Tulivuorirokki, taasa, miksi?

ihmettelijävaan

Miksi pitää rokkijuhlia järjestää pienessä, köyhässsä ja syrjäisessä kunnassa. Ei naapureissakaan ole sellaisia. Kaikkia lieveilmiöitä sitten tulee.

9

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rokkivaari69v

      Joo. Naapurit saamattomia. Kiitokset tulivuorirockin järjestäjille. Hienoa,että jaksatte tehdä työtä,jotta me saamme taas viikonloppuna nauttia hyvästä musiikista ja menosta. Maailmassa on aina "ihmettelijävaan"kaltaisia nyhveröitä,joille ei mikään kelpaa.

    • urskivaan

      Ihmetyttää minuakin. Kulttuurin ja urheilun parista löytyy usein hyviä harrastuksia, jotka edesauttavat työkyvyn ylläpitämistä ja voivat jopa lisätä sitä. Mutta sellainen musiikki, jota esimerkiksi rock edustaa, ei tuone mukanaan mitään hyvää. Rock-tapahtumissaahan pitää olla alkoholiakin tarjolla, että sitä "musiikkia" pystyy kuuntelemaan. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että rock ei ole musiikkia ollenkaan, vaan rämpytystä, jumputusta ja örvellystä.

      • Rokkivaari69v

        Tulivuorirock on nimenomaan kulttuuritapahtuma,jolla on hyvin pitkät perinteet ja se kuuluu Lappajärven kesään. Hieno juttu. alkoholin käyttö on jokaisen oma asia, Eikä se liity esitettävään musiikkiin. Miksihän alkoholia muuten tarjoillaan mm. Saarikentällä pesäpallopeleissä, Tangomarkkinoilla, Halkosaaren kesäteatterissa, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, jäähalleissa pelien aikana. Taisinpa pikarillisen tempaista Savonlinnan oopperajuhlillakin. Rock musiiki on monen nuorisosukupolven omaa musiikkia. Se nimenomaan lisää työkykyä,tuo mielenvirkeyttä ja pidentää ikää.


      • totuusmie
        Rokkivaari69v kirjoitti:

        Tulivuorirock on nimenomaan kulttuuritapahtuma,jolla on hyvin pitkät perinteet ja se kuuluu Lappajärven kesään. Hieno juttu. alkoholin käyttö on jokaisen oma asia, Eikä se liity esitettävään musiikkiin. Miksihän alkoholia muuten tarjoillaan mm. Saarikentällä pesäpallopeleissä, Tangomarkkinoilla, Halkosaaren kesäteatterissa, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, jäähalleissa pelien aikana. Taisinpa pikarillisen tempaista Savonlinnan oopperajuhlillakin. Rock musiiki on monen nuorisosukupolven omaa musiikkia. Se nimenomaan lisää työkykyä,tuo mielenvirkeyttä ja pidentää ikää.

        Sukupuolitaudit lisääntyvät rajusti rokkijuhlien aikana.


    • KylmäOlut

      Ei tätä voi rockiksi kutsua. Mennyt akustiseen pelleilyyn. Turhaa säästöliekillä järjestää vuodesta toiseen. Kerralla kunnon esiintyjät jotka vetää sitä väkeä ja rahaa kirstuun. Joko komea konkurssi & pillit pussiin, tai menestyä ja kasvattaa reilusti suuremmaksi. Yleisönä haluamme täysillä kokoonpanoilla bändejä.

    • Rokkivaari69v

      Vai vielä sukupuolitaudit. Eikö muuta. Jos sukupuolitauti on totuusmiehelle akuutti henkilökohtainen ongelma, niin suosittelen kääntymistä lääkärin puoleen. Siellä osataan kyllä neuvoa miten taudistasi parantuu , miten vältyt kyseiseltä taudilta, ja miten sinun pitää toimia jottet sitä levitä.

    • mustimus

      Muistan muuten vuosia sitten, kun eräs lahkosaarnaaja saarnasi voimaalisesti, että rock-musiikki aiheuttaa homoseksuaalisuutta.

      • jeeeeeeeeeeee

    • Rokkivaari69v

      Eräs valelääkäri Mikkelistä sanoi,että rock-musiikin kuuntelu lisää järkeä,nopeuttaa tukan kasvua ja vähentää jalkahikeä. Nyt kaikki muistamus mukaanlukien kuuntelemaan viikonloppuna musiikin parantavaa voimaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2305
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      39
      1813
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1616
    4. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      66
      1319
    5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      239
      1315
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      19
      1118
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1063
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      62
      1022
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      752
    10. Asiat oikeisiin mittoihin

      Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn
      Kauhava
      45
      696
    Aihe