Rukouksen voima!

Aammeen

Rottia ja rukoilevia mummoja.
Tämä on tosijuttu. Eräs suomalainen sairaanhoitaja joutui muutama vuosikymmen sitten Etiopiassa yksinään vastuuseen pienestä puskaklinikasta. Kauhukseen hän huomasi, että rotat olivat ehtineet vallata tyhjillään olleen asunnon. Ne mellastivat siellä joka yö ja jopa juosta vilistivät sängyssä makaavan lähettiparan ylitse. Hyvä lukijani: kuinka kauan sinä olisit suostunut tekemään työtä tuollaisissa olosuhteissa, lähetyskutsu tai ei lähetyskutsua?
Asia kantautui huonoista kommunikaatioyhteyksistä huolimatta lähetysjärjestön ”rukoilijamummojen” korviin. Ja sinä samaisena iltana, jolloin nuo mummot kokoontuivat rukoilemaan ahdinkoon joutuneen lähetin puolesta, hävisivät rotat tämän asunnosta – eikä niistä enää sen jälkeen nähty hännänpäätäkään. Siis samana iltana! Olen kuullut tämän jutun sekä lähetiltä itseltään että mummoilta, ja tiedän, että se on totta joka sana.
Tuolla sairaanhoitajalla oli onnekseen taustatukenaan lähettäjiä, jotka uskoivat Jumalan kuulevan rukoukset. Hänen esimerkkinsä riittänee osoittamaan, mihin esirukoilijoita tarvitaan lähetystyössä.
Omasta puolestani voin todistaa, ettei työstäni Japanissa olisi tullut mitään, jolleivät ystävät olisi rukoilleet uskollisesti puolestani. Paholaisen hyökkäykset ovat erityisen voimakkaita lähetyskentillä. Sielunvihollinen houkuttelee lähettiä monenlaisiin synteihin. Se kylvää riitaa ihmisten väliin, ja heittelee kaikenlaisia kapuloita kansallisen kirkon rattaisiin. Onhan paholaisen tärkein päämäärä estää evankeliumia leviämästä uusille alueille.
Mutta mitä tapahtuu lähetysjärjestöillemme, kun niiden rukoilevat mummot siirtyvät vuoron perään pyhien lepoon? Nouseeko nuorison keskuudesta uusi polvi heitä korvaamaan? Hyvä lukijani, osallistutko sinä lähetystyöhön rukoilemalla konkreettisesti jonkun lähetin puolesta? Jos et, niin lähetystyön muurissa on sinun kokoisesi aukko. Silloin joltakulta lähetiltä puuttuu yksi esirukoilija.
Jatkuu...
http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/rottia-ja-rukoilevia-mummoja/

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loppuosa

      Rukousta pitää opettelemalla opetella. Se on työtä siinä missä muukin lähetystyö. Ei riitä, että rukoilet yleisesti: ”Herra, siunaa kaikkia maailman lähetystyöntekijöitä.” Ei, sinun pitää tilata jonkun lähetin ystäväkirjeet ja rukoilla niiden asioiden ja ihmisten puolesta, joista hän kirjeissään kertoo. Ihan varmasti saat kokea paljon iloa nähdessäsi, miten konkreettisesti Jumala vastaa rukouksiisi. Ja kuvittelepa sitä päivää, kun voit kerran kotona taivaassa tutustua niihin lähetyskenttien ihmisiin, joiden puolesta täällä maan päällä rukoilit.
      Jeesus sanoi: Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. (Joh.9:4.) Miten kauan yön tuloon on aikaa, sitä ei tiedä kukaan muu kuin Jumala itse. Voi olla, että lännen kirkoilta siirretään jo piankin lähetystyön lampunjalka pois. Tule siis mukaan, niin kauan kuin tämä mahdollisuus on vielä olemassa. Sinuakin tarvitaan lähetyksen rukousrintamassa.

    • näkymätön-ninni

      Kiitos tästä hienosta todistuksesta! Rukousta tarvitaan!

      • Jeesusyksin

        Rukousta todistusta sen voimasta myös, sillä Herra vastaa ajallaan ja tavallaan ja hänen aikansa on aina oikea.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe