Suomessa on paras kunniamurhata

SelviääLyhimmälläTuomiol

"Koko yhteisö on kiinnostunut tytön liikkeistä. Ohi ajava auto saattaa hidastaa. Sieltä katsotaan, kenen kanssa tyttö liikkuu. Kohta koko suku tietää.

"He ovat kuin paparazzeja."

Myös tytöt valvovat toisiaan.

"Tytöt puhuvat toisistaan pahaa. Haukkuvat ja huorittelevat", Lana kertoo.

Epämääräinen uhka on koko ajan läsnä.

"Jos te tytöt teette jotain pahaa, minun täytyy tappaa teidät", isä tokaisi kerran Lanalle puolihuolimattomasti.

Kun Lana lähti kotoaan, siitä tiesi pian "koko kaupunki" eli pienen suomalaiskaupungin uskonnollinen kurdiyhteisö.

Karkaamisesta kohistiin myös hänen ystävänsä Samiran perheessä.

"Jos teet noin, leikkaamme sinut palasiksi ja laitamme mustaan jätesäkkiin", Samira kertoo veljiensä uhonneen.

Samira kuunteli vaiti. Ajatus karkaamisesta oli alkanut itää myös hänen mielessään.

Lopulta Samira lähti, koska oli rakastunut suomalaiseen mieheen. Suku meni tolaltaan.

"Sinun tappamisesi olisi kuin joisin lasin vettä. Istuisin vain pari vuotta vankilassa", Samira kertoo sedän puhelusta."

6

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SHALOM_AA_SHALOM

      AINOA APU kunniamurhien ja raiskauksien ja kantaväestön murhien ja pahoinpitelyjen lisäämiseksi on RAKENTAA HELSINGIN KESKUSTAAN SOVITTAEN VAIKKA TÖÖLÖNLAHDELLE SUURMOSKEIJA!
      Helsingin apulaiskaupungin johtajan pallilla istuva turhake isosuinen sanoittaja ( muuta ei osaa kuin venyttää suutaan!) Anni Sinne-säkin moskeijan puolustaja ja hankkeen vetäjä kaupunkilaisten edustajana! Aa Sinneshalom auttaa kansaamme pääsemään autuuteen pian!

    • fgfsgfsfgsf

      Sosiaalidemokraateilla on tämä sama käytössä, siitä vain ei missään mediassa puhuta. Gang stalking on kopio juuri tästä samasta asiasta, jota sossut toteuttavat kaikilla paikkakunnilla.

      Herätkäähän näkemään kunniavainoajat ja -surmaajat keskuudessanne.

    • Halal.ruoka.hyvä.ole

      Suomi vankila hyvä ruoka. Tosi tosi hyvä ja paljo. Halal.

    • Kuridimus

      Suomi linna hyvä paikka Sielä paljon ruoka Paivä raha paljon
      Mina rikas tulla linna

    • KannattaTuleSuomeen

      Kaikki naura vain kun ajatellaki Suomi "rankaistus". Ehtolista tule vain, melke joka kerta eika joutu edes vankila. Ja jos joutu, aina joka kerta puoli tuomiota vaikka kuinka monta kerta uusinta rikollinen. Ennen ei aina puoli rankaistusta, mutta nyt ole näin helppo ja kiva vuosi 2008 jälken.

      Ja jos ole 21 vuotta tai alle, riittä 1/3. Mutta ylensä ja melke aina kuitenkin ehdollinen vain. Ei tarvi istu yhtä!

      Ja jos joutuki niin lyhyt aika ja tosi mukava ole Suomi vankila. Hyvin on viihtyä.

      • 12345654321

        Joopajoo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2195
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      38
      1779
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      1535
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      237
      1283
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      62
      1270
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      17
      1091
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      62
      1027
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      990
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      700
    Aihe