Viimeinkin ensimmäinen kansanedustaja rohkeni sanoa ääneen sen mitä erilaisilla internetin keskustelupalstoilla on toivottu jo vuosia!
Rikolliset olisi siis lähetettävä kärsimään rangaistustaan suomalaisten veronmaksajien kustantamasta täysihoidosta johonkin missä olisi vielä oikeita vankiloita. Useinhan keskusteluissa on toivottu kyseisen paikan sijaitsevan Siperiassa tai ainakin Venäjän puolella jossa lienee hieman huonommat olot kuin mitä tämän maan kivitaloissa. Eikö se sinällään olisi aivan järkevä ajatus, sillä nykyisinhän kaikkiin muihinkin mahdollisiin kohteisiin etsitään säästöjä eikä se ole ihan pieni summa mitä vankiloiden ja vankien ylläpito tulee yhteiskunnalle maksamaan!
Perussuomalaisten kansanedustajan raju avaus: Seksirikolliset Viroon vankilaan
Kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) väläyttää kovien rikollisten lähettämistä ulkomaiden vankiloihin ratkaisuksi vankeinhoidon kustannusten alentamiseen.
Perussuomalaisten porilaiskansanedustaja Laura Huhtasaari ehdottaa seksirikollisten passittamista ulkomaille kärsimään tuomiotaan.
Huhtasaaren mukaan pitkiä vankeusrangaistuksia istuvat kovat rikolliset voitaisiin lähettää esimerkiksi Viroon, jolloin vankeinhoidon kustannuksista voitaisiin säästää Suomessa.
– Minusta on ihan käsittämätöntä, että vetoamme rahapulaan ja silloin pedofiilejä ei tarvitse rangaista. Mikä oikeusvaltio se sellainen on, Huhtasaari kysyy.
Huhtasaari perustaa ajatuksensa ulkomailta hankittaviin halvempiin vankilapalveluihin, mikä mahdollistaisi myös rangaistuksen koventamisen Suomessa. Hän muistuttaa, että yksi vankilapäivä maksaa Suomessa noin 200 euroa.
Rangaistusten vaikutuksista keskusteltiin tänään SuomiAreenassa Porissa.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalais...kilaan/8152233
Muokkaa/Poista viesti
Laura Huhtasaari: Seksirikolliset Viron vankilaan
HyväJaKannatettavaAjatus
3
<50
Vastaukset
- HYVÄ36
HYVÄ !
- höpöTaas
Sehän tulisi kalliimmaksi kun joutuisi kustantamaan heille myös vartioinnin ym.
- 7y8hi9h9n8
Suomessa vankiloissa liian hyvät olot, vaikka osassa viellä "paljusellejä" onkin. Remontteja tulossa- mikäli valtion kassassa on rahaa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288524479677.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1792339Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe411822Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141646Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661346Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391332Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191126Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641076- 621034
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja111766Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn46709