1. Minä laulan ystävästäni, laulan rakkaani laulun hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha lihavalla vuorenrinteellä. 2. Hän kuokki ja kivesi sen ja istutti siihen jaloja köynnöksiä, rakensi sen keskelle tornin ja hakkasi sinne myös kuurnan. Ja hän odotti sen kasvavan rypäleitä, mutta se kasvoi villimarjoja. 3. Ja nyt, te Jerusalemin asukkaat ja Juudan miehet, tuomitkaa minun ja minun viinitarhani välillä. 4. Mitä olisi viinitarhalleni vielä ollut tehtävä, jota en olisi sille tehnyt? Miksi se kasvoi villimarjoja, kun minä odotin sen kasvavan rypäleitä? 5. Mutta nyt minä ilmoitan teille, mitä teen viinitarhalleni: minä poistan siitä aidan, niin että se jää hävitettäväksi, särjen siitä muurin, niin että se jää tallattavaksi. (Jesaja 5:1-5)
Kun Jumalan omaisuus kansalla ei ollut varaa tehdä villimarjoa, vaan sitä rangaistiin, niin miksi ihmeessä te uskotte, että meillä on varaa tehdä villimarjoja, ja selvitä siitä, kuin koira veräjältä?
Älkää siis pettäkö enää itseänne aikamme villiintyneillä seurakuntaopeilla, vaan pyrkikää löytämään se puhdas sana, ja sen vuoksi teitä Herrassa Jeshuassa haluan kehottaa, että erottautukaa aikamme seurakuntien opeista, ja tavoista, jotta terve yhteys voisi syntyä, sillä monet huonot perinnäissäännöt, ja huono seura sitovat teitä juuri nyt, ja estävät teitä katsomaan siihen täydelliseen tiehen, joka meille hänessä avautuu, kun me alamme elämään, kuten hän ja kadotamme sen vanhan itsemme, ja sen vanhan elämän.
Älkää eläkö itsepetoksessa, vaan taivuttakaa itseänne Jumalan puoleen. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.
http://kehotuksensana.omablogi.fi/
Viinitarha (Jesaja 5:1-5)
6
109
Vastaukset
- MinnaHeikkinen
Amen!
- Ierika
Pyrkikää löytämään se puhdas sana: Aloita vakka lukemalla muutama Esko Valtaojan kirja.
Älkää siis pettäkö enää itseänne aikamme uskonto-opeilla. Kasvinjalostus on ihan ok juttu.
Ei se viinitarha vielä juuri laulata, se viini kylläkin.Valtaojan kirjojen lukeminen on asioiden selkeyttämisen kannalta hyödyllistä puuhaa.
Ja viinitarhoja ei kannata Suomeen perustaa, etelän maitten punaviinit laulattavat kyllä , vallankin Espanjan ja Chilen, miksei muittenkin.
- Eerikatässämoi
" Herrassa Jeshuassa "
Kuka on tämä herra?- kyselijälle
Etkö Jeesuksen hepreankielisiä nimeä edes tiedä?
- Eerikatässämoi
kyselijälle kirjoitti:
Etkö Jeesuksen hepreankielisiä nimeä edes tiedä?
Minulla ei tuo hebrea ole niin hallinnassa. Kun käytetään jotain muuta kuin Jeesus nimeä, on hyvä takentaa kenestä puhutaan. Maassa maan tavalla ...vai millai se meni...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1772321Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe401817Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi141632Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu661334Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2391321Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191121Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv641068- 621027
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja110757Asiat oikeisiin mittoihin
Komiat lehteen oli saatu kokonainen aukeama aikaiseksi hevostelemalla Lumion pahuutta. Eihän tässä nyt varmaan kukaan osaa enää näillä Kauhavan säänn45703