Persun kauhukuva: Kreikka hyväksyy EU:n ehdot

visvainen_persu

Persujen Obergruppenführer Terho selitti A-Studiossa ääni väristen, että tänään aamulla saavutettu EU-johtajien ja Kreikan välinen sopu ei merkitse rahan lapioimista Kreikkaan. Terho viekasteli toiveikkaana, että vielä on edessä Kreikan parlamentin käsittely uudistusten saattamiseksi alkuun.

Persureppanoiden ainoa toivo on se, että kreikkalaiset hylkäisivät EU-sopimuksen. Muuten perssut joutuvat syömään sanansa tässäkin asiassa.

Hallituksesta lähteminen ei ole perssuille vaihtoehto, koska Isä Timo ei suostu jättämään Audin takapenkkiä. Viikonlopun uho asian ympärillä on vain teatteria, jonka Isä Timo totisesti hallitsee.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suomen kannalta on surkeaa, että meillä on nyt ulkoministerinä sellainen ihminen, joka huolehtii vain oman poliittisen taustaryhmänsä kannatuksesta eikä Suomen edusta.

      • "Kansa ei pelkää, kansalla ei ole muistia / kansalaiset joudutaan tunnistamaan hampaista "- Absoluuttinen nollapiste


      • lyllertävä_läskivuori

        "Suomen kannalta on surkeaa, että meillä on nyt ulkoministerinä sellainen ihminen, joka huolehtii vain oman poliittisen taustaryhmänsä kannatuksesta eikä Suomen edusta."

        Väärin todettu. Timo Soinin asioiden tärkeysjärjestys on paljastunut ja toisyunut samanlaisena niin monet kerrat, että voimme olla siitä täysin varmoja.

        Timo Soinin asioiden tärkeysjärjestys, ikävä kyllä, on seuraava:

        1. Timo Soini eli oma oletettu etu sekä narsistisen ja ahneen oman itsen helliminen.

        2. Perussuomalaiset r.p.:n oletettu etu eli puolueen kannatuksen lisääminen ja Soini-säätiön lihottaminen keinoja kaihtamatta.

        3. Isänmaan etu.

        Ensimmäisen ja toisen kohdan puolustaminen eivät saa vaarantua kolmannen kohdan puolustamisen yhteydessä eli isänmaan etu on AINA alisteinen Soinin henkilkohtaiselle ja puolueen edulle.


    • iooufss

      Suomen kansan kauhukuva ja ehdoton Ei!

    • niihhhh

      Kreikka sanoo rahalle kyllä, maksuille ei.

    • visvatippuualoittajalta

      On taas oikein visvainen aloitus.

      • Visvaa ja paskaa...


    • persut.PETTÄÄ

      Noilta petturipersuilta ei kannata odottaa mitään hyvää?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1565
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1053
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      971
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      164
      913
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      772
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      642
    Aihe