Auto Kiinaan

Moi,

Joudun vuodeksi Kiinaan töihin. Mahtaakohan kannattaa ostaa verovapaata autoa Suomesta ja roudata sitä sinne. Lieneeköhän edes mahdollista paikallisen lainsäädännön takia. Missään ei ole tietoa aiheesta..
143153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei taida olla ihan helppo juttu.
Jotta saat verovaupauden pitää auto olla sulla käytössä ulkomailla. Kiinassa sun ajamiset on melko vähissä, koska siellä ulkomaalaiset eivät saa ajo-oikeutta ihan helpolla.

Taitaa nuo rahtikulutkin syödä osa säästöstä.

Perustuu kaverin tietoihin, joka asutesteli Kiinassa muutaman vuoden töitä tehden.

Äänestä

Asiaa aiemmin pohtineet ovat tulleet tulokseen jottei kannata.
Auton saaminen kiinaan ei ole vaikeaa, vaan sen saaminen myöhemmin maasta ulos.
Finnairin lentorahtinakin saattaa onnistua sopivasti, jos ei ole kiire.
Oletettavasti kyse on mannerkiinasta, joku hongkong voisi olla helpompi juttu.
Joka tapauksessa tarvitaan paikallinen luottohenkilö, paljon aikaa ja lahjuksia.
Oletko muuten varautunut siihen että puolen vuoden jälkeen alat maksamaan tuloistasi veroja kiinalle...( ilkeä heitto hämärästä, häilyvästä muistista. )

Äänestä

tulee niin kalliiksi ja byrokratia voi täysin estää auton rekisteröinnin. Mitkään Suomen vientikilvet eivät siellä käy (paitsi jos olet diplomaatti).

Äänestä
  • Onnistuuhan se verovapaan autontuominen kiinanreissulta mutta kiinassa et sillä voi ajaa tai se ei kannata. Asia menee niin että pitää hakea ennakkoveropäätös ennen kuin ostat auton ja laittaa siihen että käytät autoa vaikka 2 kertaa vuodessa ja esim. Volvo muistaakseni tarjoaa/on tarjonnut suomessa että n. 2000 € auto joka viedään japaniin varastoon. Käväset sitten siellä hakeen vaikka leiman passiin ja olet "muka" käyttänyt autoa sen 2 kertaa puolen vuoden aikana joka on ennakkoveropäätöksessä katsottu riittäväksi. Vaarana on että ennakoveropäätös tulee hylsynä takasi... muistaakseni maksoi n,. 160 € sen hakeminen. Mulla alkaa unohtuun nää hommat jo mutta luulen että tämä toimii edelleen jollain tapaa.

    Niin... eihän sen auton ole pakko olla japanissa... vaikka saksassa jossain varastossa.
    No joku muu voi tarkentaa mutta tämmöinen on ollut käytäntö ennen.

    Mihin päin Kiinaa olet muuten menossa?

    Äänestä

  • Éx Kiinan asuja kirjoitti:

    Onnistuuhan se verovapaan autontuominen kiinanreissulta mutta kiinassa et sillä voi ajaa tai se ei kannata. Asia menee niin että pitää hakea ennakkoveropäätös ennen kuin ostat auton ja laittaa siihen että käytät autoa vaikka 2 kertaa vuodessa ja esim. Volvo muistaakseni tarjoaa/on tarjonnut suomessa että n. 2000 € auto joka viedään japaniin varastoon. Käväset sitten siellä hakeen vaikka leiman passiin ja olet "muka" käyttänyt autoa sen 2 kertaa puolen vuoden aikana joka on ennakkoveropäätöksessä katsottu riittäväksi. Vaarana on että ennakoveropäätös tulee hylsynä takasi... muistaakseni maksoi n,. 160 € sen hakeminen. Mulla alkaa unohtuun nää hommat jo mutta luulen että tämä toimii edelleen jollain tapaa.

    Niin... eihän sen auton ole pakko olla japanissa... vaikka saksassa jossain varastossa.
    No joku muu voi tarkentaa mutta tämmöinen on ollut käytäntö ennen.

    Mihin päin Kiinaa olet muuten menossa?

    Oon menossa Shanghaihin. Kiina poistaa jonkun autojen tuontikiintiön vuodenvaihteessa. Mahtaako vaikuttaa yksityishenkilöiden auton tuontiin?

    Äänestä

Ni hao,
olen Kiinassa toissa, kuten kymmenet suomalaiskolleegani. Kellaan ei ole verovapaata autoa, monella paikallinen auto plus kuski. Toki itsekin ajaminen onnistuu, jos huvittaa. Verovapaa auto ei kertakaikkiaan onnistu. Sama suuressa osassa muita Aasian maita. Asialla ei niin kylla ole valiakaan, eihan etu nykyaan ole kuin 13000e, ja jo rahteihin menee aika paljon auton arvo laskee koko ajan, vaikka se seisoisi Aasiassa turhana pihassa. Itsellani ei autoa ole laisinkaan, eika aikomusta hankkia. Aika turha vekotin taalla. Auton kuskin vuokraaminen tosi helppoa ja halpaa, n.20euroa per paiva kaikkine kuluineen riippumatta kilometrimaarasta.

Veroista - toki maksat Kiinaan tuloveroa keikkasi alusta asti, mutta prosentti on pieni, ei syyta huoleen.

Äänestä
  • veroprosenti on pieni - jos veroja kierretaan maksamalla palkka toisessa maassa. progressio verotuksessa on jarjeton jos maksat verot koko palkasta.

