Venäjä-kriitikko Edward Lucas: Teidän on tehtävä

Venäjä-kriitikko Edward Lucas: Teidän on tehtävä tiiviimpää yhteistyötä Nato-naapurienne kanssa
Teidän on otettava vastuuta myös naapurienne turvallisuudesta, kirjoittaa The Economist-lehden toimittaja, Venäjä-kriitikko Edward Lucas. Puolustuksesta ei hänen mielestään tule mitään ilman amerikkalaisia
Euroopan turvallisuuskriisi syvenee. Kuinka Suomen tulisi reagoida siihen?

Yksi vaihtoehto on kieltäminen. Teeskentelette, ettei juuri mikään ole muuttunut. Te suomalaisethan olette tottuneet ylä- ja alamäkiin. Olette kuin ette olisikaan, ja yritätte elellä entiseen tapaan.

Toinen vaihtoehto on toiveajattelu. Kyllä, tilanne on hyvin vaarallinen. Kyllä, Putin käyttäytyy kauhistuttavalla tavalla. Mutta Nato tukee kyllä Baltian maita, ja viime kädessä amerikkalaiset pitävät huolen Euroopan turvallisuudesta. Suomen ei tarvitse osallistua. Tämä ei ole teidän ongelmanne.

Kolmas vaihtoehto on antautuminen. Horjuttakoon Vladimir Putin Baltian maita, aiheuttakoon hajaannusta Natossa, mullistakoon Euroopan turvallisuustilanteen ja nöyryyttäköön Amerikkaa. Tämä vaihtoehto tarkoittaa paluuta maailmaan, jossa vallitsee vahvimman oikeus. Jos näin käy, selviätte, mikäli olette varovaisia ja rakennatte hyvinvointia niissä rajoissa, jotka teille asetetaan – samaan tapaan kuin toisen maailmansodan jälkeen. Mukavaa se ei tule olemaan, mutta mikä tahansa on parempaa kuin sota.

Neljäs vaihtoehto on se, että Suomi ryhtyy tosissaan osaltaan ylläpitämään alueellista turvallisuutta. Se saattaa tuntua epämiellyttävältä, mutta nyt, kun meneillään on pahin eurooppalainen turvallisuuskriisi vuosikymmeniin, on aika rikkoa tabuja, ajatella asioita vakavasti ja pitää mieli kirkkaana.

Venäjä on voittamassa uuden kylmän sodan, jonka se on naapureilleen julistanut.

Uusi eturintama kulkee viiden Pohjoismaan, kolmen Baltian maan ja Puolan kohdalla. Näitä maita kutsutaan NBP9-maiksi.

Kaikki ne ovat joutuneet Kremlin provokaatioiden ja pelottelun kohteiksi. Niihin on suunnattu aggressiivista vakoilua ja propaganda- ja kyberhyökkäyksiä, niiden poliittisen eliitin jäseniä ja julkiseen keskusteluun osallistuvia henkilöitä on lahjottu, niiden etnisten ryhmien ja eri alueiden välisiä jännitteitä on käytetty hyväksi, niihin on kohdistettu taloudellisia sanktioita, ja niiden neuvostoaikaisia energiaan liittyviä yhteyksiä on käytetty painostuksen välikappaleina. Niiden ilmatilaa, merirajoja ja Viron tapauksessa jopa maarajoja on loukattu. Virossa venäläiset tiettävästi ylittivät rajan siepatakseen Viron turvallisuuspoliisissa työskennelleen Eston Kohverin. Venäjä on kiistänyt väitteen, sen mukaan Kohver oli itse ylittänyt rajan Venäjän puolelle.

Venäjän käyttämää taktiikkaa kutsutaan usein nimellä hybridisota. Mutta Venäjä käy myös todellista sotaa. Sen naapurit ovat yhä huolestuneempia sen aggressiivisista, yllättäen järjestettävistä sotaharjoituksista. Ne saatetaan pitää syvällä Venäjän rajojen sisäpuolella, mutta ne sijoittuvat tosielämään: niissä harjoitellaan esimerkiksi Gotlannin, Bornholmin ja Ahvenanmaan haltuunottoa. Huolestuttavan usein niissä harjoitellaan myös ydinaseiden käyttöä.

Venäjän käyttämä taktiikka vähentää sijoituksia ja hyydyttää kauppaa eturintamavaltioissa sekä rapauttaa niiden puolustuksen uskottavuutta. Yksityisissä keskusteluissa puolalaiset viranomaiset ovat todenneet synkkinä, että Puolan – alueen sotilaallisesti vahvimman maan – on nyt tehtävä varasuunnitelmia, joissa se taistelee yksin.

Tilanne on silti huonompi Baltian maissa, jotka muistuttavat Länsi-Berliiniä kylmän sodan aikana: ne ovat sotilaallisesti mahdottomia puolustaa, mutta symbolisesti elintärkeitä. Baltian maita ei voi puolustaa erikseen – ei, vaikka Nato rakentaisi itärajalle uuden Maginot-linjan.

Nyt eskalaatioylivoima on Venäjän puolella. Se tarkoittaa, että Venäjä voisi keskittää alueelle enemmän resursseja kuin Nato, minkä lisäksi se pystyisi korottamaan panoksia samaa tahtia Naton kanssa.

Ajatus voi tuntua kaukaiselta, ja kenties tätä ei koskaan tapahdu. Tieto eskalaatioylivoimasta vaikuttaa kuitenkin jo nyt. Mikäli Kreml pystyy luomaan tappiomielialan, se voi voittaa ampumatta laukaustakaan.

Tällainen hitaasti etenevä voitto ei kuitenkaan ole seurausta siitä, että Venäjä on vahva, vaan siitä, että sen uhrit ovat hajanaisia. Kuten laatimastani Itämeren alueen turvallisuusraportista käy ilmi, NBP9-maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on 2,1 biljoonaa euroa, noin kolmanneksen enemmän kuin Venäjän 1,5 biljoonaa euroa. Jopa maiden sotilasmenot ovat mukavat 29,9 miljardia euroa.

Todellinen ongelma on strategian epäjohdonmukaisuus. NBP9-maat ovat jakautuneet: osa kuuluu Natoon ja EU:hun, osa ei; jotkut ovat köyhiä ja toiset rikkaita; osa käyttää suuria summia puolustukseen ja osa elää siivellä. Ne eivät ole samassa puolustusliitossa. Ne eivät aina (joskus eivät lainkaan) sovita yhteen sotilaallisia uhka-arvioitaan, suunnitelmiaan, laitehankintojaan tai harjoituksiaan. Suomi ja Ruotsi saattavat liittyä joskus Natoon, mutta se ei tapahdu lähiaiko