Venäjän sotilaat

Natoon

ULKOMAAT
Venäjän sotilaat tunkeutuivat Georgiaan ja siirsivät rajaa

KASPERI SUMMANEN 5 tuntia ja 31 minuuttia sitten (päivitetty 4 tuntia ja 18 minuuttia sitten)
Georgia syyttää Venäjää alueensa loukkaamisesta kiistellyn Etelä-Ossetian rajalla.

Etelä-Ossetia kuvassa keskellä katkoviivoilla erotettuna.
(Google Maps)
Georgia menetti Etelä-Ossetian ja Abhasian separatistialueiden hallinnan Venäjän kanssa vuonna 2008 käymässään lyhyessä konfliktissa.

Molemmat alueet ovat sen jälkeen olleet käytännössä Venäjän asevoimien hallinnassa. Venäjä on tunnustanut niiden itsenäisyyden, mutta kansainvälinen yhteisö pitää niitä osana Georgiaa.

Georgian mukaan Venäjän armeijan sotilaat ovat nyt siirtäneet sen ja Etelä-Ossetian välisen alueen rajaa 1,5 kilometrillä Georgian alueelle.

Asiasta uutisoivan Moscow Timesin mukaan liikkeen tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin BP-öljy-yhtiön omistaman Baku-Supsan öljyputken osan saaminen Venäjän hallitsemalle alueelle.

Georgian ulkoministeriö ilmoittaa virallisessa lausunnossaan olevansa ”äärimmäisen huolestunut Venäjän miehitysjoukkojen suorittamasta rajamerkintöjen laittomasta asettamisesta".

”On huomionarvoista, että tämän laittoman toimen seurauksena osa öljyputkesta Orchosanin kylän lähellä siirtyi miehitetylle alueelle”, ulkoministeriö tiedottaa.

Georgian pääministerin Venäjän erityislähettiläs Zurab Abashidze on kutsunut Venäjän joukkojen toimia ”tarkoitukselliseksi ja erittäin vaaralliseksi provokaatioksi alueella, jolla turvallisuus ja rauha ovat hiuskarvan varassa”.

Venäjä ei ole vielä vastannut Georgian lausuntoihin.

Öljy-yhtiö BP:n edustaja kertoo Eurasia.net -uutissivustolle, että miehitetylle alueelle joutunutta putkea siirretään. Etelä-Ossetian separatistialueen edustaja taas totesi, että mikäli öljy-yhtiöllä on ongelmia, voi se kääntyä Etelä-Ossetian puoleen.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Venäjän joukot ovat siirtäneet Etelä-Ossetian alueen ja Georgian välisiä rajamerkintöjä. Georgia on aiemmin syyttänyt Venäjää "hiipivästä annektoinnista" vastaavien toimien vuoksi.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syödäännaapurimaita

      Syödään naapurimaita pikkuhiljaa.

    • RussianFriends

      No tämähän kuulostaa mukavalta, Georgia liittyy neliökilometri kerrallaan Venäjään ja bonuksena saadaan öljyputkia ja georgialaista ruokaa. Venäläisethän tykkäävät kovasti iloisista georgialaisista ja heidän herkullisista ruoistaan. Ehkä sotilaat haluaisivat tulla syömään johonkin georgialaisperheeseen, onko kukaan kysynyt heiltä?

    • OutoKansalliskiihko

      Varmaan he mielellään ottavat myös isänmaallisen georgialaisen Kalashnikovin luodin silmien väliin?

    • massonkin

      Natoon heti

    • asdertson

      Natoon

    • erommel

      Natoon välittömästi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe