Kreikkalaiset: "Me voitimme"

Sittenneljäs

10

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hävittiin
    • VesaKaitera

      Kyllähän Kreikka on saamassa suuremman lisälainen, kuin mitä se oli havitellut, mutta hyvin tiukoin ehdoin. Yksityistämiseen tulee panna Kreikassa kosolti lisää vauhtia, mikä ei varman miellytä Syrizan kannattajia. Uskon, että Kreikan suurimmalla hallituspuolueella tulee vielä kova työ yritää pitää omat joukkonsa kurissa. Tässä vaiheessa ennustan kuitenkin, että Kreikka nielee karvaat pillerinsä ja hyväksyy parlamentissaan euroalueen ja velkojien ehdot. Näin se saisi lisälainansa. PS:lla tulisi Suomessa suuria ongelmia uuden tilanteen nielemisessä. Luulen kuitenkin, etteivät Perussuomalaiset tämän asian vuoksi lähde hallituksesta.

      • josjoo

        Kreikka ollut jo sata vuotta konkursissa ja maksattanut velkansa ja elämisensä muilla ja nyt hölmöt antaa vaan entistä enemmän rahaa tuhlattavaksi.


      • Älä.nyt.viitsi

        VesaKaitera, kyllä Kreikka lupaa vaikka kuun taivaalta saadakseen rahansa mutta mitä väliä sillä on vaikka millaisia lakeja säädetään kun ei niitä lakeja valvota eikä noudateta?!

        Viisi vuotta Kreikka on vedättänyt EU:ta ja tehnyt vain nimellisiä uudistuksia. Nyt muka sitten tuo umpikiero porukka tekisi mitä lupaisi?!


    • Hyvåps

      Sama se ketä äänsetää rahan tulo on varmaa.

      • kauppakäy

        Kreikkalaiset itkee myöhemmin, Saksa käy hakemassa omansa pois vaikka panssarivaunuin.


    • EU-koira

      Nöyryyttivät Suomea. Nöyryyttivät persuja.

      • Ihan sama, kunhan Persuja nöyryytetään :P


    • VainEnääHäviäjiä

      Otsikointi on vaikea laji palstalla näköjään.

      Tässä Kreikka hölmöilyssä ei ole voittajia - enää. Riskillä Kreikkaa ja muita kriisimaita lainoittaneet olivat voittajia, kun veronmaksajien varoin heidän riskinsä ja voittonsa otettiin veronmaksjien piikkiin, eli maksettiin riskipelurit selville vesille.

    • Lapiomiesduunari

      Eikun laatimaan neljättä tukipakettia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1565
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      971
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe