Perussuomalaiset toi eurokrttisyyden hallitukseen

Kaikki muut eduskuntapuolueeet hyväksyisivät kaiken mitä Kreikka vaatii tai haluaa. Suomi nosti profiiliaan EU:ssa, ja nyt se ei enää ole partiopoikamaisesti Brysselin käskyjä noudattava sätkynukke. Kiitos Perussuomalaiset. Perussuomalaisten kädenjälki todella näkyy hallituksessa. Ristikää antipersut kätenne kiitokseksi, tekin hyödytte Perussuomalaisten peräänantamattomuudrsta ja ehdottomasta isänmaan etujen puomustamisessa tässääkin euro/Kreikka kriisissä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Palstahölhön pitää nyt kumartaa Soinille ja pyytää anteeksi sanomisiaan jos Perussuomalaiset lähtisivät hallituksesta tämä maa ajautuisi kaaokseen olisimme seuraava Kreikka että toivokaa parasta ja pelätk'ää pahinta.

Äänestä

On se lujassa tuo soiniusko joillakin. Satuitko huomaamaan että Suomi siirrettiin viime yönä ö-luokan kumileimasimeksi entiseltä vakavasti otettavan neuvottelijan paikalta eu:ssa?

Äänestä

Mitä muka Soini tehnyt? Myötäilee Saksan päätöstä.. Jakaa rahaa, kuten muutkin!

Äänestä

Ei Perussuomalaiset onneksi ole jakanut vielä yhtään miljardia. Ne 7 miljardia euroa ovat kaikkien muiden eduskuntapuolueiden jakamia

Äänestä

Perussuomalaiset on hyvä puolue eli paras

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pskädenjälkinäkyy kirjoitti:

Kaikki muut eduskuntapuolueeet hyväksyisivät kaiken mitä Kreikka vaatii tai haluaa. Suomi nosti profiiliaan EU:ssa, ja nyt se ei enää ole partiopoikamaisesti Brysselin käskyjä noudattava sätkynukke. Kiitos Perussuomalaiset. Perussuomalaisten kädenjälki todella näkyy hallituksessa. Ristikää antipersut kätenne kiitokseksi, tekin hyödytte Perussuomalaisten peräänantamattomuudrsta ja ehdottomasta isänmaan etujen puomustamisessa tässääkin euro/Kreikka kriisissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu