Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen kertoo HSTV:n haastattelussa toivovansa laajempia mahdollisuuksia kielten opiskeluun.
"Kannattaisi hyödyntää lasten herkkyyskausia ja aikaistaa kielten opetusta jopa varhaiskasvatukseen", opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ehdottaa.
Tällä hetkellä ensimmäinen vieras kieli on mahdollista aloittaa joko ensimmäisellä tai viimeistään kolmannella luokalla.
Opetusministerin mielestä mahdollisuuksia kieltenopiskelun varhaiseen aloitukseen tulisi laajentaa. Nyt mahdollisuus koskee hänen mukaansa lähinnä Uuttamaata.
Laasonen toivoo, että käytäntö leviäisi muuallekin maahan ja toimisi siten, ettei opiskelumahdollisuus olisi kiinni asuinpaikasta tai vanhempien aktiivisuudesta.
Myös erillisrahoitusta voitaisiin käyttää kannustamaan kuntia tarjoamaan ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi muuta kuin englantia.
Opetusministeri suhtautuu pidättyväisesti malliin, jossa toisen kotimaisen kielen voisi korvata muulla kielellä.
Grahn-Laasosen mukaan hallitus selvittää kielikokeilun madollisuudet esimerkiksi perustuslain näkökulmasta. Ministeri lupaa kokeilun tulevan, jos edellytykset täyttyvät.
"Oma ajatukseni kuitenkin on, ettei kokeilu saisi johtaa siihen, että se sulkisi pois mahdollisuudet myöhemmin hakeutua valtion virkoihin", hän toteaa.
RUOTSIN KIELEN OPETUSTA LASTENTARHAAN
HÄRREGUD55
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762240Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe391792Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141563Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371295Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631287Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191106Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv631041- 611006
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja107722