    Äänestä

Tämän vuoden elokuun alusta lukien Kiina on muuttanut ulkomaalaisten auton maahantuontisäännöksiä. Nykyisin auton voi tuoda ilman tuontiveroa omaan käyttöön, lue tarkemmin osoitteesta www.jincao.com/fa/law11.45.htm(sorry, vain kiinankielinen sivu saatavilla, mutta voit antaa jonkun käännettäväksi). Paperisodan hoitamiseen menee sitten taatusti aikaa ja vaivaa, mutta kaikki tapahtuu lain puitteissa ja lahjuksiin ei tarvitse turvautua. Ajaminen ei ole hankalaa, ajokortin saa testin jälkeen ja bensa on edullista. Liikenne sitä vastoin on ruuhkaista, aina ja kaikkialla, joten Suomen oloihin tottuneella on sopeutumista.

Rahti Euroopasta Kiinaan on edullinen (abt. €1000), mutta konttien virtaussunnasta ja kysynnästä johtuen takaisin Suomeen paljon kalliimpi (abt. €3000...4000).

Onnea, ja tervetuloa Kiinaan!

Äänestä
  • Ajoluvan saaminen lienee hankalaa. Voiko yksityishenkilö tuoda Kiinaan auton siten ettei edes hanki ajolupaa vaan ikäänkuin palkkaisi kuljettajan ajamaan ko autoa?

    Toisaalta jo veroetu on max. 13.000 niin rahdit haukaavat tuosta melkoiswn osan, mutta eikös nuo kulut ole vähennyskelpoisia?

    Äänestä

  • Terve kirjoitti:

    Ajoluvan saaminen lienee hankalaa. Voiko yksityishenkilö tuoda Kiinaan auton siten ettei edes hanki ajolupaa vaan ikäänkuin palkkaisi kuljettajan ajamaan ko autoa?

    Toisaalta jo veroetu on max. 13.000 niin rahdit haukaavat tuosta melkoiswn osan, mutta eikös nuo kulut ole vähennyskelpoisia?

    Ajoluvan, eli siis ajokortin, hankintaei ole sen kummallisempaa kuin teoriakokeen ja ajokokeen suorittamista, ja se ajokoekin suljetulla alueella. Teoriakokeen saa suorittaa englannin kielellä, tosin kysymyksien asettelusta ja oikeista vastauksista voi olla montaa mieltä.
    Ajokorttiasioista, ja vähän muustakin, voit katsella lisätietoa esim. www.car-solution.com 'in sivuilta. Ruuhkat täällä ovat melkoiset, äsken kun palasin Beijingin keskustasta kotiin 25 kilometrin päähän niin matkaan meni tunti. Sama matka muutama vuosi sitten sujui 35 minuutissa.

    Käsittääkseni tuontiauton kohdalla Suomen lainsäädännössä lukee "ollut käytössä" joten eiköhän siihen autonkuljettajakin kelpaa, tärkeintä on, että siitä autosta löytyy takaisin tuodessa nimelläsi olevat Kiinan rekisteröintipaperit ja paikallinen liikennevakuutuskirja.

    Tässä taas hieman lisätietoa, toivottavasti auttaa.

    Äänestä

tehdä vertailulaskelma kuviosta jossa auto on jossain kolmannessa maassa Euroopassa? Käyt siellä ajelemassa pari - kolme kertaa lomallasi ja saat projektin päätyttyä siistin auton kotiin huomattavasti vähemmällä stressillä. Luulisi että jostain löytyy edullinen vuokratalli autollesi.
Yksi tuttava tiesi kertoa muuttokuormasta Japaniin sellaista että kuorman laivamatka maksoi vähemmän kuin viimeiset 60 km Osakan satamasta asunnolle. No, sehän olikin japskien mafian aluetta.

Äänestä
  • Eli voin muuttaa juuri esim. Kiinaan mutta viedä auton vaikka Viking-Linella Ruotsiin seisomaan vuodeksi?? Ei voi noin mennä? Vai voiko?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Eli voin muuttaa juuri esim. Kiinaan mutta viedä auton vaikka Viking-Linella Ruotsiin seisomaan vuodeksi?? Ei voi noin mennä? Vai voiko?

    jotka olivat jossain "Golanilla" ja auto aivan toisessa maassa, jossa sitä käytettiin vain loman aikana? Muistan lukeneeni moisesta.
    Saattas olla vaivan arvoista varmistaa homman toimivuus ja sitten tutkia tuota "logistiikkaa" Kiinasta Eurooppaan...

    Äänestä

  • niin minäkin tekisin kirjoitti:

    jotka olivat jossain "Golanilla" ja auto aivan toisessa maassa, jossa sitä käytettiin vain loman aikana? Muistan lukeneeni moisesta.
    Saattas olla vaivan arvoista varmistaa homman toimivuus ja sitten tutkia tuota "logistiikkaa" Kiinasta Eurooppaan...

    Paras tarkistaa ennen kuin teet päätöksiä, urbaaniin legendaan perustuvaan väitteen kanssa on turha mennä tullivirkailijalle kertomaan, että "mä olen lukenut jostain että näin voisi tehdä!. Ei paljon auta kun tullauspäätös tipahtaa postiluukusta....

    BTW, kyllä ne YK-joukkojenkin autot olivat sielä mukana, eivät missään varastomaassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terve kirjoitti:

Moi,

Joudun vuodeksi Kiinaan töihin. Mahtaakohan kannattaa ostaa verovapaata autoa Suomesta ja roudata sitä sinne. Lieneeköhän edes mahdollista paikallisen lainsäädännön takia. Missään ei ole tietoa aiheesta..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu