korjaamme nämä maailmaa mädättävät paiseet.

    • Jumalanmies

      Voi olla että Jumala salli, että noituuden keinoin vaiensivat eli surmasivat. Marttyyrien veri on tällä tavoin vuotanyt Suomessa. Mutta se on tapahtunut ns velaksi. Kaikella on rajansa ja pisteensä. Voi tulla seinä vastaan myös tässä ajassa, tälle suurelle pimeydelle ja henkilöille jotka valtaa käyttää tällaisin keinoin. Jeesuksella kun on kaikki valta, ja Hänellä ei lopu keinot. Lopuksihan Seurakunnan kautta laitetaan asiat kohdalleen, ei se paha loputtomiin saa riehua. Aikataulukysymyksiä.

    • antiputin329592

      muistakaa että antifa on putistinen järjestö

    • vapaamuurariensalat

      Vapaamuurarit vannovat valansa Luciferille 30-33 asteen saavutettua, jolloin tuossa valarituaalissa uhkaillaan kuolemalla, jos vuotaa vapaamuurarien saloja julki ja Julin sortui tähän.

      • ei.paha

        Eli Juhani Julin voidaan siinä tapauksessa lukea marttyyriksi. Uhrautuminen äärimmäistä pahuutta vastaan on korkein arvo mitä kristitty voi saavuttaa. Vapaamuurarien silmissä se tarkoittaa tavallaan astetta 34. Kateuttaan he tappavat, jos eivät itse uskalla olla kristittyjä ja nousta korkeimmalle asteelle riskeeraten maallisen asemansa, omaisuutensa ja ehkä myös henkensä.


    • JesusSaves

      Jeesus on herra.

      • Jeesus on herra. Köyhät kyykkyyn.


    • kyjggkitbhdgli

      Salaoppi seura ,miten niin muka. Dollari . Piilomerkit, logot jne. DC Washington. USA johtajien palvontameno rituaalit pöllö ,baali...
      Auttaa antikristusta ilmestymään.. Soluttautumalla kirkon sisälle piispojen ym kautta ja mitä ne luvut kirkkojen linjoista , pentagrammit yms. Korkeammilla asteilla Jeesus kielletään.
      YouTube Jim Shaw

      • pellet_psykoosissa

        Vapaamuurarit ovat joukkopsykoosissa olevia pellejä, jotka nysväävät symboliikkaansa jokapuolelle kuin kusella ja paskalla reviirejään merkkaavat eläimet. Se on todella hienoa ja salaista ja pitää rankaista kuolemalla, jos siitä hiiskuu.


    • ovat.Suurimpia.rosvoja

      Ja joku pöllö vielä väittää, että vapaamuurareissa ei ole mitään hämärää.

      • saaas

        Vapaamuurareissa ei ole mitään hämärää. Ne on kaikki yhtä pimeitä.

        Viikon vitsi


    • siperian.kylmä.tuuli

      Ymmärrän yskän. Tarve mustamaalata eri mieltä ollut hulluksi. Tarve pelotella eroa harkitsevia.
      Tule käymään Virolahti-palstalla.

    • VainKaksiViikkoa

      Todennäköisesti murhattiin!

    • Salaseura_murhasi
    • Uskon että murhattiin.

      Mutta uskon myös että hän kuoli Jeesuksen uskossa joten hän pääsi ijankaikkiseen elämään. Kiitos Herralle!

    • Anonyymi

      Julin ei suinkaan avautunut epäluuloistaan 17 päivää vaan 3 vuotta ennen kuolemaansa.

      Hän oli kokemut jonkinlaisen vähän "kireäpipoisemman" uudelleensyntymisen jo 3 vuotta ennen kuolemaansa ja kertoi tänä 3:n vuoden aikana näitä lucifer-näkemyksiään kaikille jotka jaksoivat kuunnella. Papeille, piispoille, arkkipiispalle, lehdistölle, radio Deille.
      Julin ilmaisi lopulta pettymyksensä siitä, ette omat tutkimuksensa tehnyt kirkko oikein lähtenyt mukaan vaan pikemminkin kyllästyi Julinin fixidéhen.

      Julinin todettiin saaneen sairaskohtaus - se että 63- vuotias valkokaulustyöläinen saa infarktin pöllimetsässä on kyllä todennäköisempi selitys kuin se että rapparit vihdoin 3 vuoden päästä salamurhaavat hänet, ja vielä vääntyvät kotimetsään tekemään sen

      • Anonyymi

        David Wilkersson, kuoli myös "omituisesti" ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        David Wilkersson, kuoli myös "omituisesti" ?

        Vanha mies joka ei enää rattiin kuulunut, varsinkin kun lääkäri oli kieltänyt ajamasta, lähtee ajamaan, ja ilmeisesti saa jonkinlaisen kohtauksen koska ajoi vastakkaiselle kaistalle nurmikon läp ja törmää rekkaan.

        Autossa oli myös vaimo, joka jäi eloon, kuollen syöpään.

        Mainittakoon että DW ei käyttänyt turvavyötä; ja lensi tuulilasin läpi kaistalle mihin löi päänsä ja kuoli vammoihin.

        Omituista on se että miksi lähti ajamaan, ja miksei pistänyt sitten edes vyötä?


    • Anonyymi

      Vapaamuurareissa on sellainen aste kuin kostoaste, joissa olevat vapaamuurarit ovat erikoistuneet mm. petturijäsentensä murhaamiseen. Heissä on myös kirurgeja, joten voi myös sapeli heilahtaa ja tulla leikkausvirhe, jos kyseessä on joku vapaamuurarien saloja vuotanut vapaamuurari, jolle on sattunut vakavaa sairausta vaativa leikkaus.

      • Anonyymi

        Joan Riversille kävi näin kun paljasti että Michelle Obama on oikeasti mies. Vajaa parikuukatta siitä ja kuoli rutiinin operaatioon.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Meilenkiintosta että kaikki ketkä paljastanu nämä vapaamuurarit niin on kuollut vähän jälkeen päin "sattumalta" HERÄTKÄÄ IHMISET.. Amerikassakin jo 1800 luvulla yritettiin paljastaa tietoja niin yhtäkkiä kaveri katoaa ja ei löytynyt ikinä ja nyt hän kun paljastaa niin ykskaks kuoli..voivoi eiks jengi nää oikeesti läpi

    • Anonyymi

      Julinin hiljensi MUSTAN KÄDEN loosi niminen järjestö, joka toimii Suomenkin vapaamuurarien sisällä.

      Siihen kuuluu paljon rikollisia.

      MUSTA KÄSI-loosi kostaa, jos joku vapaamuurari rikkoo sääntöjä ja alkaa paljastamaan rapparien satanistisia salaisuuksia.

    • Anonyymi

      Julinin hiljensi sairaskohtaus.

      • Anonyymi

        Joopa joo.. Uskokoon ken tahtoo.


    • Anonyymi

      Ainakin se on varmaa, että vapaamuurarit ovat psyykkisesti sairaita.

    • Anonyymi

      Vapaamuurarit ovat Pohjois-pohjanmaalla mukana mm. 100 000€ pokerivelan perinnässä (ostaneet ammattirikollisia suorittamaan tehtävää) uhrina vaimonsa menettänyt mies joka surressaan pelasi ja joi, joi ja pelasi. Hyvä oli rikkinäisiä miestä peluuttaa. Samat vapaamuurarit ovat tekemisissä kokaiinin kanssa... sattuvat kuulumaan veljesliitoton erään poliisiupeerin kanssa. Jääkö tutkimatta tämä rikos vaikka asia on yleisessä tiedossa.

    • Anonyymi

      Kukaan mielikuvitusolentoihin uskova ei ole henkisesti terve.

    • Anonyymi

      Tänään tuli Juhani Julinin haastattelu uusintana TV7 kanavalta.

      • Anonyymi

        Vapaamuurarit on Raamatun vastainen ryhmä... Kieltävät Jumalan pojan


    • Anonyymi

      Kyttääjät, pysykää erossa vapaamuurareista, silloin mekin pysymme erossa teistä!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6526
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1247
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1153
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1126
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe