Valehtelivat talousluvut heti alkajaisiksi eli olivat sössineet omat asiansa valmiiksi.
Sitten alkavat kerjäläisiksi muka ylpeinä jostain muinaisista ajoista ! HAH HAH !
Niillä verukkeilla sitten soittavat poskeaan. Eihän niistä loiston ajoista ole mitään jäljellä muuta kuin nuo kiviset rauniot kukkuloilla. Rosvosakkia se nykyään on, kehtaavat suomalaisia piikitellä vielä.
Suomalaiset ovat vieneet sinne vuosikymmeniä älyttömiä määriä rahaa turisteina.
Ja ei muuta kuin turpaansa aukovat !
En haluaisi millään olla tuollaisen maan kanssa samassa liitossa enkä muutoinkaan koko EU.ssa, joka vei itsenäisyyden suomelta pois !
Kreikka aloitti pelleilyn heti alkuun !
muinaisverukkein
2
<50
Vastaukset
- KummallistaPeliä
No entäs tää äänestys floppi? kreikka on joka tapauksessaq hyväksymässä kaikki vaatimukset nyt ni miksi piti se äänestys pelleily pitää et haluaako kansa hyväksyä vai ei kiristyksiä jos sitä kerran ei noudateta?
- Totuutta
Eihän ne mitään vienyt vaan Suomen tyhmä kansa anatutui heidän viätäviksi, kun eivät halunneet olla Totuudelle uskollisia ja kuuliaisia, niin pääsivät pimeyden puolta edustavat valheen ja vääryyden ruhtinaat kieroudellaan ja oveluudellaan lypsäjikseen, hallitsevikseen ja johtavikseen.
Herätykseksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762195Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381779Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi121535Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371283Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu621270Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas171091Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621027- 60990
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja104700