Luterilainen kristillisyys pelastaa

jo_maallisessa_elämässä

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1436771246820.html

Nämäkin uutisen ihmiset olisivat kaikki elossa, jos heidän kotikylänsä olisi keskiajan loppupuolella käännytetty kristinuskoon ja heille sitten myöhemmin saarnattu voimallisesti luterilaista kristinoppia. Koska näin ei tapahtunut, vaan vanhat taikauskomukset olivat edelleen vallalla, olivat seuraukset tuhoisat. Eipä varmaan edes sairastuneita lapsia ole hoidettu asianmukaisesti.

Tätä se olisi nykypäivän Suomessakin, elleivät ruotsalaiset olisi meitä pelastaneet tekemillään ristiretkillä. Vain voimallisesti levitetty kristinusko voi juuria hirvittävät ja julmat perinnäisuskomukset riittävän syvältä pois.

Tämä lehtiuutinen on siis merkittävä varoitus siitä, mitä kristinuskon leviämisen estäminen voi aiheuttaa. Ateistien tulisi miettiä toimiensa ja kirjoitustensa seurauksia vakavasti.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kumma kyllä kristityssä Afrikassakin samantapaista tapahtuu jatkuvasti. Kaikenlainen taikausko rehottaa kristinuskon hellässä huomassa, eikä ihmisen henki ole minkään arvoinen jos hän omaa jotain mahdollisesti taikavoimaista kuten esimerkiksi albiinouden.

      • Tarkoittanet, että kaikenlainen muukin taikausko rehottaa?

        Minun on vaikea erottaa kristinuskoa esimerkiksi sähköherkkyydestä, korvakynttilöistä tai muista hömpistä, joita ihmiset pitävät jopa totena jonkinlaisen mielenhäiriön seurauksena.


      • TheRat kirjoitti:

        Tarkoittanet, että kaikenlainen muukin taikausko rehottaa?

        Minun on vaikea erottaa kristinuskoa esimerkiksi sähköherkkyydestä, korvakynttilöistä tai muista hömpistä, joita ihmiset pitävät jopa totena jonkinlaisen mielenhäiriön seurauksena.

        Kai sitä joskus saa olla hiukan kohteliaskin...


      • ongelman.ydin
        TheRat kirjoitti:

        Tarkoittanet, että kaikenlainen muukin taikausko rehottaa?

        Minun on vaikea erottaa kristinuskoa esimerkiksi sähköherkkyydestä, korvakynttilöistä tai muista hömpistä, joita ihmiset pitävät jopa totena jonkinlaisen mielenhäiriön seurauksena.

        "Minun on vaikea erottaa kristinuskoa esimerkiksi sähköherkkyydestä, korvakynttilöistä tai muista hömpistä, joita ihmiset pitävät jopa totena jonkinlaisen mielenhäiriön seurauksena"

        Sinun vaikeutesi erottaa asioita toisistaa on toki tullut selväksi ja on hyvin tyypillistä sinun tyyppisillesi ihmisille. Ongelma vain on siinä, että olet niin aktiivinen, että teet siitä ongelman muillekin. Varsinkin niille sähköallergisille.


      • ongelman.ydin kirjoitti:

        "Minun on vaikea erottaa kristinuskoa esimerkiksi sähköherkkyydestä, korvakynttilöistä tai muista hömpistä, joita ihmiset pitävät jopa totena jonkinlaisen mielenhäiriön seurauksena"

        Sinun vaikeutesi erottaa asioita toisistaa on toki tullut selväksi ja on hyvin tyypillistä sinun tyyppisillesi ihmisille. Ongelma vain on siinä, että olet niin aktiivinen, että teet siitä ongelman muillekin. Varsinkin niille sähköallergisille.

        Minulla on itse asiassa sukulainen, joka on sähköallerginen. Vein sille kaksi vuotta sitten omatekoisen "sähköallergiapeiton", että saisi nukuttua paremmin öisin.

        Niitä saa Ikeasta noin vitosella. Toimi.


      • näinpä.juuri
        TheRat kirjoitti:

        Minulla on itse asiassa sukulainen, joka on sähköallerginen. Vein sille kaksi vuotta sitten omatekoisen "sähköallergiapeiton", että saisi nukuttua paremmin öisin.

        Niitä saa Ikeasta noin vitosella. Toimi.

        Kun otantana ovat juuri sinun sukulaisesi, en menisi tekemään kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Paitsi, jos olisin sinä. Mitä en onnekseni (ja muidenkin onneksi) ole.


    • Reddington

      Niin. Hindulaisuus ja ateismihan ovat ihan sama asia... Ja jos en ihan väärin muista ovat juurikin kristityt kunnostautuneet noitien tappamisessa ja kidutuksessa. Teikäläisillä on siihen ihan manuaalikin nimeltä noitavasara...

    • jumala_on_potaskaa

      "Luterilainen kristillisyys pelastaa"

      Eipä tuo sinuakaan näytä pelastaneen, puhuva aasi.

    • cghjgh

      Jos kristityt lähetyssaarnaajat olisivat päässeet aikoinaan apajille niin nuo ihmiset eivät olisi koskaan syhtyneetkään koska kristityt käännyttäjät olisivat heidän esiisänsä armotta ja julmasti tappaneet.

      Luin juuri sata vuotta vanhaa kirjaa (mm. suomalaisesta) kristillisestä lähetystyöstä ympäri maailmaa, Kiinassa, Afrikassa, E-Amerikassa... ja se ei ole kaunista luettavaa vaan väkivallan- ja hurmeentäyteistä järjettömyyttä, itserakasta pahuutta.

    • fghkg

      Jos koko maalman väestäö olisivat kristittyjä niin ikinä ei tapahtuisi missään mitään pahaa?

      Kiinassakin lähetystyössä 1900-luvun alussa olivat katoliset ja luterilaiset/protestantit, paitsi että saivat aikaan pahaa kantaväestön keskuudessa, mm. viemällä opiumia Kiinaan, kiinni toistensa kraiveleissa kilpaillessaan kiinalaisten sieluista, niin että kiinalaiset kyllästyivät koko lähetystyöhön ja lähettivät monesta paikasta molemmat lahkot matkoihinsa.

      • hoöguio

        Eihan kristinuskon tulisi toimeen ilman pahaa, se on sen elinehto. Lähetystyössä havaittiin että parhaiten uskovaisaten valheet upposivat köyhiin ja sairaisiin, ja kovin valiteltiin että kun ei piru vie saada rikkaiden ja vaikutusvaltaisten lapsia lähetyspyhäkouluihin.


    • ikuklfgj

      No jopas on harhauttava otsikko. Linkin jutussa ei puhuta mitää sellaista.

    • ghjlkh

      Olishan se somaa jos nää sun alotusten otsikot saisivat edes jotain tukea antamistasi linkeistä. Nytkään linkissä ei puhuta mitään otsikkoosi viitaavaa.

      • miksi_pitäisi_olla

        Ihan omienkin johtopäätösten tekeminen on toistaiseksi luvallista ja jopa laillista.


      • qawergasdfg
        miksi_pitäisi_olla kirjoitti:

        Ihan omienkin johtopäätösten tekeminen on toistaiseksi luvallista ja jopa laillista.

        Johtopäätöksiähän on ketju täynnä. Ne voisi tiivistää muutamaan sanaan: Olet trollaava idiootti.


    • "Vain voimallisesti levitetty kristinusko voi juuria hirvittävät ja julmat perinnäisuskomukset riittävän syvältä pois."

      Sinulla oli tuossa virhe. Vain voimallisesti levitetty sivistys voi juuria hirvittävät ja julmat perinnäisuskonnot, mukaanlukien kristinuskon, riittävän syvältä pois. Ja niin on hyvää vahtia tapahtumassa mm. Suomessa. Kristinuskoa haudataan kiihtyvällä tahdilla kirkkomultiin luonnollisen poistuman kautta.

    • 1500-1600 luvuilla Euroopan luterilaiset kärvensivät "noitia" roviolla ehkä jopa innokkaammin kuin katoliset.

      • siinä_näet

        Niin, ja taikausko katosi. Ei ole tarvinnut sen jälkeen polttaa ketään. Saa nykyisin horoskoopin laatijatkin olla ihan rauhassa, paitsi mitä skeptiset ateistit niitä vainoaa.


      • siinä_näet kirjoitti:

        Niin, ja taikausko katosi. Ei ole tarvinnut sen jälkeen polttaa ketään. Saa nykyisin horoskoopin laatijatkin olla ihan rauhassa, paitsi mitä skeptiset ateistit niitä vainoaa.

        Jos se taikausko katosi, niin miksi Suomessa keskustellaan samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta? Taikausko on muutakin kuin noitien polttamista.


      • ihan.psykologisesti
        marathustra kirjoitti:

        Jos se taikausko katosi, niin miksi Suomessa keskustellaan samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta? Taikausko on muutakin kuin noitien polttamista.

        Ei kai lasten asemasta huolissaan oleminen ole taikauskoa?


      • ihan.psykologisesti kirjoitti:

        Ei kai lasten asemasta huolissaan oleminen ole taikauskoa?

        Ei ole ei, mutta tässä kai yritettiin viitata, että samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta vastustavat ovat taikauskoisia. Luultavasti meidän kannattajien puolella tuota taikauskoa on keskimäärin vähemmän esillä. Ainakaan äärimuodoissaan.

        Pitää muistaa, että tasa-arvoinen avioliittolaki ainoastaan parantaa lasten asemaa. Yhden vanhemman sijaan osalla lapsista on tulevaisuudessa mahdollisuus olla molempien vanhempiensa lapsia myös virallisesti. Keneltäkään tuo ei ole pois.


      • ihan.psykologisesti kirjoitti:

        Ei kai lasten asemasta huolissaan oleminen ole taikauskoa?

        Eli hyväksyt homoseksuaaleille avioliiton muttet adoptio-oikeutta?


      • Taikauskonnoton
        siinä_näet kirjoitti:

        Niin, ja taikausko katosi. Ei ole tarvinnut sen jälkeen polttaa ketään. Saa nykyisin horoskoopin laatijatkin olla ihan rauhassa, paitsi mitä skeptiset ateistit niitä vainoaa.

        Taikauskoko katosi? Kyllä monet vieläkin uskovat paranormaaliin Taika-Jimiin, joka on taikonut koko avaruuden maapalloineen ja ihmisineen simsalabim vaan tyhjästä.

        "Saa nykyisin horoskoopin laatijatkin olla ihan rauhassa, paitsi mitä skeptiset ateistit niitä vainoaa."

        Eipä horoskooppien laatijoita kai vainota, mutta taikauskoahan sekin on.


    • jo_maallisessa_elämässä

      Jeesus pelasta ihmisiä ,tai heittäänny alas Taivaasta, mulkku

    • Taikauskonnoton

      Mistäs tiedät, ettei pariskunnan surmannut väkijoukko ollut juuri kristittyjä? Ei jutussa ainakaan mainittu väkijoukon uskontoa, ja vaikka kristittyjä onkin tuossa osavaltiossa kuin vajaat 900 000, niin on aivan mahdollista että nuo olivat juuri niitä. Kristityillehän noitavainot ovat tuttua kauraa.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Luterilainen kirkko on kylläkin vastannut Suomessa taikauskoisista noitavainoista. Maallistuminen sittemmin lopetti kirkon mahdollisuuden tapattaa ihmisiä.

    • Aatteleppa ite.
      Valistusajan filosofit Descartes ja Spinoza elivät 1600 luvulla. Heidän ajatuksensa olivat kirkon dogmeista poikkeavia ja kun kirkko oli silloin se ainoa "totuus" ja heidän ajatuksensa "pantiin lukkojen taakse".
      Onneksi Lutherin reformi pelasti euroopan 1500 luvulta alkaen.

      • näinhän.se.teki

        Kiitämme. E.........


    • Sivistyneisyyspelastaa

      Ja kristitytkö ei sitten muka ole ihmisiä tappanut? Ristiretkillä ihmisiä tapettiin paljon ja myös lapsia tapettiin eli samanlaista meininkia kuin muslimeilla nykyään. Kristinusko on vain yksi uskonto muiden joukossa. Raamattu on ihan samanlaista potaskaa kuin muutkin ns. Pyhät kirjat. Kristinuskolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Maailma tarvitsee sivistystä ei uskontoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2284
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1809
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1596
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1308
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      63
      1305
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1113
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1058
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1018
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      108
      743
    Aihe