Emile Faguet (1847-1916) oli ranskalainen kirjailija ja kirjallisuus kriitikko ja professori Hän julkaisi lukuisia monia yhteiskunnan asioita kritisoivia teoksia ja näistä merkittävimiksi on nostettu Le Culte de l'incompentence eli Pätemättömyyden lahko. Tässä yli 100 vuotta vanhassa teoksessaan hän antaa hyvin ennustuksellisen kuvauksen Euroopasta, josta A. Kjellberg oli tehnyt seuraavanlaisen 16. kohtaisen tiivistelmän Svenska Dagbladedtiin.
Tasa-arvon vaatimukset kasvavat, vaikka sen vaikutukset todetaan onnettomiksi.
Kaikki ne, jotka jossakin suhteessa ovat pätevämpiä kuin toiset, tukahdutetaan. Erityinen pätevyys ei ole mikään meriitti.
Vain valtion harjoittama opetustoiminta hyväksytään.
Lapset opetetaan halveksimaan vanhempiaan ja teatterit saattamaan vanhukset naurunalaisiksi. Kun lisäksi oppilaat halveksivat opettajiaan ja rikolliset tuomareitaan, ei yhteiskunta voi kunnolla toimia. Syntyy kuilu sukupolvien välille.
Kohteliaisuus ja hyvät tavat katoavat.
Persoonallisuutta ja yksityistä omaisuutta ei siedetä.
Henkilön korvaamattomuutta ei tunnusteta.
Lakeja säädetään vain juuri silloin päteviä tilatneita eikä jatkuvia pitkäjänteisiä tarpeita varten, jotka synnyttäisivät lainkuuliaisuutta, selvyyttää ja oikeusturvaa.
Kunnioitus uskontoa, moraalia ja lakeja kohtaan hävitetään.
Hölläkätisyys rikollisia kohtaan hyväksytään.
Koulutuksessa eteviltä ja arvokkailta katkaistaan siiveet ja henkisesti köyhiä suositaan.
Avioliitto- ja perheinstituutio hävitetään.
Puolitotuuksien kertominen ja suorien, täsmällisen vastausten välttämäminen on poliittisen menestymisen ehto.
Yhdenvetaisuus ja samansuuntainen ajattelu pyritään levittämään yli koko maapallon.
Vallassa pysymiseen tarvittavat keinot pyritään hankkimaan erilaisilla lahjuksilla. Tarvittavat varat otetaan rikakilta niin kauan kuin niitä riittää.
Vähitellen avataan portit kaikenlaiselle paheellisuudelle.
Ennustuksellinen kuvaus Euroopasta
1847-1916
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762149Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361762Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi111500Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2341265Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu611250Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161079Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv611002- 60983
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja103684