Donald Tusk esti Kreikan jo sovitun euroeron

Financial Times kertoo, että euromaiden 14-tuntiseksi venyneessä huippukokouksessa käydyt neuvottelut olivat lähellä päättyä maanantaiaamuna Kreikan eurosta eroamiseen. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Kreikan pääministeri Alexis Tsipras totesivat kello 6, että neuvottelut olivat päättyneet umpikujaan.

Valtionjohtajat ehtivät jo sopia, että Kreikka vietäisiin Grexitiin eli eroon yhteisvaluutta eurosta, kunnes Puolan entinen pääministeri Donald Tusk puuttui tilanteeseen. Lehden mukaan Merkel ja Tsipras olivat jo ehtineet neuvotteluhuoneen ovelle, kun Tusk sanoi:

- Anteeksi vain, mutta te ette lähde tästä huoneesta mihinkään.

Financial Times kertoo myös, että Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb hyökkäsi kokouksessa kreikkalaisia vastaan sanomalla, ettei maa ole kyennyt uudistuksiin "puoleen vuosisataan". FT:n mukaan asian vahvistavat kaksi kokoukseen osallistunutta.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Sipilä olisi voinut kampata sen Tuskin ettei se olisi ehtinyt lähdössä olleiden eteen niitä käännyttämään. Olisi säästetty todella paljon rahaa ja aikaa.

Äänestä

Tusk. Polakit itse eu:n saajapuolella erityisetuineen. Paljonko polakkien osuus uudesta tukipaketista?

Äänestä
  • Puola ei ole eurohörhöjen joukossa

    Äänestä

  • 43tr76yu kirjoitti:

    Puola ei ole eurohörhöjen joukossa

    EU:ssa menestyy muut kuin mallioppilaat kuten Suomi. Puolakin kiukutellut koko jäsenyytensä ajan kaikesta, haalinut erityisetuja ja palkkioksi heikäläisestä tehtiin EU:n pressa.

    Äänestä

Tais iskee Tuskille paniikki että ei helvetti nehän meinaa vaarantaa oikeesti meikäläisen huippuviran ja mahtavan Euroopan unionin tulevaisuuden!

Äänestä

Suomi pelaa vaarallista peliä tällä hetkellä, mitenkähän suu pannaan sitten kun meidän maa on konkurssin partaalla? Tai oikeastaanhan me ollaan jo.

Äänestä
  • Mekin saadaan tukipaketteja ?, vai saadaanko :o

    Äänestä

Kreikan tukipakettihan on kaikkea muuta kuin varma.

Äänestä

Mikä virka tällä Donald Tuskilla (Duckilla) on EU:ssa?

Äänestä
  • Hän on EU-neuvoston puheenjohtaja. Jokainen saa jotakin EU:ssa ja Puola tuon pestin. Piskuinen Suomi sai aikoinaan "oikeuden" maksaa itselleen maataloustukia, ikään kuin se ruoka ei muutenkaan olisi täällä liian kallista.

    Kyllä siinä keskustalaisilla oli ilme kuin naantalin auringolla; vähän sama kuin saisit itsellesi mahdollisuuden toivoa mitä tahansa ja et keksisi muuta kuin saada ilmaiseksi vasun mansikoita. Ulkomaalaiset eivät ole koskaan ymmärtäneet Keskustan roolia, enkä kyllä ymmärrä minäkään. Englanti esimerkiksi pyysi rajoituksia Schengeniin ja myös sai mahdollisuuden rajoittaa tulijoita tietyin rajoituksin.

    Tämän maan päättäjiä ei ole todellakaan siunattu kyvykkyydellä. Ja siitä joukosta, joka nuo on valinnut asioista päättämään, en viitsi sanoa edes sen vertaa. Jatkuvaa kompastelua ja ihan omituisia päätöksiä, vääntelyä ja kääntely, oman edun ajamista ja ties mitä. Ihme ja kumma, että tämä maa on enää edes pystyssä tällä menolla.

    Toivottavasti tällä kertaa saa koko kansa maistaa onnettoman päätöksenteon seurauksia, kun ei näytä kiinnostavan oman maan intressien hoito. Tähän saakka tämä homma on saanut jatkua hälläväliä-periaatteella, koska enemmistö ilmeisesti kuvittelee, että joku muu suomalainen jossain saa kärsiä. Otetaan suomalaisilta vanhuksilta leivät, leikataan suomalaisten nuorten koulutuksesta tai syydetään ilmaista rahaa Kreikkaan.

    Tämä kansa elää kuin koko Suomea ei olisikaan ja hälläväliä muista kansalaisista. Mikään maa ei tuollaisella menolla kauaa pysy pystyssä.

    Äänestä

  • Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja

    Äänestä

Puolan Varsovaan on rakennettu EU rahoilla uusi metrolinja. Puola osaa lypsää EU:ta toisin kuin velliperse Suomi (Suomen poliitikot ja virkamiehet ovat velliperseitä).

Äänestä
  • Ei vain Puola vaan myös Baltian maat. Muistaakseni kolmannes Viron valtion budjetista on pelkkiä EU-tukia. Yksi kolmannes tulee suomalaisten, ruotsalaisten ja muiden "tax-free-turistien" lompsista. Se viimeinen kolmannes on Viron omaa tuontantoa, mikä kertoo, missä jamassa Viro olisi ilman EU:ta, Schengenin vapaata liikkuvuutta ja sun muita. Viro romahtaisi yhdessä yössä kehitysmaasarjaan.

    Puolan ja Baltian maiden kohdalla EU:n merkitys tulee ilmaisia metroja paremmin esille siinä, että nämä maat ovat saaneet dumbata työttömänsä Euroopan sisätyömarkkinoille; britteihin on liihotellut lyhyen ajan sisällä lähes miljoona puolalaista. Virosta on kadonnut 20 vuodessa viidennes kansasta. Vaihtokauppa on hyödyttänyt sekä entistä itäblokkia että EU:ta; itäblokki pääsi eroon työttömistään ja turhista sosiaalituista. EU-maat saivat puoli-ilmaista, riuskaa työvoimaa, joka on tyytyväinen olemattomiin työehtoihin ja alimpaan mahdolliseen palkkaluokkaan.

    Nämä maat menisivät nurin niin että kuuluisi iloinen kolina, jos EU:n rahahanat sulkeutuisivat. Hurjimpien arvioiden mukaan EU:n itälaajentumisen taustalla olisivat jenkit. Niille EU:n laajeneminen itään leikkasi itäblokin kokonaan Venäjän vaikutuspiiristä ja telkesi Venäjän itään. Syntyi ikään kuin käänteinen rautaesirippu.

    Tämä manööveri on ostettu kalliilla "ostamalla" näiden maiden suosio kaikella kivalla, kuten ilmaisilla metroilla ja EU-tukipaketeilla, jotka vastaavat jopa kolmannesta maan BKT:stä. Kauppaan kuuluu myös väestönvaihto, jossa miljoonat ihmiset muuttavat taloudellisten välttämättömyyksien vuoksi tuhansien kilometrien päähän paremman uuden elämän toivossa.

    Kiimasta paisunut rohmuava EU oli valtansa huipulla vuosituhannen vaihteessa, jolloin euro astui voimaan, vaikka jo silloinen Kohlin hallituksen sisäinen memo tietää kertoa, että euron taloudellista menestystä epäiltiin suuresti, mutta toisaalta eurohan oli silloin ja nyt pelkkä poliittinen päätös - vähät siitä paljonko se maksaa.

    Samaan aikaan käytiin neuvotteluita myös Pohjois-Afrikan ja Euroopan Unionin lähentymisestä. Ilmeisesti ne Libyan ja Gaddafin pommittelut olivat tuota perua, kuten myös sekaantuminen lähes jokaiseen mahdolliseen Lähi-idän konfliktiin; Afrikkaa, Turkkia ja sun muita pitää myös kosiskella, vaikka sitten pakolla. Kun eurokriisi pamahti päälle, oli tällä EU:n hovilla otsaa vielä lähteä pyytelemään Norjan koko öljyrahaston rahoja itselleen, vaan eivät saaneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


54rt456rt kirjoitti:

Financial Times kertoo, että euromaiden 14-tuntiseksi venyneessä huippukokouksessa käydyt neuvottelut olivat lähellä päättyä maanantaiaamuna Kreikan eurosta eroamiseen. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Kreikan pääministeri Alexis Tsipras totesivat kello 6, että neuvottelut olivat päättyneet umpikujaan.

Valtionjohtajat ehtivät jo sopia, että Kreikka vietäisiin Grexitiin eli eroon yhteisvaluutta eurosta, kunnes Puolan entinen pääministeri Donald Tusk puuttui tilanteeseen. Lehden mukaan Merkel ja Tsipras olivat jo ehtineet neuvotteluhuoneen ovelle, kun Tusk sanoi:

- Anteeksi vain, mutta te ette lähde tästä huoneesta mihinkään.

Financial Times kertoo myös, että Suomen valtiovarainministeri Alexander Stubb hyökkäsi kokouksessa kreikkalaisia vastaan sanomalla, ettei maa ole kyennyt uudistuksiin "puoleen vuosisataan". FT:n mukaan asian vahvistavat kaksi kokoukseen osallistunutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu