Kreikka sotkun yksi merkittävimmistä tekijöistä ja allekisrjoitajista Arhinmäki haukkua räksyttää, kuin ei olisi ollut milläänlailla osallisena tähän.
.
Soinin haukkuminen ja omien edellisessä hallituksessa tehtyjen Kreikka-allekirjoitustensa peilaaminen PerusSuomalaisten syyksi todistaa, kuinka raukkamaisia vasemmistolaiset ovat.
Vasemmistolaiset ovat törkeimpiä takinkääntäjiä.
.
Soinin haukkuminen ja omien edellisessä hallituksessa tehtyjen Kreikka-allekirjoitustensa peilaaminen PerusSuomalaisten syyksi todistaa, kuinka raukkamaisia vasemmistolaiset ovat.
Vasemmistolaiset ovat törkeimpiä takinkääntäjiä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lisäksi ovat häikäilemättömiä omien etujensa ajajia.
Ilman vihervassareita maailma olisi paljon turvallisempi ja parempi paikka.
Siinä nähdään taas, millaisia paskanaamoja komukkasakki on.
Tuskin sentään makaa sammuneena paskat housuissa, kuten eräällä lyhytaikaisella "ministerillä".
Nyt mylly pystyyn...
Kertoo ihan kaiken sammuneesta ja kilon musta savi housuissa, ex ministeristämme
Asiaahan Paavo puhuu.Mihinä on Timo nytten kadonnunna?
Mene etsimään. Paavon asiapuheet ovat tasoa: Missä on piip, missä on piip, Steen Steeeeen Crhistteennsseeeen, lauletaan yleensä potkupallo pellelauman kanssa.
Paavon kommenteista ei voi muuta todeta kuin että ,hän suomalaisen politiikan VITSI ja vieläpä erittäin HUONO sellainen !!!!
Ei kukaan täyspäinen ota Arhinmäkeä vakavasti.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13703260
Ihan vaan tiedoksi, että Kreikalle lainaaminen aloitettiin jo Vanhasen ja Kiviniemen hallitusten aikaan, jollloin Arhinmäki ei ollut ministerinä.
mutta kaikkein naurettavinta on syyttää persuja edellisten hallitusten toilailuista kuinka tyhminä ne pitää äänestäjiään?
Kyllä Piikki-Paavo"vas" oli hiljaisena hyväksyjänä mitä kummallisissa sopimuksissa. Semmosissakin, mitkä tulevat julkisuuteen vasta myöhemmin....
Onkohan se vieläkään tajunnut, missä vedätyksessä oli mukana? Ilmeisesti ei, kun räksyttää nyt, vaikka itse oli porvarihallituksessa mukana pitkän aikaa.
Paavo hyväksyi kaiken jotta pääsi Käteisen naurettavaan hallitukseen pikkuministeriksi.
narsisti ei koskaan tee virheitä...